5v ja 4v pois pk:sta vauvan syntyessä?
Onko itsekästä edes ajatella, että ottaisin lapset kotiin vauvan syntyessä? Tämä siis olisi vuodeksi elämänmuutos, sitten taas paluu pk:hon. En itse ole parhaimmllani koskaan vauvavuonna vaan väsynyt ja jonkun verran ahdistunut/masentunut (lääkitystä tms ei ole koskaan tarvittu). Jotnkin vain en tahtoisi hukata mahdollisuutta saada olla vuosi intensiivisesti myös isompien kanssa. Osa-aika hoito on yksityisessä pk:ssa iso taloudellinen satsaus, joten luultavasti joutuisin palaamaan pian töihin jos isot olisivat pk:ssa. Isompi lapsista sanoo olevansa mielummin kotona kiukkuisen äidin kanssa kuin pk:ssa, mutta luulen että mukana saattaa olla tarve olla loukkaamatta äitiä. Mitä tekisitte?
Kommentit (50)
Päiväkodissa on meluisaa ja stressiä ja lapset kärsii. Kantavat vielä kotiin kaikki mahdolliset flunssat ja oksennustaudit. Ja rumba viedä aamulla ja hakea myöhemmin. Paljon ihanamman arjen saatte, kun olette kotona ja lapset käy esim. kerhossa pari tuntia viikossa. Ette sitten kaikki ole sairaina koko aikaa, kun päiväkodin pöpötartunnat jäävät pois.
käytännössä oltiin enimmäkseen kotona. Näin lapset pääsi takaisin omaan päiväkotiin ja kuopuskin pääsi sinne ohi jonojen. Hölmö ottaa lapsensa kotiin päiväkodista kokonaan niillä alueilla Helsingissä joissa päiväkotipaikoista on huutava pula...
Ilman muuta kotiin ja sitten vaikka muutamaan kerhooon tai harrrastukseen jossa näkee kavereita tai ainakin muita samanikäisiä.
Nimim.päiväkodin täti
ja sitten kävisin lasten kanssa perhekerhossa.
siellä on vain alle 2-vuotiaita. Ei edes isommille mitään leluja. Kivaa virikettä 5-vuotiaalle :D
Ilman muuta kotiin ja sitten vaikka muutamaan kerhooon tai harrrastukseen jossa näkee kavereita tai ainakin muita samanikäisiä.
Nimim.päiväkodin täti
on ne "muutamat kerhot", ei ainakaan meidän paikkakunnalla ole kuin seurakunnan kerhoja - ja ne eivät sovi esim. monille kirkkoon kuulumattomille.
Päiväkodissa on meluisaa ja stressiä ja lapset kärsii. Kantavat vielä kotiin kaikki mahdolliset flunssat ja oksennustaudit. Ja rumba viedä aamulla ja hakea myöhemmin. Paljon ihanamman arjen saatte, kun olette kotona ja lapset käy esim. kerhossa pari tuntia viikossa. Ette sitten kaikki ole sairaina koko aikaa, kun päiväkodin pöpötartunnat jäävät pois.
Meillä ei lapsi ole ollut pk:ssa, mutta jatkuvasti tulee kyllä erilaisia tauteja ihan vaan perhekerhostakin. Ja yleensäkin niitä tulee mistä vaan, missä on muita lapsia.
Ja miten muka kerhossa ei olisi meluisaa?
onko kerhoon vieminenkin "sysäämistä systeemin kasvatettavaksi"? Nimittäin kuulisin edelleen todella mielelläni perusteluja, miksi osa-aikainen päivähoito on jotenkin huonompi kuin kerho, jossa ollaan sama aika, kumpikin kunnan järjestämä, molemmissa samankokoinen lapsiryhmä?Eli ovatko kaikki kerhossa olevien lasten vanhemmatkin itsekkäitä paskoja?
Se kerhopaikka ei vie keneltäkään päivähoitopaikkaa. Sen sijaan, jos kiikutat lapsesi päiväkotiin, niin se vie paikan joltakin työssäkäyvältä tai opiskelevalta, joka ei pysty käyttämään kerhopaikkaa.
on lapselle tärkeitä ja niitä on hankala kuusivuotiaalle löytää juuri siitä syystä, että sen ikäiset ovat päiväkodeissa yleensä. Lastemme kerhoryhmässä on yksi kuusivuotias omamme lisäksi. Siksi en pidä pk-paikan säilyttämistä ja omassa tutussa ryhmässä jatkamista mitenkään tuomittavana sellaisissa tilanteissa, joissa lapsi on ollut useamman vuoden samassa pk:ssa ja ryhmässä. Ainoa hankaluus mikä siinä on, on tosiaan se, että vie "turhaan" hoitopaikan.
Meillä kuusivuotias aloittaa syksyllä esikoulun, varmaan sekin on toisten mielestä tuomittavaa, kun en itse esiopeta lasta kotona;)
Viisivuotias saa käydä 3x3h kerhossa plus joitakin harrastuksia päälle.
t.kymppi
Hekin ovat loman hoidosta ansainneet! Heissä on keskenään leikkikaverit ja muita voi tavata kerhoissa, muskareissa, naapurissa, kavereilla. Te voitte sopia päikkärissä olevien kaverien kanssa, että he voivat välillä tulla teille iltapäiväksi/illaksi leikkimään.
Päiväkodissa on jatkuva hälinä, kiireettömyys ja jopa pieni tylsyys silloin tällöin on hyväksi - silloin mielikuvitus kehittyy ja lapsi oppii keksimään itse tekemistä.
Esikoululainen voi mennä sitten eskariin, kun on sen aika.
Mitä jos jätettäisiin rohkeasti ne hoitopaikat niitä oikeasti tarvitseville, silloin niitä on itsellekin saatavilla paremmin kun niitä tarvitsee.
ja sitten kävisin lasten kanssa perhekerhossa.