Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämä ei ole mennyt ihan niinkuin toivoin ja aattelin..
24.03.2012 |
ei ole kunnon ammattia vaikka ammtti onkin (oli pakko hakea kunhan nyt johonkin kodin ilmapiirin ikeen alla ts piti 15v iässä tietää mitä haluan elämäni tehdä) enkä myöhemminkään sitten opiskeluja ajatellut kun piti keskittyä raapiman rahoja vuokraan, laskuihin, ruokaan jne.
En tiedä miten elämä olisi mennyt jos en olisi jo 17v iässä lyönyt hynttyitä yhteen tuon miehen kanssa..
On meillä oma koti mutta jotenkin aina näin itseni valkoisessa kivitalossa, sitä ei ole vaan kerrostalokoti, no uutena se kyllä ostettiin.
Ei ole vakituista työtä, ei ole ikinä ollutkaan.
Ei ole tytärtä, tämän sanon ääneen vaikka se ei täällä olekaan sallittua.
Mutta mulla lukee jo 10v kirjoittamissani päiväkirjoissa että "oman tyttären kanssa sitten kyllä puhun murrosiästä, ostamme ensiliivit yhdessä, puhun kuukautisista" jne. jne
No, sitä ei tule.
Eniten hiertää tämä työ/palkka-asia, joka ikinen helmikuu alkaa kuristava ahdistus ja itkuisuus joka kestää niin kauan kunnes taas syksyllä löydän työpaikan, viimevuonna menikin lokakuulle ja työttömyys alkoi toukokuussa.
Vaikuttaa vähän turhan paljon elämään, siitä nauttimiseen ja omiin sekä lapsille tarjottaviin kokemuksiin kun vuosittain 3-5kk täystyötön.
Joooo tuohonkin voi kaikki jeesustelijat ruveta lätisemään vaikka ja mitä mutta kyllä se taloudellinen tiukkuus syö ihmistä ja pahasti.
En myöskään ajatellut ettei lapsillani olisi jaksavaa mummoa kmutta niin vain äitinikin kuoli 47v iässä, isähän onkin täyspaska, en ole nähnyt häntä ainakaan 12-vuoteen.
Tällainen vuodatus tällä kertaa mutta on vaan helvetin paska olo.
Kommentit (15)
Ei ehkä sua auta, mut niin se aika usein mene, että elämä on aika erilaista, kuin miksi sen oli joskus ajatellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ja on mulla varmaan kriisi juu, kai sitä tässä yli 30v iässä on jo kriisiä jos ei valituista työtä ole näköpiirissäkään ei taloudellista turvaa ja jatkuvasti epävarmuuden suossa rämpimistä.
Ja ei mulle ei tarvitse tulla sanomaan myöskään sitä että elämässä ei ole varmaa kuin kuolema, tiedän kyllä sen ihan helvetin ja konkreettisen hyvin, mutta ei tässä siitä olekaan kyse.
ap
http://www.hs.fi/kotimaa/Aivotutkija+Ammatin+joutuu+valitsemaan+liian+v…
että hyvin harvalla ihmisellä elämä menee niin kuin suunnitteli ja halusi. Aina tulee jotain. Kenellä se on syöpä tai muu sairaus, kenellä köyhyys, työttömyys, läheisen kuolema. Toisia elämä potkii päähän enemmän kuin toisia ja sillekään ei voi mitään muuta kuin yrittää muuttaa omaa suhtautumistapaansa ja katsantokantaansa. Lainaa positiivisen ajattelun kirja kirjastosta :) ihan oikeasti! Itse luin kirjan "Joustava mieli" (en muista kirjoittajan nimeä) ja siitä oli apua, vaikka yleensä en tuollaisista opuksista perusta. Mutta minulle on sattunut paljon ikävää muutaman viime vuoden aikana, pahimpana vauvan kuolema kaksi vuotta sitten, ja tarvitsin jotakin, millä yrittää olla iloinen siitä, mitä minulla on jäljellä. Ja se onnistuikin yllättävän hyvin. Kannattaa kokeilla.
Oon aika paljon lukenut, että ihmiset katuvat myöhemmin sitä, jos eivät ole antaneet pikkulapsille aikaa. Oletko sinä voinut antaa aikaa lapsillesi? Ehkä kaikkea ei voi saada.
onnellinen siitä mitä minulla on, terveys esim kaikkein tärkeimpiä asioita koska tosiaan äitini vuoksi nähnyt mitä helvettiä se elo voi olla hirvittävien tuskien kanssa joihin ei morfiinipumppukaan auta.
MUTTA ei elämän pitäisi olla näin paljon sitä suossa rämpimisen tunnetta. Tuo työasia on se suurin peikko, mulla on kuitenkin 30v eläkeikään ja voin vannoa että kipitän junaradalle makaamaan jos tämä jatkuu vielä kauankin näin.
En vaan jaksa enää tätä epävarmuutta, tiukkuutta, itseni säänn myymistä ja sen odottelua kelpaanko hakemaani työpaikkaan, uusiin ihmisiin tutustumista joka työpaikalla ja sitten kun tutustunut niin työ loppuukin jne.
Puhumattakaan konkreettisisita paperirumbista, rahojen odotteluja huomatakseen ettei ne riitä sitäkään vähää mitä työssä ollessa jne.
Mulla on voimat nyt ihan LOPPU ja uutena ollut vikan ½v-1v täysin toivoton olo mitä työelämään tulee, ihan toivoton ja luuseri!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kuin Strömsössä, mutta moniin asioihin pystyy itse vaikuttamaan. Ammatin ja työnkin pystyt vielä itse hankkimaan jos sitä haluat.
siis jos siihen viittasit? jos et niin mitä viittaan koska se kuten mainitsin on nyt se suurin perkele elämässäni. Ja tiedän kyllä ettei sekään välttis ole mikään onni ja autuus mutta olisipahan kaikki tuo työtöömyyden tuoma paine ja stressi poissa.
On 2 lasta ja ovat kouluiässä ja olen antanut heille enemmän aikaa kuin uskoakseni aika moni muu..olin kotiäitinäkin 6v ajan ja edelleen ajattelen aina ja kaikessa ensisijaisesti heitä ja teen kaiken toiminbtani ns heidän kauttaan, miettien sitä miten mikäkin menoni, tekoni, ratkaisuni vaikuttaa heihin.
ap
Oon aika paljon lukenut, että ihmiset katuvat myöhemmin sitä, jos eivät ole antaneet pikkulapsille aikaa. Oletko sinä voinut antaa aikaa lapsillesi? Ehkä kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämä on muuttunut sitten vanhempiemme päivistä. Korkeakoulutetuillakaan ei ole usein vakipaikkaa.
Lainaa kirjastosta kirja "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa" ja lue se.
Lisäksi 30 v. on aika nuori ja voit vielä kouluttautua uudelleen vaikka pariin kertaan.
Joo on lupa toivoa parisuhdetta, vakityötä, ammattia, lasta... On se vaikeaa, jos jokin niistä ei toteudu, tai siihen menee pitkä aika, mut luuseri... joo mäkin oon, meitä on monta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ on ihmiselle se henkireikä joka antaa voimia elää vaikka taloudellisesti moni työ ei juuri sossun tukia voita.
Itse olin pitkään työttömänä ja aloin tehdä vapaaehtoistyötä.Aika kului sutjakammin ja sain olla hyödyksi muille. Sieltä sitten löysin nykyisen työni.Ihan perus toimistohommaa mutta kivat työkaverit.
Ymmärrän että se ahdistaa.
Olisiko taloudellusesti mahdollista jos niinä 3-5kk työttömyysaikoinasi opiskelisitkin uutta ammattia täysiaikaiseti ja muuten työn ohella? Mitä se tarkoittaisi saamillesi etuisuuksillesi? Jos tuolla tavalla saisit opiskeltua parissa vuodessa uuden ammatin ja työtilanne helpottaisi.
Jotainhan tuolle työtilanteelle pitäisi tehdä. Jos olet vasta kolmekymppinen niin sinulla on työelämää jäljellä vielä vajaa 40v (takuulla nostavat eläkeiän 70 vuoteen ennen kuin me kolmekymppiset pääsemme eläkkeelle) joten olet ollut alta kolmasosan työelämästäsi töissä nyt. Muutosta kannattaa vielä aktiivisesti etsiä ja tehdä radikaalejakin ratkaisuja.
Halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se ajoittuu aina kesäkuukausille paitsi viimevuonna myös syys-ja osin lokakuu. Ja silloinhan on kaikki opinahjotkin kiinni. Ja kun erästäkin opiskelujuttua tiedustelin oppilaitoksesta josta aikanaan valmistuin niin se olisi täysipäiväistä väh9kk ajan ja ei meidän talkous sitä kestä, ei koska on tuota työttömyyttä säänn vuodesta toiseen ollut eikä mitään säästötilejä mahdollisuus ollut ikinä kerryttää. Tuolla ansiosidonnaisella opiskelu, nojoo, ehkä mutta pohjalla olisi jo se muutaman kk työttömyys+sitten tuo oiskeluajan ansiosidonnaisaika=taloueellinen kurimusaika aivan liian pitkä.
En minä tiedä, en todellakaan tiedä, varsinkin kun en kys alaa enää edes haluaisi tehdä työnäni, olen täydellisen kyrpiintynyt siihenkin, kaikki säästötoimet tehneet siitä ihan paskaa.
ap
Ymmärrän että se ahdistaa.
Olisiko taloudellusesti mahdollista jos niinä 3-5kk työttömyysaikoinasi opiskelisitkin uutta ammattia täysiaikaiseti ja muuten työn ohella? Mitä se tarkoittaisi saamillesi etuisuuksillesi? Jos tuolla tavalla saisit opiskeltua parissa vuodessa uuden ammatin ja työtilanne helpottaisi.
Jotainhan tuolle työtilanteelle pitäisi tehdä. Jos olet vasta kolmekymppinen niin sinulla on työelämää jäljellä vielä vajaa 40v (takuulla nostavat eläkeiän 70 vuoteen ennen kuin me kolmekymppiset pääsemme eläkkeelle) joten olet ollut alta kolmasosan työelämästäsi töissä nyt. Muutosta kannattaa vielä aktiivisesti etsiä ja tehdä radikaalejakin ratkaisuja.
Halaus.
Jos työtilanne noin kovasti stressaa, miksi et mene opiskelemaan? Itse olen suorittanut 2 uutta tutkintoa työn ohessa . 90.luv. alussa valmistuin opistotason tutkintoon. Opiskelin koko ajan avoimessa yliopistossa työn vuoteen 2004 asti, jolloin pääsin maisterinkoulutukseen yliopistoon haluamalleni alalle. 2v sain maisterin paperit työn ohessa, koska motivaatio oli niin kova. Minulla oli vielä silloin 4 alle 10v lasta, joten aika paljon perhe joutui joustamaan opintojeni takia. Nyt kaikki lapset jo koulussa ja opiskelen parhaillaa yliopistossa jatkotutkintoa ja valmistun 2kk päästä. En kyllä ole varma tyydynkö vielä tähänkään. Ja ikää nyt 42v Eli ei muuta kun opiskelemaan, jos työtilanne noin huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap, katso toki tämä lyhyt videonpätkä avoimella mielellä, jos voit - toivoa on ja sinua rakastetaan: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
http://www.healingrooms.fi/?sid=100
Alue: Aihe vapaa
Vaikka terveyskeskuspsykologilta?
Sulla taitaa olla joku kriisi ja joku neutraali kuuntelija vois varmaan auttaa selkiyttämään ajatuksia.