Pojan äitinä on helpompaa

Pojat ovat villimpia, harrastavat enemmän, vaativat enemmän kasvatusta, ohjausta, puuttumista, ruokaa, vaatteita jne. Pojat tulevat kalliimmiksi, harmaannuttavat äidin (tukan ja muutenkin kropan) aikaisemmin ja kerta kaikkiaan KESKIMÄÄRIN vievät enemmän äidin aikaa, vaivaa, rahaa ja kaikkea. Toki jokainen on yksilö.

johtavat siihen miksi poikien kanssa on helpompaa. Kun harva tyttö tosi elämässä kun kuitenkaan on mikään liikkumaton ja omaa tahtoa omaamaton nukke. Pojilta taas odotetaankin vauhtia ja meininkiä ja usein yllätytään positiivisesti, kun osaavatkin käyttäytyä.

olen sitä mieltä, että outo on se lapsi, joka ei joskus vanhemmilleen murheita jollain tapaa aiheuta. eli ihan sama ovatko poikia vai tyttöjä, he ovat välillä hankalia ja rasittavia ja tuottavat harmaita hiuksia siinä missä tuovat iloa ja rakkauttakin.



nää keskustelut on aina niin kärjistettyjä, koska usein niihin osallistuvat ihmiset, joilla on joko tyttöjä tai poikia. ihan paras oli vastikään käymäni keskustelu eräällä foorumilla, jossa tyttölapsen äiti sanoi, etteivät pojat kykene tuntemaan rakkautta.

väität jotain lapsista kaveripiirisi mukaan.

Mä en voi väittää, vaikka neljä omaakin on ja kumpaakin sukupuolta.

En siedä mitään tollasta, että pojat sitä ja pojat tätä...jos tyttö käyttäytyy esim. luokassa samoin, kuin joku häiriköivä poika, niin tyttö passitetaan psykologille ( mikä ei juu välttämättä ole yhtään paha asia, ei sillä ), mutta poikien katsotaan olevan " nooh, ne on vaan poikia..".

isä aina harrastukseen, vuodesta toiseen :) meillä on kolme tyttöä. Nuorinta meistä hän tosin ei sitten olekaan juuri kuljettanut.

olen sitä mieltä, että outo on se lapsi, joka ei joskus vanhemmilleen murheita jollain tapaa aiheuta. eli ihan sama ovatko poikia vai tyttöjä, he ovat välillä hankalia ja rasittavia ja tuottavat harmaita hiuksia siinä missä tuovat iloa ja rakkauttakin.

nää keskustelut on aina niin kärjistettyjä, koska usein niihin osallistuvat ihmiset, joilla on joko tyttöjä tai poikia. ihan paras oli vastikään käymäni keskustelu eräällä foorumilla, jossa tyttölapsen äiti sanoi, etteivät pojat kykene tuntemaan rakkautta.

samaa mieltä!

t: äiti, jolla on molempia

joka ottaa raskaasti jos poika on villi.

Varsinkin koulussa on käyttäydyttävä hyvin sekä kylässä. Ja eipä tuo kotonakaan reuhkaa, taitaa saada purettua energiat treeneissä, jonne minä häntä kuskaan.

joku ei kestä elämää edes lapsetonna tai vaan yhtä lasta jne.

Harrastuksiin kuljettaminen on ihan ihmisistä ja sopimisesta kiinni. Meillä poikia vien minä, olen tavoitteellisempi harrastusten suhteen.

Pojat kyllä helppoja siinä, että niille voi sanoa suoraan napakasti miten homma menee, ei tarvitse pelätä loukkaantumisia, itku ja marinakohtauksia. Ei tarvitse pehmitellä sanoja. Jos otetaan yhteen niin otetaan, ja se siitä. Aamulla laitat vaatteet esille, poika pukee ne. Kaupasta voi ostaa mitä vaatteita vaan, pojalle kelpaa. Ruoka maistuu, jaksetaan liikkua, mielikuvitusta riittää ja intoa. Pojat on ihania

ihan samoin meillä, lapsi tosin on tyttö. Mikä tytöissä muka on hankalaa?

kuin pojan äitinä. Kuskaan molempia treeneihin.



TYtön käytös ei aiheuta harmaita hiuksia ollenkaan, millään tavoin, mutta poika saa mut ennenaikaisesti hautaan. Ei vaan, mä kyllä stressaan pojan käytöksestä, ja paljonkin.

kun kotona juosee kolme villiä alle kouluikäistä poikaa! Että tota aikaa sitten odtellessa...

varsinkin, jos äidillä on jotain selvittämättömiä ongelmia omasta lapsuudestaan, omalta äidiltä perittyjä tms, niin ne tulee helpommin siirrettyä tyttöön kuin poikaan. Ja äidin ja pojan suhteet on kai muutenkin yksinkertaisemmat kuin äidin tyttären, siis vielä aikuisena.



Itselläni on vain yksi tyttö ja uskon, että pojan kanssa olisi helpompaa. En silti ikinä vaihtaisi rakasta, välillä hankalaa tyttöäni poikaan ;-).



Ja toki asiat eivät ole mustavalkoisia eikä näin ole aina ja jokaisessa tilanteessa, mutta minusta tuntuu, että aika usein on näin (esim. itse olen ollut aina isin tyttö ja veljeni äidin poika...)

Harrastuksiin kuljettaminen on ihan ihmisistä ja sopimisesta kiinni. Meillä poikia vien minä, olen tavoitteellisempi harrastusten suhteen.



Pojat kyllä helppoja siinä, että niille voi sanoa suoraan napakasti miten homma menee, ei tarvitse pelätä loukkaantumisia, itku ja marinakohtauksia. Ei tarvitse pehmitellä sanoja. Jos otetaan yhteen niin otetaan, ja se siitä. Aamulla laitat vaatteet esille, poika pukee ne. Kaupasta voi ostaa mitä vaatteita vaan, pojalle kelpaa. Ruoka maistuu, jaksetaan liikkua, mielikuvitusta riittää ja intoa. Pojat on ihania

Yksi asia mikä on erilaista poikien kohdalla on se, että ainakin mun lähipiirissä useimmat pojat on todella villejä. Hirvee meteli, tohottaminen ja kohkaaminen koko ajan.



Semmonen taas käy hermojen päälle...

tiedä häntä sitten.

Tai sitten mulla on helppo poika.

Itse kyllä edellytän pojaltani tiettyjä käytöstapoja (varsinkin tietyissä tilanteissa). Kuljetan poikaa harrastuksiin ihan siinä missä isäkin.

Itse olen ollut aika hikari koulussa ja pyrin tukemaan poikani koulunkäyntiä tarpeen mukaan. Hyvähän se on lapsen tietää ja ymmärtää että se koulumenestys on tärkeää koko tulevaisuuden kannalta. Tähänkään asiaan ei sukupuoli mielestäni vaikuta mitenkään, samoja asioita edellytän kuin tytöltäkin.



Voi olla tietysti niinkin, että joissain perheissä joissa on useita lapsia, äidit tuppaavat keskittymään enemmän niihin tyttöihin mikä on tietysti sääli niiden poikien kannalta.

mutta tytön äitinä olen kyllä päässyt äärettömän helpolla. Tyttö (nyt jo koululainen) on aina ollut rauhallinen ja järkevä. Ei ole tarvinnut olla silmiä selässä, eikä kotia ole tarvinnut sisustaa "lapsiystävälliseksi", sillä mitään riehumis- ja tuhoamisvimmaakaan ei ole missään iässä ilmennyt. Lapsi on aina ollut hyvä nukkumaan, syönyt vaihtelevalla ruokahalulla, mutta enpä ole siitäkään stressiä ottanut. Vaatteista olemme käyneet keskusteluja, mutta kukapa nainen ei vaatteista haluaisi keskustella. :) Minusta on ihanaa, että tyttäreni on pienestä pitäen ollut kiinnostunut vaatteistaan ja olemme voineet yhdessä shoppailla (hänelle) vaatteita (äidin shoppailureissuja hän ei sentään vielä jaksa). Muutenkin meillä on ihania yhteisiä "tyttöjen juttuja".



Harrastuksiin kuskaamisesta päävastuussa on isä, vaikka harrastukset eivät mitenkään poikamaisia olekaan. Muutenkin isä viettää tytön kanssa aikaa ehkä keskivertoa enemmänkin, johtuen osittain siitäkin, että itselläni on vaativa työ ja sen myötä pitkiä päiviä ja työmatkoja.



En osaa mitenkään kuvitella, että isän ja lapsen suhde olisi parempi, jos lapsemme olisi poika. Päinvastoin uskon, että oikein vilkas poikalapsi kiristäisi mieheni hermoja välillä liikaakin. Itsekään en osaa kuvitella itseäni pojan äidiksi. Itselläni on aina ollut läheinen ja hyvä suhde äitini kanssa ja olen muutenkin sinut naiseuteni kanssa. Siksi ehkä nautin siitä, että olen tytön äiti!

Itsellä kolme poikaa ja yksi tyttö ja joudun alituiseen skarpata, jotten vaatisi tytöltä enempää kuin pojiltani. Olen tätä paljon kerennyt miettiä, kun tyttöni jo 11 ja uskon, että alitajuisesti koen tytön enemmän oman minäni jatkeena. Varsinkin omat heikot piirteeni tytössä kauhistuttavat. Samalla ehkä tyttöön lataa tiedostamatta omia toiveita siitä millainen olisi itse halunut olla. Ja puhun nyt luonteenpiirteistä en mistään ammatillisista toiveista tms. Poikiani on vaan niin helppo rakastaa juuri sellaisina kuin he ovat.

Pojat ovat villimpia, harrastavat enemmän, vaativat enemmän kasvatusta, ohjausta, puuttumista, ruokaa, vaatteita jne. Pojat tulevat kalliimmiksi, harmaannuttavat äidin (tukan ja muutenkin kropan) aikaisemmin ja kerta kaikkiaan KESKIMÄÄRIN vievät enemmän äidin aikaa, vaivaa, rahaa ja kaikkea. Toki jokainen on yksilö.