Eläkkeelle haluamisesta kysyisin,
että minkä ihmeen takia täällä on niitä halukkaita niin monta? Eihän työssäkäynti herkkua ole, mutta esim monet mun entisistä kollegoista (jääneet vanhuuseläkkeelle alan määrittämässä iässä) ovat kertoneet, että tosi paljossa pitää tinkiä monesta asiasta.
Jos työkyvyttömyyseläkkeen saa siten, ettei ole työeläkettä, vaan on pelkästään Kelan kuntoutustuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä - niin mitä ihmeen bonusta elintasoonsa noi ihmiset luulevat saavansa? Sossu ottaa sen eläkkeen tuloksi, ja koko sillä toimeentulotukinormin ylittävällä osalla tuloistaan henkilö maksaa sitä vuokraansa + ehkä terveydenhoitokulujaan.
Kommentit (10)
enneaikaiselle eläkkeelle. Kuuluu firman vanhan työttömyyskassan piiriin, ja saa paketin , joka on rahallisesti ihan edullinen hänelle.Enemmän jos jäis eläkkelle 2 v päästä. Mutta nyt jo tavallaan katuu, että mitä hän sit tekee. On 61 v. todella nuorekas ja voisi ihan hyvin tehdä töitä vaikka 6-7 vuotta.
Sukulaismies jäi elääkkeelle keväällä, on 62. mutta vuokratyöfirman kautta olut entisessä työpaakassaan yli 4 kk tän jälkeen. saa siis eläkkeen ja palkan.
Itse olin ekaa kertaa pitkäll sairauslomaalla joku aika sitten, ja mun pää ei kestänyt. Mä tarvitsen työtä:-)
Että miksiköhän haluan eläkkeeseen jatkoa. ÖÖ...enpä todellakaan keksi miksi. PM
jopa vähemmän rahaa mitä nyt, vaikka tein 30-tuntista viikkoa.
Että miksiköhän haluan eläkkeeseen jatkoa. ÖÖ...enpä todellakaan keksi miksi. PM
Normaali ihminen ei halua työkyvyttömyyseläkettä.
Ehkä kaikki eivät ole yhtä rahakeskeisiä kuin sinä.
Ole varaa omakotitaloon merenrannalla vaikka käyn töissä. Eikä ollut silloinkaan, kun en käynyt töissä. Kaiken muun olen saanut mitä olen halunnut. Sossua en ole tarvinnut. Ehkä kaikki eivät halua elää yltäkylläistä elämää ja varsinkaan kun sitä ei kovin monella palkalla saa.
Todellakaan herkkua ole takuueläkkeen varassa, enkä aluksi halunnut eläkkeelle. Mutta toinen vaihtoehtoni olisi ollut olla työkyvyttömänä työttömyyspäivärahalla, ja pyydellä almuja sossusta.
Mua on kuntoutettu jo yli 15 vuotta. Tuon ajan olen ollut välillä kuntoutustuella, välillä kokonaan ilman rahaa (sossun tuilla) välillä työttömyyskorvauksella. Töitä en ole tehnyt päivääkään, ainoastaan lyhyitä tuettuja työharjoitteluja. Ammattia ei ole. Ei ole mitään mahdollisuutta työllistyä. Eläkkeellä pärjää niukin naukin yli sossun normin (noin 80 euroa/kk) eikä tarvitse jatkuvasti käydä kuntoutuksissa. On raskasta yrittää kuntoutua vuosi toisensa jälkeen, kun tietää, että ei koskaan tule kuitenkaan työllisymään.
2007-2008, kun sain 2007 kesällä perinnön ja sen ansiosta mulle jäi joka kuukausi vuoden ajan 1000€/tuhlattavaksi ihan vaan kaikkeen turhuuteen??
Rahanpuutteella ja masennuksellahan ei ole tunnetusti mitään yhteyttä.
Joo, ei masentanut tippaakaan kun oli rahaa ihan mihin vaan halusi.
Ja sit kun perintörahat oli törsätty, alkoikin taas masentamaan ja vituttamaan, varsinkin kun sain 30 tunnin ihan kivasta työstä käteen alle 900€/kk.
Siinä pitää olla aika sairas että sen saa ja kuka nyt haluaa sairaaksi? Ymmärrän hyvin, että vanhuuseläkkeelle jo halutaan 63 vuotiaana. Eiköhän se sullakin sitten aikanaan muutu ääni kellossa.