Kyllä voikin lapsen sairastaminen MAKSAA!
Lapsista yksi poti pari viikkoa kovaa yskää ja nuhaa. Kuume nousi viime viikolla, oli pakko varata aika yksityiseltä (terveyskeskukseen ei ole mitään asiaa meilläpäin, eikä iltapäivystykseen halua sairaan lapsen kanssa mennä jonottamaan moneksi tunniksi 50 muun oksentelevan ja kuumeisen lapsen joukkoon). Lääkärikäynti plus tarvittavat labrat maksoivat yli 160 euroa, lääkkee siihen päälle vielä liki 70 euroa. Lapsella oli influenssa A ja keuhkoputkentulehdus.
Juujuu: olisi pitänyt jo ennen syntymää ottaa lapselle sairaskuluvakuutus. Niiiiiiin monta kertaa olen sitä manannut, että en ottanut. Naiivisti luulin julkisen terveydenhoidon toimivan. Toimiihan se, jos ensin saa lääkärille ajan. Yleensä ei saa, omalääkärimme on pätevä mutta osa-aikaisella eläkkeellä ja terveysasema muutenkin erittäin ruuhkainen.
Lapsella on perussairauksia, joiden vuoksi vakuutusta ei enää taitaisi saada ollenkaan, ainakaan kattavana.
Joten jäljelle jää maksaa yksityiselle omasta pussista.
Ottakaa te odottavat äidit virheestäni opiksenne. Hommatkaa vakuutus jo ennen synnytystä, VARSINKIN jos asutte stadissa. Täällä luulisi olevan hyvä julkinen terveydenhoito, mutta monella alueella tarjonta on pelkkää "eioota".
Toivottavasti muut lapset eivät sairastu, muuten tili meneekin sitten Pikkujättiin...
Kommentit (52)
lapselle vakuutuksen : )
ei tartte kököttää peijaksen päivystykseesä tunti kaupoilla
varaan ajan lastenlääkärille ja kyllä vaan aamuulla, kun varaan saan aina ajan !
ei tartte jonotella, ja saa aina tutuille lääkäreille ajan, jotka puhuvat suomea ja osaavat asiansa !lääkkeet ja lääkärissä käynnit saa kaikki takaisin vakuutuksesta parissa päivässä : )
ja itse olen sairastanu syövän myös : (
onneksi siinäkin olin älynnyt ottaaa itsellekin vakuutuksen sairaalaturvalla, ja tietty mahdolisen kuoleman varalle vakuutuksen, niin ja puhumattakaan syöpävakuutuksesta : )eli sain joka sairaalajaksosta ( joita muuten olikin montaaaa ) päiväkorvauksia, syöpä diagnoosista könttäsumman, ja leikkauksesta toisen : )) ja kun satun delaan saa ukko vielä isohkon summan : )
eli nämä nyt opiksi kaikille !!!!!!!!!!!
vakuuttakaaa ITSENNE JA LAPSENNE AJOISSA !!!!
koskaan ei kukaan tiedä mitä satuu....myös vammautuminen liikenteessä tms on mahdollista,
et lukenut huolelle tekstiäi : )
olen ollut yli vuoden sairaslomalla, ja useita jaksoja sairaalassa, jolloin joka jaksolla olen saanut korvauksia, miten olisi muuten pinistä tuloista sairaalamaksut ?
lisäksi sain ishkon summan syöpädiagnoosista ja sen leikkauksesta : )
eli kyllä meillä olisi tässä rytäkässä mennyt pian sunto myyntiin, muuta siinä syöpähoitojen aikana, kun hädin tuskin pystyssä pysyt !eli haloon, työnantaja maksaa vain pari kuukautta täyttä palkka, hvyin pian tiput kelan tuelle, ja sitten kuntoustustuelle !
joka minulla on puolet siitä mitä sain palkkaa. maksa siitä puoleliila tuloilla edellen kaikki mitä olet maksanut ennenkin ruoka, sähkö, vaatteet , asuntovelat
jne LISÄKSI sairaalamaksut, pkl maksut, lääkkeet, taksimatkat sairaalaan ja poleille, kotisairaanhoitajt, sun muut...joo kelalla on katot, matkat omavastuus noin 160 e v sairaalakatto noin 600 e/v, sama lääkekatto, mut sairaalakatto ei anna sulle ilmaista sairaalaasoloa, vaan maksat joka päivältä noin 15 e päivästä...
eli kaikki tuo laskelmieni miúkaan vei KOLMEN KUUKAUDEN netto eläkkeeni saiaus vuosiltani ! ja muistappas et ne netto tulot oli ne PUOLET TYÖSSÄKÄYNNIN AIKAISELTA NETTOTULOSTA !!
eli puolet pienemmällä tulolla maksat perus elannot ja SAIRASKULUT !!!!eli kyllä oli hienoa, kun sain VAKUUTUKSISTA kunnon korvauksia : ) SIINÄ KYLLÄ HYMYILIN ENEMPI minä KUIN VAKUUTUSYHTIÖ : ) : )
ELI KUKA VAAN VOI SAIRASTUA JA vakuutusturva on silloin todella iso asia : )
Jos suosittelet kattavia vakuutuksia KAIKESSA ja KAIKILLE niin kyllä vakuutusyhtiö on se joka voittaa. Itse sijoitan saman rahan itse ja käytän sieltä tarvittaessa terveydenhoitoonkin.
Kyllä suurin osa ihmisistä mm. ottaa lainaturvavakuutuksen aivan turhaan, samaten lapsille sairausvakuutuksen.
MENE SINÄ VAAN JENKKILÄN MEININKIIN MUKAAN. Me muut luotetaan sitten, että veroja maksamalla saa vielä palveluita.
Minulla on sen verran isot tulot, ettei vuoden kuntoutustuet sitä romuttaisi. Kiitos vaan huolenpidostasi!
Mekin asutaan "stadissa" ja päästään samana päivänä kunnalliselle hoitajalle tai lekurille kun lapsi sairastaa. Siis AINA. Herttoniemi kyseessä.

itse olen ollut sairaseläkkeellä jo monta VUOTTA : (
ja kyllä pihi olen aina ollut ja pahan päivän varalle säästänyt, olin kotihoidontuella ja säästöillä kotonakin...
mutta kun sairaus voi vaan jatkua ja jatkua.....
toki harvinaista on, et niin taphatuu.
mutta kuollakin voi : ( joko syöpään, auto-onnettomuuteen, jopa aivoverenvuotoon, tai synnytykseen........ jne
eli kyllä niissä tilanteissa on apua ihan oikeesti hyvästä vakuutusturvasta.
ja niin minäkin itse käyn yleisessä sairaalassa , mutta ei sekään ilmaista ole.... varsinkin , kun siellä joudut monta kertaa juoksemaan, nytkin olen ollut jo 9 käynti kertaa ja vuosi vasta aluillaan...
Mekin asutaan "stadissa" ja päästään samana päivänä kunnalliselle hoitajalle tai lekurille kun lapsi sairastaa. Siis AINA. Herttoniemi kyseessä.
Ja tosiaan jo aamukahdeksalta on ollut vastassa eioota.
JOSKUS toki ollaan päästy, mutta yleensä ei. Joten esim. viime viikolla, kun mies soitti kotoa PUOLILTA PÄIVIN mulle töihin, että pojalla on kuumetta, en alkanut edes yrittämään terveysasemalle.
ap
jos lapsen pitää sairastua tietyllä paikkakunnalla aamulla ennen kahdeksaa, että pääsee julkiselle puolelle lääkärin puheille.
Toi on niin syvältä. Eikä se oikeesti ole päivystyksen roolia, että sinne kyörätään lapset, kun terveysasemat ei kykene antamaan päivällä aikoja. Sitä paitti potilaan kannalta on aika syvältä joutua odottamaan siellä lääkärillepääsyä monta tuntiakin, ja kerätä samalla kotiinviemisiksi iso liuta uusia viruksia ja bakteereita.
Ymmärrän siten ap sun vitutuksen ihan täysin.
soittamalla saatiin aika päivystyksessä. Oli kuumetta ja yskää ollut 3pv. Ei edes mitään kokeita otettu. Terv,hoitaja tutki ja sanoi, jos kuume jatkuu korkeana tai lapsen vointi huononee, sitten uudestaan lääkäriin. Mitään lääkettä ei annettu, kun ei tiedä varmuudella onko mikä virus. Menee kuulemma itsekseen ohi. Sanoi myös, jos korvia särkee tai kurkkua, niin sitten voidaan kirjoittaa antibiootit ja niistäkään ei tänä päivänä hyötyä ole. Että sillee...
Se on toki totta. Minä yleensä vien lapsen lääkäriin, jos on neljättä päivää kuumeessa ja olo vaan heikkenee. Nyt tosiaan oli alla pari viikkoa nuhaa ja rajua yskää, ja sitten vasta nousi kuume, se on yleensä merkki antibioottia vaativasta tulehduksesta. Niin kuin oli tälläkin kertaa.
Terveysasemalla ei kauheasti tosiaan labroja tehdä, mutta yksityispuolella kyllä senkin edestä, mikä näkyy laskussa... nyt toki olen tyytyväinen, että otettiin, niin saatiin kunnon lääkkeet. Lasku vaan kirpaisee.
ap
jos lapsen pitää sairastua tietyllä paikkakunnalla aamulla ennen kahdeksaa, että pääsee julkiselle puolelle lääkärin puheille. Toi on niin syvältä. Eikä se oikeesti ole päivystyksen roolia, että sinne kyörätään lapset, kun terveysasemat ei kykene antamaan päivällä aikoja. Sitä paitti potilaan kannalta on aika syvältä joutua odottamaan siellä lääkärillepääsyä monta tuntiakin, ja kerätä samalla kotiinviemisiksi iso liuta uusia viruksia ja bakteereita. Ymmärrän siten ap sun vitutuksen ihan täysin.
Päivällä on turha luullakaan saavansa aikaa terveyskeskuksesta, ja stadissahan ei ilta/vkl-päivystykseen voi varata aikaa, vaan pitää jonottaa. Lyhyin aika, jonka olemme Lastenklinikalla jonottaneet, on ollut 1,5 h, joten sinne en kamalasti hinkua kuumeisen lapsen kanssa. MIELUUMMIN jopa kova lasku.
ap
ihan hukkaan heitettyä rahaa. Julkiselle pääsee hyvin eikä yksityiset edes päivystä iltaisin ja vknloppuisin.
Että älkää nyt yleistäkö, maaseudulla on monenlaisia kuntia. Osassa ei edes ole päivystystä omassa kunnassa, ja terveyskeskuksessakin on lääkäripula ja paikkoja täyttämättä.
Mutta totta, että täällä ei sitte ole kyllä niitä yksityisiäKÄÄN. Pk-seudulla on sentään vaihtoehto, täällä ei ole.
Että älkää nyt yleistäkö, maaseudulla on monenlaisia kuntia. Osassa ei edes ole päivystystä omassa kunnassa, ja terveyskeskuksessakin on lääkäripula ja paikkoja täyttämättä. Mutta totta, että täällä ei sitte ole kyllä niitä yksityisiäKÄÄN. Pk-seudulla on sentään vaihtoehto, täällä ei ole.
ap
todella tyytyväinen, että otettiin lapsivakuutus.
Kuopuksella ei ole perussairauksia, mutta niin paljon mukavampaa on mennä yksityiselle, terveyskeskukseen. Täällä saa päiväaikoja todella huonosti, ja illalla päivystys on aina juoppoja ja hörhöjä täynnä.
vakuutus,mutta useammin käytämme julkisen puolen palveluita,poika ei onneksi nykään juurikaan sairastele,on jo koulussa.Mutta pienempänä,korvatulehdusien vaivatessa,käytimme kummankin puolen palveluita,eikä moitittavaa ole kummassakaan.
Yksi,mikä pistää tuttavien ja joskus täälläkin jutuissa silmään,on tuo ainainen itku päivystyksestä ja sen hitaudesta.Ne kerrat,kun olemme sinne joutuneet lähtemään,on ajatus ollut jo lähtiessä,että siellä joutuu odottamaan.Se on ihan selvää.
Meistä tuli pojan erään sairauden vuoksi aika vakiokävijöitä,ja pakkasimme aina pienet eväät ja lukemista mukaan.Pojalla oli eräs sairaus,joka vaati aina sairaalahoitoa,ja silti joka kerta odotimme monta tuntia päivystyksessä lähetettä.Mutta valittaminen ei auta/auttanut,ja joka kerta lopulta kaikki meni ihan hyvin.Ihmisten pitäisi ymmärtää,että näytteidenottoihin ja kokeiden tuloksien valmistuminen kestää,ja sitä ennen pitää o-dot-taa.
Jos epäilee lapsella olevan korvatulehdus,ei kannata perjantai-iltana lähteä päivystykseen asiaa hoitamaan jos sen vakavammasta ei näytä olevan kyse,särkylääkkeettä,hyvin nukuttu yö ja aamulla lääkäriin.
Jos lapsi on oikeasti kipeä, ei sellainen päivystyksessä istuskelu ainakaan minua houkuta. Kuten tuossa jo sanottiinkin, samalla saa vieressä pärskiviltä ja oksentelevilta lapsilta "tuliaisia".
Korvatulehdus ei tosiaan ole mikään syy lähteä keskellä yötä lääkäriin, särkylääke ainakin meillä tehosi hyvin. Tiedä sitten, onko jollakin ollut ärhäkkäämpi tulehdus, mutta aika moni tuntuu luulevan, että lääkäriin KUULUU lähteä heti. Ei tarvitse.
Kyllä meilläkin on lapsen perussairaiden takia odoteltu sairaalassa vastaanottoaikaa, mutta se on yleensä vähän eri juttu odotella muutoin terveen lapsen kanssa kuin sairaan, ja vuodelepoa tarvitsevan kanssa.
Lisäksi voi olla, että niitä muutakin lapsia pitäisi jonkun hoitaa...
ap
on kokemusta usealta eri alueelta (HKI) ja AINA on saatu aika terveyskeskukseen. Aikuisillekin jopa.
En kyllä vakuutuksesta luopuisi. Meillä on kaikilla (3 lasta ja vanhemmat) vakuutus ja on tosi vaivatonta kun pääsee aina samantien lääkäriin kun on tarvis. Terveyskeskukseen olen muutaman kerran koettanut saada aikaa, mutta eihän sinne päässyt edes puhelimella läpi! Päivystyksessä (KYS) on saanut jonottaa lapsenkin kanssa jopa 6 tuntia ja lääkärit on usein jotain nuoria kandeja.
Lisäksi vakuutukseen on mennyt kaikki sairaalalaskut (karsastusleikkaukset jne) ja lääkkeet.
on kokemusta usealta eri alueelta (HKI) ja AINA on saatu aika terveyskeskukseen. Aikuisillekin jopa.
Mitä yrität sanoa?
Täällä ei saa. Ei varsinkaan enää päivällä. Piste.
ap
on kokemusta usealta eri alueelta (HKI) ja AINA on saatu aika terveyskeskukseen. Aikuisillekin jopa.
Mitä yrität sanoa?Täällä ei saa. Ei varsinkaan enää päivällä. Piste.
ap
että tuo teidän alueen systeemi ei ole normaalia toimintaa terveyskeskuksissa.
On minullekin tarjottu joitain kertoja ei oota, mutta kun en ole tyytynyt siihen vaan olen jankannut, että TARVITSEN sen ajan enkä VOI mennä yksityiselle, on se aika yllättäen annettukin - vaikka ensin sanottiin, ettei aikoja ole... :/
Eli ei, en usko sinun valehtelevan. Kurja tilanne tuollainen. Kannattaa valittaa ahkerasti ja VAATIA. Kokeilla ainakin, auttaisiko.
on kokemusta usealta eri alueelta (HKI) ja AINA on saatu aika terveyskeskukseen. Aikuisillekin jopa.
Mitä yrität sanoa? Täällä ei saa. Ei varsinkaan enää päivällä. Piste. ap
että tuo teidän alueen systeemi ei ole normaalia toimintaa terveyskeskuksissa. On minullekin tarjottu joitain kertoja ei oota, mutta kun en ole tyytynyt siihen vaan olen jankannut, että TARVITSEN sen ajan enkä VOI mennä yksityiselle, on se aika yllättäen annettukin - vaikka ensin sanottiin, ettei aikoja ole... :/ Eli ei, en usko sinun valehtelevan. Kurja tilanne tuollainen. Kannattaa valittaa ahkerasti ja VAATIA. Kokeilla ainakin, auttaisiko.
Olen siis soittanut jo yleensä aamukahdeksalta. Ja siinä vaiheessa jo on sanottu, että aikoja ei ole jakaa. Ei vaan ole.
Ei tämä muuten ole Helsingissä mitenkään ainutlaatuista. Erityisen paha tilanne on Itä-Helsingissä, jossa on monilla asemilla lääkäreiden virkoja täyttämättä.
Ja toisaalla on sitten tilanne, jossa virkoja ei vaan ole tarpeeksi, että aikoja riittäisi kaikille. On se hemmetin huono tilanne, jos aikaa saadakseen pitää alkaa kiukuta ja huutaa ajanvaraukselle!
Sinänsä hoidon laadusta minulla ei ole pahaa sanottavaa, vaan sen saatavuudesta.
ap
et lukenut huolelle tekstiäi : )
olen ollut yli vuoden sairaslomalla, ja useita jaksoja sairaalassa, jolloin joka jaksolla olen saanut korvauksia, miten olisi muuten pinistä tuloista sairaalamaksut ?
lisäksi sain ishkon summan syöpädiagnoosista ja sen leikkauksesta : )
eli kyllä meillä olisi tässä rytäkässä mennyt pian sunto myyntiin, muuta siinä syöpähoitojen aikana, kun hädin tuskin pystyssä pysyt !
eli haloon, työnantaja maksaa vain pari kuukautta täyttä palkka, hvyin pian tiput kelan tuelle, ja sitten kuntoustustuelle !
joka minulla on puolet siitä mitä sain palkkaa. maksa siitä puoleliila tuloilla edellen kaikki mitä olet maksanut ennenkin ruoka, sähkö, vaatteet , asuntovelat
jne LISÄKSI sairaalamaksut, pkl maksut, lääkkeet, taksimatkat sairaalaan ja poleille, kotisairaanhoitajt, sun muut...
joo kelalla on katot, matkat omavastuus noin 160 e v sairaalakatto noin 600 e/v, sama lääkekatto, mut sairaalakatto ei anna sulle ilmaista sairaalaasoloa, vaan maksat joka päivältä noin 15 e päivästä...
eli kaikki tuo laskelmieni miúkaan vei KOLMEN KUUKAUDEN netto eläkkeeni saiaus vuosiltani ! ja muistappas et ne netto tulot oli ne PUOLET TYÖSSÄKÄYNNIN AIKAISELTA NETTOTULOSTA !!
eli puolet pienemmällä tulolla maksat perus elannot ja SAIRASKULUT !!!!
eli kyllä oli hienoa, kun sain VAKUUTUKSISTA kunnon korvauksia : ) SIINÄ KYLLÄ HYMYILIN ENEMPI minä KUIN VAKUUTUSYHTIÖ : ) : )
ELI KUKA VAAN VOI SAIRASTUA JA vakuutusturva on silloin todella iso asia : )