Miten oppia paremmin kestämään teinin rajua murrosiän oireilua?

Huomaan nyt konkreettisesti sen, miten äitiys kasvattaa. Esikoisen raju murrosikä on todellinen kasvun paikka vanhemmillekin. Teini on kohta 15v ja murrosikä lienee rajuimmillaan, ainakin henkisesti. Sitä on jatkunut pikkuhiljaa muuttuen nyt jo 2-3 vuotta. Olen opetellut hillitsemään itseni teinin saadessa murkkuraivareita. Tilanteen mukaan pyrin selittämään rauhallisesti teinille miksi esim. hänen pitää tehdä jotakin tai ei saa tehdä jotakin jne. Raivarin jatkuessa ensisijaisesti pyrin passittamaan teinin rauhoittumaan omaan huoneeseen ja pysymään itse rauhallisena. Puutun tilanteeseen, kun raivari saa sellaisia muotoja, jotka aiheuttavat esim. pelkoa pienemmissä sisaruksissa (kielenkäyttö todella rajua, uhkailevia eleitä, ohimennessä potkimista ym.), mutta ihan pikkuasioihin en puutu ja jätän teinin mielellään puhkumaan pyhää raivoaan omaan huoneeseensa. Näitä raivareita tulee ja menee ja niiden välissä teini on ihan "tavallinen".



Yllätyksekseni huomaan, että minun on vaikea kestää tätä teini-iän rajuutta. Ahdistun ja mietin varmaan liikaakin tätä asiaa. Raivariaamun jälkeen olen pahoilla mielin koko päivän. Jotenkin kaipaisin sitä, että osaisin olla välittämättä teinin angsista. Hänellä kun ei oikeasti ole mitään hätää. Neuvoja pyytäisinkin nyt kokeneemmilta teinien äideiltä. Erityisesti sellaisilta, joilla on kokemusta vaikeasta teini-iästä.