Lue keskustelun säännöt.
kukaan onnistunut löytämään varamummon? miten?
13.03.2012 |
meillä ei ole välimatkan vuoksi isovanhempia elämässämme mukana, eli näemme molempia isovanhempia kerran vuodessa päivän tai maksimissaan kahden ajan. Isovanhemmat eivät jaksa omista syistään (terveys, omat ongelmat) pidempiä vierailuja - tällä siis tarkoitan sitä että yleensä 1000km päästä tulevat tekevät kesässä parin _viikon_ vierailun mummoloihin mutta meidän tapauksessa se on parin päivän reissu, toisena päivänä toisessa paikassa ja toisena toisessa. Ja tosiaan sinne ei voi muuttaa (ei töiden puolesta eikä senkään puolesta, että ei ne isovanhemmat jaksaisi yhtään sen enempää vaikka asuisin naapurissa).
Sinällään tämä on lapsille OK että heillä on kuitenkin joku käsitys siitä mitä isovanhempi teoriassa tarkoittaa. Mutta käytänössä taas ei, koska isovanhemmat eivät em syistä johtuen jaksa ikinä leikkiä, hoitaa tai muuta. Tämän ymmärrän täysin.
Nyt haluaisin lapsille mummokaverin tai ukkikaverin. Sen ei ole siis pakko olla mummo (useinhan hoiva aina sukupuolitetaan niin että se olisi naisten juttu). Ukissa tietenkin on se kynnys että jollain pitäisi varmistaa ettei ole pedofiili.
Haluaisin kuulla mitä kautta olette varamummoja löytäneet. Selasin keskusteluja ja jotain löysin, talkoorengas ja mummot-ostopalvelu, mutta en asu pk-seudulla.
Olen jo kysynyt SPR:ltä, seurakunnasta ja MLL:tä mutta mikään näistä ei välitä mummoja/pappoja eli joudun siis etsimään tällaisen itse. Muutama kysymys:
- miten suhtautuisitte jos olisi lehti-ilmoitus aiheesta? Olisiko se mielestänne epäilyttävä?
- kannattaisiko korostaa sitä että maksan korvauksen vai ei? Eli en tietenkään oleta saavani ilmaiseksi apua, mutta toisaalta en halua että maksullisuus olisi merkki jostain "rengistä" tai siis siitä että pitäisi olla jotenkin alamainen (vaikea selittää, toivottavasti joku hoksaa mitä tarkoitan)
- vai olisiko parempi laittaa ilmoituksia eläkeläiskerhoihin tai AY-liikkeiden eläkeläisjaostoon?
- miten oikein voisin varmistaa luotettavuuden?
- olisiko parempi henkilö jolla on jo lapsenlapsia (tulisiko omat lapset mustasukkaiseksi) vai henkilö jolla ei ole (jolloin aikuiset omat lapset epäilevät että kärkyn mummon rahoja tai perintöä)
Muutenkin jos jollain kokemuksia niin olisin kiitollinen. Mielestäni ehkä varamummo terminä on aina huono, ihan kuin se olisi joku surkea hätävara paremman puutteessa. Käyttäisin ehkä sitten mieluummin mummokaveri/vaarikaveri nimikettä.
Olisin kovin kiitollinen jos jollain olisi kokemusta. Onko ehkä kenties joku teidän äideistänne tai tädeistänne alkanut varamummoksi?
Kommentit (3)
voi miten ihana tarina, kiva kuulla että molemmat "voittivat" tarinassa. Itsekin toivon että varamummosta tulisi sitten aikanaan ihan pitkäaikainen perheystävä joka olisi elämässämme mukana pitkään. Ja ilman muuta vastavuoroisesti auttaisimme häntä!
Ongelma on vain se isovanhemman löytäminen, eli alkuun uskon että moni kavahtaa sitä, että olettaa minun etsivän vain ilmaista lastenhoitajaa. Ei ole tosiaan tarkoitus hoitotarkoitukseen isovanhempaa etsiä vaan leikkimiseen, satujen lukemiseen, yms. Haaveilen niin kovasti että joku opettaisi lapsille että miten vaikka tehdään pajupilli tai keitetään marjamehua. Ja olisi ihana että olisi isovanhempi myös jouluna meillä, koska pyhät ollaan aina vain oman perheen kesken.
Kuulisin lisää kertomuksia jos joillain on kokemuksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hauska lukea noita edellisiä mielipiteitä/kokemuksia. Olemme mieheni kanssa olleet varamummona/pappana ja kokeneet asian erittäin myönteisenä. Voin myös sanoa, että meitä tavallisia pariskuntia todella on jotka mielellämme teemme tällaista työtä. Tottakai luotettavuus pitää aina tarkistaa huolella. Totta on myös että ns. kemiat täytyy toimia ja jos vastavuoroisesti koetaan että eivät toimi, pitää ottaa asia esille ja päättää jatkosta. Erilaisilla ihmisillä on oma historiansa ja joskus vaan erilaiset langat ei yhdisty. Ihmissuhteissa liikutaan herkillä alueilla.
Kävi niin, että sain ekan lapseni yksin, mies otti ja häipyi. Muutin juuri ennen lapsen syntymää kerrostaloon, jossa asui sattumalta myös erään entisen työkaverini äiti. Tunsimme siis toisemme tavallaan mutkan kautta - entinen työkaverini kertoi äidilleen, että olen muuttanut taloon ja kuljen masu pystyssä, helppo tunnistaa.
Siinä sitten pikkuhiljaa tutustuimme ja selvisi, että työkaverini äiti oli kovin lapsirakas, mutta oma tytär oli jo aikaa sitten ilmoittanut, ettei aio lapsia hankkia. Niinpä kaikki loksahti kohdalleen pikkuhiljaa: lapseni sai puuttuvan mummon naapurista ja minä totaali-yksinhuoltajana sain hoitoapua. Se oli ihanaa, koska opiskelin myös äitiysloman aikana, ja välillä oikeasti tarvitsin apua.
Nyt tämä vauveli on jo 14-vuotias, minulla on mies ja lapsia on tullut lisää, mutta edelleen varamummo hoitaa lapsia tarvittaessa ja on varsinkin tämän vanhimman lapsen elämässä mukana melko tiiviistikin.
Minä olin onnekas, mutta painotan, että olen myös vastavuoroisesti ollut aina valmis auttamaan varamummoa, jos hän on apua tarvinnut.