Pelkään että mun tyttärestä tulee ruma

mutta lohdutan, että omasta vauvasta, joka ei ollut nätti ollenkaan, on nykyään kaunnotar. Muutos tapahtui pikkuhiljaa tarhaikäisenä :)

että sun tyttärestä tulee ruma. Sääli häntä. Sinun takiasi.



Mutta tuskin oot tosissas, joten onnea matkaan! Toivottavasti tulee riehakas ja polveileva keskustelu tästä aiheesta!

mutta lohdutan, että omasta vauvasta, joka ei ollut nätti ollenkaan, on nykyään kaunnotar. Muutos tapahtui pikkuhiljaa tarhaikäisenä :)

Jotkut nyt vaan jää rumiksi. On siis olemassa myös sika rumia aikuisia naisia :)

Olen aika ruma ihminen ja olen aina ollut hyvin suosittu. Itsetunto minulla on kohdillaan ja kroppa kunnossa. Miestenkin suhteen olen saanut aina itseäni komeampia ja tasokkaampia miehiä elämääni.



Lapsi kyllä aistii, jos sinusta tuntuu tuolta. Tee itsellesi jotain!



E

Katopa jonkun nykyään hyvän näköisen naisen lapsuuden kuvia, harva on ollut kaunis lapsena. Esimerkiksi Scarlett Johansson tai Madonna tms.

kun leikkaukseen vaan!

mutta lohdutan, että omasta vauvasta, joka ei ollut nätti ollenkaan, on nykyään kaunnotar. Muutos tapahtui pikkuhiljaa tarhaikäisenä :)

Jotkut nyt vaan jää rumiksi. On siis olemassa myös sika rumia aikuisia naisia :)

aatella kaikenlaista sitä ihminen voi pelätä

Ei se haittaa, jos on persoonallisen näköinen. Täytyy vain kantaa itsensä hyvin eli kroppa kunnossa, hiukset nätisti, pukeutua kivasti ja ennen kaikkea olla iloinen ja itsetunnoltaan hyvä. Näillä eväillä pärjää!

Kaipaisin just noita kommentteja että jos on jääny aika vaatimattoman näköiseksi, ja elämä on silti onnistunu hyvin.



Ongelma on ehkä se että oon ite aina ollut kaunis ja täytyy myöntää että on tehny mun elämässä monet asiat paljon helpommiksi. Siksi tuntuu "vieraalta" ja ihan mahdottomalta ajatella että miten voi pärjätä huonommalla ulkonäöllä.



En siis oo ite ulkonäkökeskeinen mut ei sille juuri voi mitään että ympäröivä yhteiskunta on!

Ei se haittaa, jos on persoonallisen näköinen. Täytyy vain kantaa itsensä hyvin eli kroppa kunnossa, hiukset nätisti, pukeutua kivasti ja ennen kaikkea olla iloinen ja itsetunnoltaan hyvä. Näillä eväillä pärjää!

näin ajattelin itsekin, ja siksi pukeutuminen yms ollut tärkeällä sijalla. Kuin myös se, että lapsi aloitti liikuntaharrastukset jo pienenä, jotta edes se ranka olis kuosissa! Sillä hyväryhti, siistit vaatteet, hiusten yms siisteys luo jo nätimpää kuvaa kokonaisuudessaan.

Ja onhan tämä hassua huolta, kun pojasta ei samaan tapaan pelkäisi, että jää rumaksi.

tyttö näyttää omaavan isin ei niin kauniit geenit. kyl vähä häiritsee. Eikö muut vaan myönnä että tää on pelkona useemmallakin?

äiti ja isä olvat todella hyvän näköisiä, siis huomattavasti keskiverrosta edukseen erottuvia.



ja niiden tytär on aika, ei nyt voi lapsesta sanoa, että ruma, mutta ei kyllä ole kauniskaan. Ja kiinnittää huomion, siis lapsen ulkonäkö suhteessa vanhempiin.



ihanat vanhemmat ovat ja selvästi tyttönsä hyväksyvät ja rakastavat. Joskus mielessäni mietin, miettivtkö vanhemmat joskus asiaa.

niin se vaan on! Ap on pinnallinen, mut kai me kaikki vähän ollaan? Luulen, että ihan geneettinen ominaisuuskin tuo, että haluaa olla viehättävä, puoleensavetävä???



Onneksi elämässä on muutakin sisältöä ja muita tärkeämpiä asioita, mutta ei ap ole paha ihminen vaikka tuollaista pohtii. Itse en kehtais ääneen pohtia, mut mielessäni voisin hiljaa miettiä...

joista toinen on perinyt ison, ruman nenäni, josta itse olen aina ollut masentunut:( Toinen on taas perinyt isänsä söpön nykerönenän ja on aivan ihanan suloinen. Isompi tyttö, jolla on siis mun nenä, on muuten kaunis, isot siniset silmät ja pitkä paksu tukka jne, mutta pelkään, että hänkin tulee kärsimään ulkonäöstään kuten minä ja että siskostaan tulee se 'kaunotar'...



hulluja on huolenaiheet...

nenäleikkaukseen sitten vaan. helpompi korjata joskus kesälomalla kun tyttö on vielä suht nuori.

tai no en ruma, mutta en mikään söpö pikkutyttökään. Asiaa ei yhtään auttanut äidin leikkaamat poikahiukset. Nenäni oli iso verrattuna muihin kasvoihin ja muutenkin olin aika poikamaisen näköinen. Teini-iässä kokeilin ties mitä tyylihirvityksiä, jotka vaikuttivat tietysti yleisesti ulkonäköön.



Joskus vähän alle parikymppisenä tajusin, että olen oikeasti aika kaunis, joskaan en perinteisellä tavalla vaan persoonallisella. Pienellä laittautumisella olen omasta mielestäni todella hyvännäköinen, ja mieheni mielestä olen ihan meikittömänäkin erittäin kaunis.

Kaipaisin just noita kommentteja että jos on jääny aika vaatimattoman näköiseksi, ja elämä on silti onnistunu hyvin.

Ongelma on ehkä se että oon ite aina ollut kaunis ja täytyy myöntää että on tehny mun elämässä monet asiat paljon helpommiksi. Siksi tuntuu "vieraalta" ja ihan mahdottomalta ajatella että miten voi pärjätä huonommalla ulkonäöllä.

En siis oo ite ulkonäkökeskeinen mut ei sille juuri voi mitään että ympäröivä yhteiskunta on!

miten niin et muka ole ulkonäkökeskeinen? Ja suurin osa meistä on niitä taviksia tai vähän rumia/vähän nättejä, itse siis olet erityistapaus joka on saanut asioita ulkonäön avulla helpommin. itsetunto ja selkäranka vaan tytölle kuntoon, siinä se pärjää kuin me muutkin!

Ja ikinä et saa antaa tytön ymmärtää, etteikö hän mielestäsi olisi maailman kaunein ja ihanin tyttö, siitä se selkärangan kasvatus lähtee. Vaikeaa on olla hyvännäköisen äidin vähemmän hyvännäköinen tytär, jos vielä äitikin siitä muistaa muistuttaa tai antaa hiljaisesti niin ymmärtää.

Nuorena oli varmastikin ihan hyvän näköinen. Ainakin sain huomiota. Aikuisena minusta on tullut ruma. Elämä toki on jättänyt jälkensä, mutta piirteenikin ovat muuttuneet jotenkin tympeiksi.



Kauneus on noussut kohtuuttoman tärkeäksi. Yhtäältä se pitää hyväksyä vallitsevana seikkana, toisaalta taas pitää ymmärtää, että kauneus ei auta kaikessa. Kauniita ihmisiä pidetään hyvinä ja taitavina, mutta monissa töissä ja puuhissa sillä ei ole mitään merkitystä. Lisäksi ulkonäön puutteita voi korvata muilla ominaisuuksilla, ja lisäksi ulkonäöstä syntyvään vaikutelmaan voi vaikuttaa itse. Kannattaisi ottaa oppia venäläisistä naisista. Tuskin he meikittä ja vaatteita sen kummempia kaunottaria ovat kuin muutkaan. Ehkä kauneuden lähtökohta on huolellinen harkinta. Korostamalla hyviä puoliaan, etsimällä sopiva pukeutumis- ja meikkaustyyli ja olemalla ryhdikäs ja käyttäytymällä fiksusti voi mielestäni paljonkin vaikuttaa siihen, miltä näyttää muiden silmissä.



Voisimme me aikuiset kuitenkin ruveta vähitellen puhumaan muustakin kuin kauneudesta. Ahkeruus, tunnollisuus ja pitkäjänteisyys tuntuvat enää olevan korusanoja, kun on alettu palvoa pinnallista kauneutta.