Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat eivät anna minun puhua psykologille asioistani...
11.03.2012 |
Hei! Olen 15-vuotias (muutaman kuukauden päästä 16) tyttö. Minulla ei ole kavereita, enkä ole ikinä seurustellut. Olen kiusattu koulussa, ja vietän kaikki päivät yksin kotona lukemassa ja katsomassa elokuvia. Minulla on 11-vuotias veli.
Ongelmana on se, että aina, kun veljeni alkaa huutamaan (joskus ilman syytä), vanhempani tulevat ja alkavat huutamaan minulle jotain ihan mielipuolista. Joskus he myös tarraavat minusta kiinni lujalla otteella (joskus niin, että jää pahat mustelmat). He myös saattavat töniä minua. Kerran (olin 13-vuotias) kun he tönivät minua, osuin vahingossa pikkuveljeeni ja häneltä kysyttiin: "Sattuiko? Eihän vain sattunut? Mihin osui?". Vanhemmat sanovat minulle, että rakastavat meitä yhtä paljon, mutta välillä se ei siltä tunnu. He, ja pikkuveljeni ovat minulle ainoita ihmisiä, jotka OIKEASTI ovat minulle tärkeitä. Serkut olivat myös, mutta en ole nähnyt heitä yli 3 vuoteen, koska vanhempani katkaisivat välit.
Käyn aika-ajoin koulussa psykologin kanssa puhumassa, mutta en ikinä uskalla mainita näitä asioita. Viiltelen myös joskus (en enää paljoa. Suurimmaksi osaksi sekin on ohi). Isäni on nähnyt haavat ja tokaissut vain: "Ihan turha raapia niitä käsiä, jos kutittaa. Laita voidetta." He vähättelevät ongelmiani ja huomauttelevat painostani. Isoäitini on haukkunut minua ylipainoiseksi.
Painosta huomautteleminen on joskus sitä, etten saa ottaa lisää ruokaa. Kysellään päivittäin, paljonko painan, ja jos lihon kilon, niin tulee kauhea hässäkkä. Olen yrittänyt ajatella (vaikka minua koulussa haukutaankin läskiksi, rumaksi jne.) että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Olen 155 cm pitkä ja painan 44-45 kg. Omasta mielestäni olen ok, mutta vanhempieni mielestä en ole!
Koulussa kiusaaminen ei ole mukavaa, ja jos kerron opettajille, he vain voivottelevat, että se heijastuu ala-asteelta ja aikasemmilta vuosilta. Heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Minua ärsyttää myös se, että AINA, meinaan AINA, kun opettaja antaa tehtävät, jotka pitää tehdä, niin erityisopettaja rynnii luokseni auttamaan, vaikka osaan ihan tarpeeksi hyvin. Joulutodistuksen keskiarvoni oli 8.5 ja sitä ennen (8-luokan päästötodistus) 9.1. Omasta mielestä kaikki keskiarvot, jotka ovat yli 7, ovat hyviä ja numerot eivät muutenkaan kerro kaikkea.
Olen ollut myös pitkään poikien kiusaama. Kiusaaminen on sitä, että he antavat luunappeja "kaksoisleukaani" ja lyövät ja läpsivät vatsaani. Joskus sarkasmilla he huutelevat: "Vittu oot seksikäs!". Minulla ei ole IKINÄ ollut hyvää ystävää, paitsi silloin, kun olin 7-vuotias, minulla kyllä oli hyvä kaveri, mutta hän on nyt kuollut. En tiedä, miltä rakkaus tuntuu. Enkä tiedä, mitä ystävyys tai hauskanpito on. Olen yrittänyt saada ystäviä aloittamalla uusia harrastuksia, mutta joka paikassa sama laulu. Olen ulkopuolinen ja kiusattu. Minulla on silti muutama harrastus, josta en aio luopua sen takia, että ole siellä kiusattu.
Elelen myös paljon omissa maailmoissani. En ymmärrä muita, eikä minua ymmärretä. Sain viimeksi tekstiviestin joltain samanikäiseltä noin puoli vuotta sitten, ja se oli: "Mitä tuli läksyksi?". Vanhemmat sanovat minua autistiseksi. Olenko?
Kommentit (9)
psykolohin luona juttelemassa, eikä sun tarvitse siitä kertoa vanhemmillesi.
Olen pahoillani, että olet syntynyt täysin väärään perheeseen ja ympäristöön.
Luulen, että mitää en tapahdu, ennenkuin muutat pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä sai sinut tänne avautumaan?
toivottavasti saat täältä kaipaamaasi tukea. nyt ihan ensiksi sinun pitäisi rohkaistua ja uskaltaa sanoa vastaan vanhemmillesi ja puhua siitä miltä sinusta tuntuu ja miten koet sen että sinua arvostellaan ja vähätellään. sen jälkeen heidän reaktioista riippuen mieti jatkotoimia.
esim jos haluat hakea psykiatrin pakeille pääset sinne ilman vanhempia terveyskeskuksen kautta kun vaan kerrot mikä tilanteesi on siellä.
tuohon kiusaamisen en osaa auttaa minulle itselleni auttoi se että vaihdoin koulua ja tapasin uusia ihmmisiä jotka eivät ennestään tuntenut minua ja sain aloittaa alusta!
ja tiedoksi vain et ole lihava etkä vaikuta autistiselta kirjoituksen peruusteella mutta en tunne sinua, masentunut selvästi ole mutta se on noissa olosuhteissa täysin luonnolista
onko veljesi sinulle rakas? tuletteko toimeen?
olen todella pahoillani enkä osaa antaa parempia neuvoja paitsi että yritä päästä psykiatrin puheille jos koet että se auttaa
onneksi olet ymmärtänyt että viiltely ei kannata. hirveää kuulla että isäsi vähättelee asiaa. sinun pitää ehdottomasti puhua siitä!
Onneksi käyt psykologin luona. Ilman muuta kerrot siellä kaiken mitä kotona tapahtuu. Miksi et kertoisi? Psykologi ei kerro niitä kenellekään, mutta pääsette käsiksi kotona tapahtuviin asioihin. Kun saat niihin aikuisen näkökulman, sinun on helpompi olla kotona.
Nuoruus ja yläasteikä on monille ollut kaikkein vaikein ikä koko elämässä, kun missään ei saa olla rauhassa. Mitkään ongelmat sen jälkeen eivät tunnu niin pahoilta, koska aikuisen ei tarvitse enää kohdata huutamista ja kiusaamsita. Kuulostat ikäiseksesi hyvin fiksulta, joten koeta jaksaa vielä se lyhyt aika, kunnes pääset pois peruskoulusta. Usein ongemat alkavat korjaantua jo lukiossa ja kiusaaminen loppuu.
Kaikkea hyvää, eämä muuttuu paremmaksi ajan myötä!
Tiedäthän että psykologille voit puhua mitä haluat ei vanhempasi siitä päätä.
Sinä voit itse hakeutua myös nuorisopsykiatrian klinikalle hakemaan apua.
Vaikeutesi johtuu osaksi omasta perheestäsi jossa sinua ei kohdella tasa-arvoisesti veljeesi verrattuna.
On ikävää ettei koulun aikuiset puutu kiusaamiseesi ja ilmeisesti on mahdotonta saada tukea vanhemmiltasi kiusaamisesi lopettamiseen.
Olen teinin äiti joka joutui ottamaan kouluun yhteyttä lapseni kiusaamisen lopettamiseksi ja kiusaaminen saatiin loppumaan.
Koeta sinnitellä vielä pari vuotta ja sitten muuta omillesi.
Saat apua sosiaaliviranomaisilta jo nyt niin halutessasi.
kouluterkkarille heti maanantaina, ja avatkaa yhdessä tämä sivu ja lukekaa teksti. Pyydä apua. Sano "APUA" ääneen.
Perheessäsi joku mättää. Onneksi tunnut olevan hyvällä itsetunnolla varustettu kaikesta huolimatta! Sinnittele!! Ei ole montaa vuottaa, niin pääset päättämään asioistasi itse. Sitten voit tehdä pesäeron perheeseesi, eikä sitten tarvitse kokea mitään huonoa omaatuntoa asiasta.
Koita hoitaa koulu kunnolla, sillä niitä numeroita tulet jatkossa tarvitsemaan. Koulutus, hyvä työ ja toimeentulo ovat avainasioita jatkossa. Varmasti tulet myöhemmin löytämään ystäviä ja rakkaudenkin!
Elämä alkaa vasta koulun jälkeen! Itsekin olin lievästi koulukiusattu, nyt 36 v. Oikeastaan kenenkään luokkakaverin kanssa en ole ollut pahemmin tekemisissä, mutta eipä haittaa! Olen menestynyt elämässä, naimisissa ja kiva lapset! Ystäviä runsaasti/riittävästi.
Tilanteesi on aika kurja, mutta hienoa että pystyt suhtautumaan siihen noinkin hyvin. Sinä selviydyt! Mutta hae kuitenkin apua, ja siitä ei sitten tarvitse kertoa vanhemmille. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi käyt psykologin luona. Ilman muuta kerrot siellä kaiken mitä kotona tapahtuu. Miksi et kertoisi? Psykologi ei kerro niitä kenellekään, mutta pääsette käsiksi kotona tapahtuviin asioihin. Kun saat niihin aikuisen näkökulman, sinun on helpompi olla kotona.
Nuoruus ja yläasteikä on monille ollut kaikkein vaikein ikä koko elämässä, kun missään ei saa olla rauhassa. Mitkään ongelmat sen jälkeen eivät tunnu niin pahoilta, koska aikuisen ei tarvitse enää kohdata huutamista ja kiusaamsita. Kuulostat ikäiseksesi hyvin fiksulta, joten koeta jaksaa vielä se lyhyt aika, kunnes pääset pois peruskoulusta. Usein ongemat alkavat korjaantua jo lukiossa ja kiusaaminen loppuu.
Kaikkea hyvää, eämä muuttuu paremmaksi ajan myötä!
miten niin aikuisena ei tarvitse kestää huutamista ja kiusaamista??!!! :O sitä voi kohdata kaikkialla. se vaan muuttaa muotoaan työpaikoilla tai ikävien ihmisten parissa.
lisäksi aikuisena on sellaiset ongelmat joita ei ehkä ole yläaste iässä mutta ne voivat olla pahempia
en halua masentaa ap:ta mutta tärkeintä on päästä tasapainoon ja ymmärtää että maailmassa on aina pahoja ihmisiä ja jonkin verran voi asioihin itsekkin vaikuttaa. mutta ei kannata luottaa siihen että joskus ei tarvisi taistella koska tä elämä on pelkkää taistelua.
mutta ap! muista että tilanteesi voi muuttua! parempaan paljon parempaan! hyvä että käyt psykologilla. pyydä lisäaikoja ja puhu ihan kaikesta! KAIKESTA!
Kuule, sun kannattaa todellakin kertoa ajatuksistasi sinne psykologille, eikä siellä ole tarkoitus pehmittää ajatuksiaan ja jättää jotain kertomatta.
Myös tuo omissa maailmoissa eläminen kannattaa kertoa. Siinä saattaa olla paitsi se että sinulla ei ole kaveria myös joku kropan ongelma kuten kilpirauhasen toiminta.
Vanhemmillasi saattaa olla jotain omia ongelmia ja he on sinulle ankaria koska ajattelee että sä olet jo iso ja sun pitäisi olla jonkunlainen.
Ehkä elää omaa nuoruuttaan sun kautta?
Sellaiseen pitää puuttua.
Terkalle kannattaa mennä kyselemään siitä painosta. Onko se liikaa/liian vähän ja miten paljon sulla on lihaksia yms.
Joku liikuntaharrastus on parempi kuin se että jättää syömättä, varsinkin jos ruoka on ihan tavallista.
Jos vanhempien kanssa on ongelmaa tän asian hahmottamisesta niin pyydä jotain lappuja kotiin viemiseksi tai jos sekään ei auta niin pyydät terkalta aikaa niitten vanhempiesi kanssa -tai lähetettä ravintoterapeutille että teillä on joku järkevä tapa syödä.
Kiusaamisesta kerrot aina opettajalle.
Sinun ei tarvitsekaan tietää vielä mitään seurustelusta.
Ystäviä saat vaikka kirjekavereista ja harrastuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa siltä, että he kohdistavat sinuun naisvihamielisyyttä, misogyniaa. Tämä näkyy painosi arvostelemisella, pahoinpitelyissä ja veljen suosimisena. Tarvitset tukea kasvaakseesi oman arvonsa tuntevaksi nuoreksi naiseksi. Lainaapa kirjastosta vaikka Pilluparvi, se on säädyllinen kirja nuorille naisille heidän kohtaamistaan haasteista.
Kirjoita sille koulupsykologille nämä asiat. Tarvitset apua enemmän, todennäköisesti oikeaa psykoterapiaa. Koulupsykologi tms. voi kirjoittaa lähetteen nuorisopsykiatriaan.
Olen itse ollut vähän samanlaisessa tilanteessa ikäisenäsi, vanhemmat kielsivät hakemasta apua, koska pelkäsivät mun puhuvan pahaa heistä siellä. Menin kuitenkin, aluksi salaa.
Että aikuisen ei tosiaan tarvitse vapaaehtoisesti sietää kiusaamista ja haukkumista. Jos todella joutuu (henkisesti) kiusatuksi, niin työpaikasta pääsee aina pois, lääkäriltä saa saikkua, työsuojelupiirin voi kutsua selvittämään asiaa jne.
Sitten, jos joku kiusaa fyysisesti, niin sitä ei lueta aikuisten kohdalla enää kiusaamiseksi, vaan pahoinpitelyksi, ja siitä mennään kärjäjille. Aikuinen ei koskaan ole samanlaisessa hirveässä umikujassa kuin nuori, jonka on pakko mennä sinne kouluun joka ikinen päivä, ja häntä saa alistaa, pahoinpidellä, pilkata jne. niin paljon kuin kiusaajia huvittaa, eivätkä he ikinä saa siitä mitään seuraamuksia.
Tässä on aivan oleellinen ero aikuisena elämisen ja nuorena elämisen välillä; aikuisella on oikeuksia, ja laki puolellaan. Nuoret elävät viidakossa jossa on omat lait, eikä aikuislla ole tässä maailmassa mitään valtaa, kuten ap ja lukemattomat muut kiusatut nuoret tietävät.
Minua on kiusattu koko yläasteaika kuten ap:tä, myös kotiolot olivat hyvin stressaavat. Kun pääsin pois kotoa lukioon, elämäni muuttui täysin. Minua ei ole koskaan sen jälkeen kiusattu, ei opinnoissa, eikä työpaikalla. Minulla on ystäviä, ihana mies ja lapset. Vaikka elämässä on surua ja vaikeuksia, mikään niistä ei vedä vertoja sille ahdistukselle, paniikille, häpeälle ja pelolle joka hallitsi koko nuoruuttani. Ensinnäkin minulla on aikuisena enemmän keinoja käsitellä tilanteita, mutta ensisijaisesti en ole riippuvainen kenestäkään ihmisestä enkä yhteisöstä kuten nuori ihminen on.
Minä siis yhä edelleen sanon ap:lle että kun pääset noiden vaikeiden vuosien yli, pääset vapaaksi vankilasta, jossa nyt elät. Jaksa sinne asti.