Mistä johtuu lapsen ujous?

Kyllä mun 2,5-vuotias on kova juttelemaan ja höpöttämään mutta esim. muskarissa ennen kuin aloitetaan, käy ohjaaja tervehtimässä jokaista lasta erikseen niin silloin tyttöni on ihan hiljaa ja katselee lattiaan päin vaikka kotona ja autossa menomatkalla on ollut ihan innoissaan että taas näkee muskaritädin ja pääsee muskariin.



Ton ikäisillä luultavasti ihan tällästä normaalia puolitutun/vieraan ujostelemista, ethän sinäkään mene joka ihmiselle kauppaan juttelemaan.



Vanhemmilla lapsilla sanoisin asian olevan ihan luonnekysymys, ei niinkään kasvatusasia.

ei ne kenellekään yrmylle ala juttelemaan. Relaa itse vähän, ja yritä hymyillä niin eiköhän se juttu ala luistamaan.

Vanhemmilla lapsilla sanoisin asian olevan ihan luonnekysymys, ei niinkään kasvatusasia.

vanhemmilla lapsilla ujous on usein myös kasvatuksen tulosta. Luonnostaan ujon lapsen käyttäytymistä selitellään tyyliin "meidän Nico-Jessica on niiiiiin ujo" mikä sitten vahvistaa lapsessa tätä ominaisuutta.

isotkin lapset ja jopa aikuiset. Tunnen eräät kaksoset, joista toinen on hyvin ujo,ei juuri vastaa ja toinen puhuu reippaasti ja ujoudesta ei tietoakaan. Jokainen on erilainen, kasvatuksella ei voi asiaan kovin paljon vaikuttaa. Ei ujous ole paha asia, se on luonteenpiirre.usein ujot ihmiset on mukavampia kuin yltiösosiaaliset päällepäsmärit, jotka saattavat olla äärettömän itsekeskeisiä.

Meillä esikoinen oli hyvinkin avoin uusille ihmisille ja toinen sitten vierasti jopa osaa isovanhemmistaan. Ujous ei ole kasvatuksen tulos, et kai tosissasi ajattele niin?



Minä olin myös ujo, teininä osasin opetella ulos siitä. Edelleen olen tietyissä tilanteissa ujo ja varutunut, mutta toisaalta myös hyvin puhelias. Ikää lähes 40v.



Kaikki ihmiset ei ole samasta muotista valettuja, onko se ylläri tänä päivänä?



Uskomaton kysymys ylipäätään!

on kenenkään itsensä valitsema tai toinen parempi kuin toinen. Joku vaan on omanlaisensa. Itsellä 3 lasta ja yksi oli todella ujo pienenä 2,5v, ja taas nyt yksi lapsi on tavattoman sosiaalinen (puhuu kenelle vaan mitä vaan.., eikä pelkää ihmisiä) mutta joskus mykistyy hänkin.

mun käsittääkseni tempperamentti on peritty. Ujouteen ei siis vaikuta niin paljon vanhempien kohtelu tai ympäristö tai henkilön oma päätös. Onneksi se vanhemmiten helpottaa. Mutta ujo lapsi ei ole ujo ainakaan uppiniskaisuuttaan tai tyhmyyttään.

Mä kyllä tajuan sun kysymyksen. Kun lapsi kääntää suurin piirtein päätä pois kun yrittää jutella, niin se on loukkaavaa, vaikka miten yrittäisi järkeillä ettei se lapsi voi ujoudelleen mitään.

yleisesti olla hiljainen tai esimerkiksi vastata kysymyksiin vain yhdellä sanalla. Se voi jonkun mielestä olla ärsyttävää, mutta ihmisten mielestä se ei ole outoa. Joissain kulttuureissa taas pitää koko ajan olla suuna päänä ja se on normaalia.

Samaa mieltä muuten, ujous on tempperamenttipiirre.

jos sun perheessä ja koko suvussa ei ole ujoja. Sun suvussa on paljon samantyyppisiä geenejä, ja ehkä te olette sellaista reippaampaa väkeä. Ja sun kaverit on tietysti sitten saman tyylisiä kuin sinä ja heidän lapsensa myös.



Mutta joissain muissa suvuissa on geenit toisenlaisia, ja muissa suvuissa voi sitten esiintyä tuota ujouttakin. Se on nimittäin ihan synnynnäinen temperamenttipiirre.



Sitä synnynnäistä piirrettä voi sitten kasvatuksella häivyttää tai vahvistaa. Ihan pienellä lapsella kasvatus ei tietenkään ole vielä ehtinyt paljon vaikuttaa, joten ujot lapset ovat pienenä ujoja. Ja se ei siis ole huonoa käytöstä, sillä eihän lapsi mitään geeneilleen voi.



Isompia lapsia on sitten ehditty jo kasvattaa ja perehdyttää käytöstapoihin. Mutta vaikka olisi kuinka kasvatettu, niin joissain tilanteissa se synnynnäinen ujous meinaa silti viedä voiton. Etenkin herkkä lapsi huomaa sen kyllä, jos vastapuoli ei hyväksy ujoutta. Ja silloin luonnollinen reaktio siihen on se, että se ujous nimenomaan nousee pintaan.



Kaikki vanhemmat eivät sitten onnistu kasvatuksella häivyttämään ujoutta, osa ei edes ymmärrä pyrkiä siihen suuntaan. Ja tarkoituksenahan ei ole poistaa ujoutta, vaan tarkoituksena on antaa ujouden olla ihmisessä, mutta ei vahvisteta sitä enempää kuin on tarpeen, ettei se haittaa elämää.



On vielä syytä muistaa, että ujous on myös hyvä piirre ihmisessä. Ujous suojaa monilta vaaroilta. Se voi estää joutumasta huonoon seuraan, se voi suojata epäedullisilta teoilta, jne. Ujot myös usein ovat hyvin kohteliaita, sillä he eivät huutele rumia ja puhu röyhkeitä.

Itse olin ns. semi-ujo lapsi. Vastasin kyllä kysyttäessä, mutta en kovinkaan paljon oma-alotteisesti puhunut vieraille aikuisille. Olin myös ns. tarkkalija pienenä... Mutta toki käytöstapojen mukaisen "small talkin" hallitsin.



MUTTA oli yksi ihminen, tai itseasiassa koko tämän ihmisen suku, jolle en puhunut kuin pakon edessä. Jos silloinkaan. Nimittäin isäni toinen vaimo. Tämä tosin johtui siitä, että tuo nainen oli kuin ilmetty paha äitipuoli lasten satukirjasta. Inhosin isälle menemistä. (joka aikaisemmin oli ollut suosikkijuttujani, isän ollessa poikamies) Tuo surullinen naisen irvikuva haukkui minua jatkuvasti, puhui halveksivasti isän puolen sukulaisistani, varasti vaatteitani, lelujani ja muita tavaroita tyttärelleen ja käyttäyti muutenkin ala-arvoisesti.



Voisin kirjoittaa asiasta monisivuisen esseen, mutta tyydyn toteamaan tällä kertaa vain, että jos lapsi on käsittämättömän ujo, voi syy ollakin siinä toisessa osapuolessa. Lapset kun ovat myös herkempiä vaistoamaan ihmisen todellisen luonteen.



Lisäksi, sosiaalisuuteen kasvattaminen. Suomessa on täysin väärin ymmärretty sosiaaliset taidot, ei sosiaalisesti lahjakas ihminen ole se, joka puhuu eniten ja on äänekkäin, vaan ihan jotain muuta. Suosittelen tutustumaan alan kirjallisuuteen. Tai edes googlettamaan hiukan, jos kirjojen lukeminen tuottaa tuskaa.

Sivuhuomautuksena vielä, kasvavissa Aasian maissa ujous on arvostettu piirre, johon myös lapsia rohkaistaan. Ehkä siitä tulee kohta sellainen myös täällä. ;)

ja päätimme jo ennen kuin lapset syntyivät ettei haluta heistä samanlaisia ja että kaikkemme yritetään ettei heistä tulisi ujoja. No mites kävikään, jokainen kolmesta lapsesta oli todella ujoja pienenä, ja yksi heistä on edelleen, yksi on suht reipas ja vain yksi on todella reipas.

on ollut ihan pienestä pitäen. Edelleen se ujous korostuu uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten parissa. Mun teini on sanonut mulle, että pahinta, mitä hän tietää on silti sukulaiskyläilyt! Eli paikalla on ns tuttuja ihmisiä. Silti ei viihdy tilanteessa, ja suunsa avaa oikeastaan vain silloin, kun joku häneltä suoraan kysyy. Enkä taatusti pakota häntä puhumaan yhtään enempää siinä hetkessä.

Jos KAIKKI olisivat sosiaalisia puhekoneita menisi tämä elämä tosi vaikeaksi. Kellään ei olisi sijaa puhua, kun kaikki kokoajan äänessä.



Minä pidän ujoista lapsista. Heissä on jotain mahdottoman herkkää ja hienoa. Parasta on, kun saa tämmöisen lapsen ujouden "murrettua" ja lapsi unhotaa ujouden ja tulee juttusille :)

Olin juuri itse tilanteessa, jossa om teinini kieltäytyi tervehtimästä - kättelemästä tai sanomasta päivää - lääkäriä. Tämä johtui siitä, että lääkäri oli reilusti aikataulusta myöhässä ja teini joutui sen takia olemaan tuntikaupalla pois koulusta, vaikka alkuperäisen vastaanottoajan piti kestää vain 20 minuuttia. Teini ei aikuisen tavoin ajatellut, että potilaan ja lääkärin välinen hierarkia-asetelma antaa toiselle oikeuden olla ääliö ja sen toisen pitää silti olla kohtelias.



No tuossa vaiheessa minä itse hieman häpesin, mutta kun se vastaanotto eteni ja lääkärin ääliöys vain kasvoi, aloin kyllä itsekin hermostua aika pahasti ja lopulta tokaisin itsekin jotain hieman epäkorrektia siitä, että oireet kyllä ovat olemassa, vaikkei niiden syytä hänen röntgenkuvassaan näykään ja jotain niille kuitenkin pitäisi tehdä.

Liisa Keltikangas-Järvisen TEMPERAMENTTI. Siinä kerrotaan hyvinkin tarkasti erilaisista temperamenttipiirteistä, jotka ovat SYNNYNNÄISIÄ. Ujoja lapsia ei voi eikä saa pakottaa olemaan jotain muuta, ujoudesta ei tarvitse eikä usein pääsekään irti.

Ujot lapset ovat usein herkkiä ja älykkäitä. Vanhan kansakin sanoo, että jos lapsi juttelee estottomasti kaikille, menee kaikkien, vieraidenkin, ihmisten syliin ja on täysin ennakkoluuloton, lapsella ei ole kaikki ihan kotona. Tietty arkuus, tilanteen arviominen, vierastaminen ja ujous ovat piireitä, jotka kertovat siitä, että lapsi erottaa tutun vieraasta, tietää ja ettei kaikkiin voi luottaa; lapselle on kehittynyt tiivis luottamussuhde läheisimpiin ihmisiin.



Usein kehitysvammaiset tai muuten sosiaalisessa, mentaalisessa ja kognitiivisessa kehityksessä normaalista poikkeavat, ovat estottomia ja heille kelpaa syli kuin syli.

persoonallisuudenpiirteiltään erilaisia lapsia

Flirttas ja hymyili aina kovasti ja tuli halailemaan. Nyt koululaisena muuttunut todella ujoksi. Voi piiloutua vaikka puoleksi tunniksi kun mennään tapaamaa ja ei uskalla oikein puhua. Onko koulu jotenkin sitten lisännyt ujoutta, en tiedä`Samoin oli joulujuhlassa aivan hukassa eikä oikein tiennyt miten piti toimia, muut jo menivät luokkaan mutta hän seisoi juhlasalissa ja oli hieman hädissään.