En pidä sukulaisiini yhteyttä, yhteydenpito on yksipuolista, uteliaat kusipäät soittelevat.

ymmärrän sinua. Aina ei vaan jaksa enää, eli tulee raja vastaan siinä, kuinka paljon jaksaa kuunnella p-jauhantaa lähisuvulta. Itse toistaiseksi vielä vastaan puheluihin ja puhun kuin robotti antamatta mitään todellista itsestäni. Velvollisuudesta joskus myös pakotan itseni soittamaan, en tiedä kuinka kauan viitsin enää.

Ja varmasti lapsistasikin ovat tosi huolissaan (kuten me kaikki).

Hatunnosto sun sukulaisille, jotka jaksaa ajatella sua. He ymmärtävät että olet sairas. Usko pois, helpommalla he pääsisivät jos vaan unohtaisivat sut, ja niin todella monen sairaan ihmisen sukulaiset tekevätkin. Et taida ymmärtää noiden ihmisten arvoa!

ja mä valehtelen tahallani sukulaisille että asiat on paljon huonommin mitä ne oikeesti on. Äitiäni saatan itkettää puhelimessa ihan silkkaa vittumaisuuttani.

Ja äitiäni vituttaa eniten se, etten kerro sille elämästäni mitään vaan kerron äitini siskopuolella, joka kertoo äidilleni minun kertoneen sitä ja tätä.

No, äitini oli mitä oli lapsuudessani, sitä saa mitä tilaa.