mistä tietää, että on aika erota?

ettehän ole edes naimisissa. eroa jos huvittaa. jos haluat jatkaa noin, niin jatka.

= onnelliset lapset. Mitä turhaan olla onneton jos voi olla onnellinen? Ja kyllä se lapsi huomaa, ettei teillä hyvin mene. Ja mies varmasti käy vieraissa, kun sinä et sille anna. Jossain vaiheessa se (kai) tajuaa erota jos sä et sitä tee. Mutta kannattaisko se ero tehdä ennen sitä pettämistä?

ja nuoruutesi onnettomana? Antaa lapsellesi tuollaisen kuvan parisuhteesta?



Etköhän tiedä itsekin mitä haluat, tee se.

kirjoituksesti oli suoraan kuin minun kynästäni! Itse olen tosin päättänyt, että en aio miestä vaihtaa oman romantiikannälkäni takia. Sen sijaan aion tehdä tästä olemassaolevasta suhteesta parhaan mahdollisen, eli yrittää tietoisesti parantaa suhdetta. Mikään kun ei kuitenkaan ole perustavalla tavalla vialla, nätisti sanottuna suhteemme on arkipäiväistynyt ja rakastuminen muuttunut rakastamiseksi. Se on "tylsempää". :)

Meillä on aivan samanlainen tilanne, mutta olen ajatellut, että se on lähinnä tämmöistä normaalia arkea pienten lasten kanssa. Itse olen aika varma, että monen lapsiperheen elämä on lähinnä vanhempana oloa, eikä niinkään parisuhdetta, ainakaan, kun lapset ovat pieniä. Kuitenkaan, kun ei ole suoranaisesti huono olla, en ole ajatellut eroamista. Sen ehtii sitten myöhemmin, kun näkee muuttuuko parisuhde takaisin samanlaiseksi, mitä se oli ennen lapsia, kun lapset kasvavat isommiksi ja itsenäisemmiksi. Nyt ovat koko ajan kiinni jommassa kummassa vanhemmassa. Eipä tässä jaksa mitään parisuhdeasioita miettiä saati sitten ajatella seksiä tai muuta läheisyyttä. Yleensä menemme nukkumaan aika samaa aikaan kuin lapsetkin, joten ei sitä kahdenkeskistä aikaakaan ole.



On ero tietysti käynyt mielessä välillä, mutta sitten olen miettinyt, että mitä se muuttaisi. Juu, voisin löytää uuden miehen johon tuntisin taas kiinnostusta seksuaalisesti yms. niin kuin aikaisemmin nykyiseenkin mieheen (onhan meillä kaksi lasta tullut). Mutta tällä hetkellä se ei tunnu tärkeältä. Tärkeältä tuntuu tasainen rauhallinen arki, jossa lapsilla on hyvä olla ja aikuiset pystyvät normaalisti toimimaan. Eri asia olisi, jos koko ajan huudettaisiin ja riideltäisiin rajusti. Meillä on normaalit riidat, kun välillä joku tilanne kärjistyy, mutta suurin osa ajasta aika tavallista elämää. Ei parisuhde-elämää ja läheísyyttä. Se on vaihtunut lapsiperhe-elämään.



Joku tuossa heitti pettämisestä. Meillä ei ainakaan ole semmoista ilmassa, koska kumpikaan ei vaan tällä hetkellä jaksa keskittyä muuhun kuin töissä käymiseen ja lapsiin. Emme ole tästä pahemmin puhunut, mutta koska olemme aina kotona tai töissä, ei mahdollisuuksiakaan pahemmin ole :) Ja vaikka emme ole puhuneet, luulen, että ajattelemme aika samalla tavalla. Kun on enemmän aikaa ja energiaa, aletaan kiinnittää huomiota taas parisuhteeseen. Nyt lapset etusijalla.