Vauva-aika pelottaa,

On ne muutkin selvinneet. Älä stressaa etukäteen vaan mee päivä kerrallaan sit sen vauvasi kanssa.



T: 1v11kk tytön äiti ja toinen vauva kesällä tuloillaan.

Onneksi sinulla sentään on mies. Itselleni kävi niin että mies jätti kun tulin raskaaksi joten ei ollut oikeasti yhtään ketään. Ei tukiverkkoja myös paikkakunnalla jolla asuin - muutin tänne miehen perässä mutta en niin vaan voinut takaisinkaan kotipaikkakunnalle muuttaa kun työpaikka oli jo uudelta paikkakunnalta.



Kyllähän se pelotti, pelkäsin kaikkea alkaen siitä että saan yksin kotona sairaskohtauksen ja vauva kuolee nälkään kun ei kukaan edes viikkoihin minua varmaan kaipaisi. Vähitellen kuitenkin sitä väsyi kai pelkäämään kun se ei edes mitään hyödytä ja tuli enemmän semmoinen eletään päivä kerrallaan ajatus. Että sen sijaan että olisi pelännyt että mitä jos masennun, mitä jos saan aivohalvauksen, mitä jos lapsi kätkytkuolee jne niin oli iloinen siitä että tänäänkin lapsi heräsi uniltaan ja minäkin olen terve ja kunnossa. Hyvin sitä on lopulta selvinnyt näin totaaliyksinkin, ei kannata murehtia liikaa tulevaa.

että oli tilanne mikä hyvänsä, se helpottaa. Ekat 2vko oli mulla kamalat, oli se kauhee baby blues. Istuin keittiön kattialla itkemässä että viekää se vauva pois, en kestä sitä huutoa enää. 2vko niin helpotti, 2kk helpotti lisää, 3kk oli selkeä rajapyykki, sen jälkeen helpotti todella paljon ja voin sanoa alkaneeni nauttia vauva arjesta. Ajatella saat mitä tahansa, kunhan ne pysyvät ajatuksen tasolla. Tsemppiä!

ei myöskään ollut turvaverkkoja tai apua. Sukulaisia kyllä, mutta usean sadan kilometrin päässä.





Sinä selviät hienosti.



Omat parhaat vinkkini tulevat tässä (nämä siis sellaisia, joiden avulla itse pysyin pirteänä ja iloisena vaikka olin lähes joka päivä klo 7-19/20 vauvan kanssa kaksistaan):



- Nuku aina, kun vauvakin nukkuu. Tämä on tärkein ohjeeni.

- Kotityöt voivat odottaa tai voit tehdä niistä aivan välttämättömimmät silloin, kun vauva on hereillä ja tyytyväinen.

- Muista syödä ja juoda itse säännöllisesti.

- Käy heti aamuisin suihkussa, pue päivävaatteet päälle ja laita ihan kevyt päivämeikki, kampaa hiukset. Itselläni oli koko päivän veltto ja uninen olo, jos nämä jäivät tekemättä.

- Ulkoile joka päivä, vaikka vain pieni hetki jos on kylmää mutta sään salliessa pitempään. Kävely ulkona on ihanaa, ja lämpimällä säällä piknikit vauvan kanssa. samalla voit itse lukea tms viltillä kun vauva nukkuu.

- Tee joka päivä joku yksi asia, josta itse tykkäät. Se voi olla kaupassa käynti, kuppi kahvia ja lehden lukeminen, kirjastossa käyminen tms. Vauva voi hyvin olla mukana, pääasia että teet asioita, joista itsekin nautit. Itse kuljin paljon kaupungilla ja kahviloissa vauvan ollessa pieni. Tekee hyvää nähdä ihmisiä, vaikkei kenenkään kanssa juttelisikaan.





Siinä minun parhaat vinkkini.



Lisäksi tietysti perhekahvilat, seurakunnan kerhot, muskarit yms jos kaipaat aikuisseuraa :). Itse aloin kaivata vasta kun vauva oli n. 6kk.



Selviät hienosti!

yksi tosi tärkeä neuvo unohtui.



Minua auttoi todella paljon kun asennoiduin etukäteen niin että ensimmäiset n. 6kk olen pelkästään vauvaa varten ja koko ajan hänen saatavillaan. Ajattelin, että äitiysloma on sitä varten, että vauva voi milloin tahansa tulla syliini ja rinnalleni. Ei ahdistanut sen vuoksi ollenkaan vaikka vauvassa tosi kiinni olinkin. Tuo aika on tosi lyhyt- ja ihana!

olla oikeastikin apua. Riittää kun hankit ne, jos osoittautuu, että vauvasi on itkuinen. Voihan hän olla hyvin helppokin vauva.



Esikoisen kanssa voi olla vaikeampaa kuin seuraavien lasten kanssa. Juuri sopeutuminen pieniin piireihin, kakkavaippojen kooostumuksesta keskusteluun ja todellakin se, että arki on tärkeintä, vie aikansa.



Rauhoita vauvan alkukuukaudet. Himmennä valoja. pienennä tv:n ääniä. Pidä vauvaa paljasta ihoasi vasten. Hyräile vauvalle. Lue mieleisiäsi kirjoja. Ota päiväunia. Käy vaunulenkeillä. Anna isän hoitaa vauvaa yksin, kun käyt puoli tuntia yksin tuulettumassa.



Noin kolmen tai neljän kuukauden ikäisen vauvan kanssa olet viimeistään niin mökkihöperö, että hanki jostain äitivauvatuttavia. Tavatkaa toisianne edes kerran viikossa. Tutustu perhekahviloihin tms. Kysy neuvolasta mitä palveluita on lähelläsi. Nauti kesästä.



Pienet vauvat eivät onneksi levitä tavaroitaan ja pengo kaikkea mullinmallin ympäriinsä kotona. Kun huomaat, että arki on liian tylsää mieti, olisiko aika antaa vauvakuumeella periksi? Kahdessa lapsessa on mukavammin tekemistä kuin yhdessä ja useamman lapsen kanssa vasta saatat oppia rennommaksi. Antaudu! Ole helppo!

Se elämänmuutos melkoinen. esikoisen synnyttyä, ekoina viikkoina välillä pelkäsin vauvan heräämistä, koska en jotenkin osannut häntä rauhoittaa. En aina tajunnut mistä itku johtuu...imetyskään ei onnistunut täysin ja käytössä oli rintakumi, joka oli hemmetin hankala. Osittain sai korviketta.

Vauvat ei ole mulle aiemmin kovin tuttuja, joten en mä heti osannut/vaistonnut mitä hän haluaa tai tarvitsee.. Onneksi kaiken pystyy oppimaan kun harjoittelee! Hyvin vauvan kanssa pärjää, ja kannattaa liikkua ihmisten ilmoilla rohkeasti, sitten kun hyvältä tuntuu.

Kuopuksen kanssa imetys onnistui, mikä on minusta suuri asia. On helppo ruokkia vauva ja lähteä minnevaan hänen kanssa, kun on aina vaivaton ruoka mukana! Toki silti ekat kaksi kuukautta oli suihkutissiongelmaa, mikä häiritsi ainakin kodin ulkopuolella imettämistä.

Ota rennosti, ei vauvanhoito ole mitään salatiedettä. Pieni ihminen luottaa sinuun täysin, ja on riippuvainen varsinkin äidistä...se on minusta jotenkin niin liikuttavaa. Sitä vaan on pakko tehdä kaikkensa vauvan takia, vaikka alussa tuntuiskin rankalta ja rasittavalta imettää, hyssyttää, vaihtaa jatkuvasti vaippaa. Suosittelen kantoliinaa ja koliikkikeinua, jos vauva on kovin itkuinen.

Hyvin sä pärjäät, ja jos tulee oikeaa masennusta, niin haet vain sitten ajoissa apua, joohan?

Kiitos tsemppauksistanne, on helpottavaa kuulla muiden samassa tilanteessa olleiden kokemuksista. Yritän ajatella positiivisesti myös sen suhteen, että ehkä vauvan kanssa voisin tutustua uusiin ihmisiin esim. kerhoissa, kun nyt tosiaan elämä on aika yksinäistä. Olen vähän sellainen ennakolta murehtia ollut aina, pitäisi siitäkin asenteesta pikkuhiljaa päästä eroon. Kiitos vielä vastauksistanne, ne lämmittivät!

Selviät kun on pakko. Selviät koska muutkin selviää. Mä olen yksin alle kolmeviikkoisten kaksosten kanssa, mies on yksityisyrittäjä joten isyyslomasta voi vaan haaveilla, vanhemmat lapset 3,5 ja vajaa 2 v jotka on tällä hetkellä hoidossa. Paitsi että ne oli kipeinä, eli olivat kotona, ja mä hoidin yksin neljä lasta kun miehen oli välillä pakko olla töissä. Selvisin kun oli pakko. Yksi lapsi kerrallaan, viis minuuttia kerrallaan, kunnes mies tuli töistä. Hurjaa, mutta selvisin. Ei parane antaa paniikille valtaa, eikä tossa kyllä ehtinytkään... Ja joo, ei oo meilläkään sukua paikkakunnalla.

Kyllä sinä selviät. Etkä tiedä etukäteen, voihan olla että teet vain helppoja lapsia. Niin minä oon sanonut koko ajan; teen vaan helppoja mukuloita! Toivottavasti tuplat tulee olemaan yhtä helppoja kuin kaksi vanhempaakin :) .

Hän todennäköisesti kaipaa ruokaa, läheisyyttä, unta tai vaipanvaihtoa. Joskus voi kiertää ilma masussa.



Vitosella oli tosi hyviä neuvoja. Kannattaa nukkua ja syödä eineksiä, jos niikseen. Mitään ulkoisia paineita ei kannata ottaa, lapsi on tärkein. Iltaisin kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan jättää lapsi isälleen ja käydä itse vaikka pienellä happihyppelyllä tai kaupassa, että saa pienen hetken ilman lasta,jos sellaista kaipaa. Toki tuo on hyväksi isän ja lapsenkin suhteelle.



Elä hetkessä. Etukäteen murehtiminen ei hyödytä ketään, vähiten itseäsi.

odotan esikoistani ja tuleva pelottaa älyttömästi, mietin mielessäni jos en osaakaan tai selviä vauvan kanssa? Meillä ei ole asuinpaikkakunnallamme tukiverkkoa sukulaisista, eikä minulla ole käytännössä ystäviäkään lähellä...kaikki asuvat usemman tunnin ajomatkan päässä. Olen päivät yksin vauvan kanssa kun mieheni palaa töihin ja pelottaa, että en hallitse tilannetta jos vauva esim. kovin itkuinen tms. tai, että masennus pahasti. Kaipaisin vinkkejä miten tilanteeseen voisi valmistautua ja miten selvitä ns. yksinään?

Kannattaa ainakin heti alkaa etsimään ratkaisua jos noi uhkakuvat näyttäis alkavan käyvän toteen! Mulla ainakin auttanut kun mies on ottanut niin paljon vastuuta lapsen hoidosta, niin että sekin tietää millaista lapsen (tai nykyään lasten!) kanssa on.. Että ymmärtää sen miltä tuntuu kun välillä meinaa pää räjähtää! Tsemppiä! Kannattaa ehdottomasti pysyä liikkeessä ja tehdä asioita ja suunnitelmia vauvan kanssa, eikä jäädä paikoilleen, vaikka sekin voi joskus tuntua houkuttelevalta.. Jotkut selviää paremmin ja jotkut ei niin hyvin, me ollaan erilaisia. Sit vaan miehen ja ystävien kans miettimään et miten vois oloa helpottaa :) Kyl se siitä. Ja mikä tärkeintä: kannattaa muistaa, että se aika kun lapsi on pieni, menee nopeesti ohi! Aluks siltä ei ehkä tunnu, mut kyllä tuut vielä huomaamaan,et näin on! Eli kannattaa suhtautua niin, et nyt on tällainen vaihe elämässä, joka ei loputtomiin kestä. ja yritä nauttia siitä et saat olla ihanan vauvan kanssa :)

716