Mitäs nyt elämällä kun lapset kouluikäisiä?

Mutta moni tilassasi hankkiutuu raskaaksi taas.

Kannattaa hankkia harrastuksia ja alkaa muutenkin elämään omaa elämää. Jos nyt alat esim. vaan odottelemaan lapsenlapsia niin oma elämäsi menee hukkaan ja myöhemmin kaduttaa. Voihan olla ettei niitä lapsenlapsia edes tule ja lapset haluavat todennäköisesti myös elää omaa elämäänsä, jolloin äidin tehtävä on väistyä syrjään.



Mieti, mistä asioista olet kiinnostunut ja hanki harrastuksia niiden asioiden parista. Myös työnteko kaikesta huolimatta on suositeltavaa. Jos nykyinen työpaikka ei ole mieleinen, niin olisiko sitä mahdollisuus vaihtaa. Entä jatko-opiskelu?

Pidä työstä kiinni vaan, lasten kasvaessa on hyvä olla omiaki juttuja. Lasten itsenäistymistäkin se ehkä tukee. Ehkä työpaikkaa voi vaihtaa tai opiskella lisää. Monet pykää iltatähden tai päättää alkaa puolisonvaihtoralliin... Mites uus harrastus tai jatko-opinnot? Vuorotteluvspaa tms?



Musta kotonaolo ei oo koululaisten kanssa yhtä palkitsevaa kuin pienempien, siksi kehoitan näin.

Selvästikään työsi ei anna sinulle henkisesti tarpeeksi.



Ja ihanhyvä, että tajusit lastesi elävän omaa elämää jo nyt, etkä vasta sitten kun ovat poistumassa kotoota. Ripustautuva vanhempi on ihan kamala taakka lapselle.

ala lisäksi myös sijaisvanhemmaksi

moni nuori tarvitsee sijaisvanhempaa joten sinne vaan.....

Siinä lisää elämänsisältöä.

taas juuri päinvastaiset tunteet. Olen minäkin aina haaveillut perheestä, nyt kaikki kolme koulussa, kaksi vanhinta yläkoulussa, nuorin neljännellä. Nautin suunnattomasti kun on omaa aikaa. Harrastetaan miehen kanssa, välillä käydään ulkona syömässä kahdestaan tai leffassa kun lapset voi jo jättää keskenään kotiin. Toki tehdään paljon myös lasten kanssa yhdessä, mutta arki on niin paljon helpompaa. Mulla ikää 39. Mitään en haluaisi tämän hetkisestä tilanteesta muuttaa. Ihana perhe, kiva talo ja mukava työ. Ei minullakaan ole mitään muutoksia tässä luvassa, näillä mennään varmaan seuraavat vuodet, mutta ei minua haittaa. Itse pyrin elämään aina siinä hetkessä, en niinkään mieti tai suunnittele, mitä meillä on viiden tai kymmenen vuoden päästä.

ymmärrän tunteesi. Sanoit haluavasi viettää aikaa lasten kanssa, joten ajattelin, että minkä ikäisiä lapsesi ovat ja paljonko omissa menoissaan? Olen nimittäin itse vähän hämmästellyt tätä meidän suomalaisten meininkiä, että oletetaan lasten viettävän kouluikäisinä kaiken vapaa-aikansa muuten kuin vanhempiensa kanssa. Ihan hyvinhän voit edelleenkin viettää aikaasi lasten kanssa. Toki lapselle tulee aina enemmän "omaa elämää", kuten sinullekin, mutta minusta on sairasta ihannoida mahdollisimman suurta riippumattomuutta toisista ja jokaisen perheenjäsenen paahtamista eri suuntiin. Muuten taas voisit ajatella työn vaihtamista, uutta harrastusta tms. mitä on jo ehdotettukin. Nyt olisi tuhannen taalan paikka, kun lapset eivät kuitenkaan vaadi niin paljon kuin aiemmin :)

Toivon ettei sinusta tule samanlainen lapsissaan riippuja ja heidän kautta eläjä kuin omasta äidistäni.. Se on todella uuvuttavaa ja tukahduttavaa lapsille. No, omasi ovat vielä nuoria ja ehdit sopeutua heidän kasvamiseensa toivottavasti rauhassa.



Onko parisuhteesi hyvissä kantimissa? Luulisi että elämä saa juuri nyt ihan uutta sisältöä kun aikaa puolisollekin olisi enemmän.

Hei jos susta on kivointa viettää perhe-elämää lapsineen niin voisitko harkita että ottaisitte otto-lapsia? Siis ihan suomalaisia sijoituslapsia. Saisit tehdä sitä mistä nautit eniten ja joku lapsi sais terveen ja hyvän kodin. Mun tuttavapiirissä yks tällainen tapaus ja ainakin he ovat tyytyväisiä.

Koko elämäni olen haavellut perheestä ja lapsista ja olen olllut onnellinen, kun toiveeni on toteutunut. Mutta mitäs nyt? Lapset ovat kouluikäisiä, akateeminen tutkinto on hankittu ja hyvä työ. Työ ei kiinnosta, enkä jaksaisi tuhlata elämääni työkiireisiin. Haluaisin vieläkin viettää aikaa lasteni kanssa ja olla enemmän kotona. Elämä tuntuu tyhjältä kun ei ole mitään odotettavaa, ei muutoksia, ei tavoiteltavaa.

MItä nyt?

Ehdit sen vielä. Nyt on hyvä hetki vaihtaa siihen, mitä oot aina halunnut tehdä.

Pienin vielä tarhaiässä, mutta pianhan tuokin kouluun menee. Akat. tutk. löytyy ja työ yhtä tyhjän kanssa kiinnostavuudeltaan, on niin tuttua jo koko ala, joten kipuilin "elämän tarkoituksen" kanssa pitkään.



Kunhan pieninkin koululainen, odotan, että pääsen entistä paremmin harrastamaan. Lapset voi laillisesti jättää keskenäänkin, ettei tarvitse aina odottaa, että piitkää päivää tekevä mies tulee kotiin.

Yritän sitten myös alavaihdosta. Aivan sama olenko 40 vai 50v, yritän silti. Ihan kliseisesti ajattelin hoitoalaa, jotain päihde- ja/tai nuorisopuolen juttua. Eiköhän siitä repeä jo vähän uutta ajateltavaa arkeen.



Nuorena sitä ajatteli, että nelikymppisillä on elämä ohi, mutta nyt yli 40 vuotiaana tajuaa, että vielä yli 20v pitäisi työssä jaksaa. Jos nyt jo tökkii, niin pakkohan sitä on jotain konkreettista muutosta aikaan saada.



Teen osapäivätyötä, juurikin ehtiäkseni olla enemmän lasten kanssa. Lasten harrastukset omien lisäksi täyttää kyllä arkea näinkin.



Jos muutosta kaipaat, niin työpaikkailmoja tai opiskelupaikkoja selaamaan, onpahan edes yritetty sitten.

Nauti elämästäsi,jossa kaikki on hyvin.Sinulla on omaa aikaa,tee sitä mistä pidät.Elä hetkessä,älä pohdi liikaa tulevaa.Kyllä elämässä yleensä tapahtuu yhtä ja toista ihan odottamattakin.Tokihan lapset tarvitsevat vielä paljon koulusta tultuaankin.

Saattavat vaikuttaa kovin itsenäisiltä ja osaavilta, mutta tarvitsevat silti aikuisten tukea kouluasioissa ja harrastuksissakin. Vielä lukolainenkin tarvitsee aikuista.



Itse olen kokenut lasten kouluajan antoisaksi. Olen ollut paljon mukana kouluasioissa, mm. vanhempaintoimikunnassa. Koulussa käsiteltävistä asioista ollaan juteltu myös kotona, ja olen opettanut lapselle mm. tiedon etsimistä. Yhdessä ollaan katsottu mistä löytyy tietoa ja tiedon palasia voi yllättävästikin yhdistellä.

Tiedon etsiminen ja sen palasten yhdistäminen on sitä mitä teen myös työssäni. Ehkä siksi sitä on ollut luonteva lähteä lapsillekin opettamaan. Lapset myös näyttävät pitävän siitä, ja usein pyytävät että tekisin heidän kanssaan näitä pienimuotoisia tutkimuksia :)

Voit pelata lasten kanssa tai viihdyttää itseäsi.

Me otettiin syksyllä ja ai että on taas sisältöä elämässä :))

Saattavat vaikuttaa kovin itsenäisiltä ja osaavilta, mutta tarvitsevat silti aikuisten tukea kouluasioissa ja harrastuksissakin. Vielä lukolainenkin tarvitsee aikuista.

Itse olen kokenut lasten kouluajan antoisaksi. Olen ollut paljon mukana kouluasioissa, mm. vanhempaintoimikunnassa. Koulussa käsiteltävistä asioista ollaan juteltu myös kotona, ja olen opettanut lapselle mm. tiedon etsimistä. Yhdessä ollaan katsottu mistä löytyy tietoa ja tiedon palasia voi yllättävästikin yhdistellä.

Tiedon etsiminen ja sen palasten yhdistäminen on sitä mitä teen myös työssäni. Ehkä siksi sitä on ollut luonteva lähteä lapsillekin opettamaan. Lapset myös näyttävät pitävän siitä, ja usein pyytävät että tekisin heidän kanssaan näitä pienimuotoisia tutkimuksia :)

Olen tosiaan ihmetellyt, että onko lasten pakko elää ihan omissa maailmoissaan ainakin kouluiästä alkaen. Monille vanhemmille on oikein ylpeydenaihe, että lapset kulkevat ympäriinsä kaverien kanssa tai harrastavat valtavasti, etteivät enää tykkää nysvätä vanhempien kanssa. Olen kotiäiti ja kyllä meillä alakoululainenkin vielä kaikkein mieluiten viettää aikaa kotona perheen kanssa. Koulussa on kavereita. Joskus pelaa tietokoneella tms. mutta paljon voi harrastaa kotipiirissäkin, ilman aikatauluja. Yhtä lailla saa liikuntaa pihalla kuin kaupungin toisella laidalla jonnekin halliin kuljetettuna, voi piirtää, askarrella ja ennen kaikkea meidän lapset ovat kiinnostuneita luonnontieteistä. Olen yhden jos toisenkin asian oppinut esim. tähtitieteestä, koska lapset haluavat jakaa noita asioita :) En ymmärrä, miksi mun pitäisi tehdä itseni ihan turhaksi ja ikäväksi lapsilleni.

12

en ehdi edes miettiä moisia, sillä elän elämäni kiireisintä aikaa. Työt, lasten harrastukset, kotityöt sun muut vievät joka minuutin valveillaoloajasta, itselle tai omille harrastuksillekaan ei jää yhtään aikaa.

vaikka tilanteemme ehkä hieman eri.



Kun neljäs lapsemme oli jo sisarusten kanssa ulkona ilman valvontaani ja pärjäsivätkin hyvin, tunsin jotain "kaipuuta" johonkin vielä. Kotona ei ollut lapsia.



Neljä lasta syntyi seitsemässä vuodessa. Olin osaksi työssä koska kotona järjestyi lasten hoito mummien ja miehen työvuorojen ansiosta.



Kun neljäskin lapsi alkoi olla päälle neljän vuoden, mietin etten ole saanut "tarpeekseni" lapsista, yövalvomisista, kehityksen seurannasta, ensiaskeleista jne.



Olen aina ollut työssä varhaiskasvattajana päiväkodeissa, joten huolenpitoa ja hellyyttä sekä perusturvallisuutta ja muuta olen antanut lapsille ja saanut olla mukana lasten ihanassa maailmassa paljonkin.



Mutta...halusin vielä ainakin yhden, viidennen lapsen. Ikää oli 37v kun vauva sitten syntyi, siitä nuorempi sisarus oli 6,5v. Vanhin lapsi oli 15v, sitten 14v, sitten 11v.



Onnekseni sain vielä vauvan parin vuoden kuluttua pikkusisaruksen synytmästä, ikää 39v.



Ap, ajattelin joskus neljännen lapsen ollessa teini-ikäinen, että olisi minun tapauksessani ollut "kauheaa" jos hän olisi ollut viimeinen. Tuntui että virtaa oli vielä vaikka kuinka. Työssäkin jaksoin pitkien työmatkojen päähän ison perheen äitinä.



Jotenkin kai ei itse niinkään huomaa ikää kertyvän kun on ollut pieniä lapsia, alkamassa koulutien jne.



Lapsia on lähtenyt aamuisin kouluun yhteensä 31 vuoden aikana niin ettei yhtään vuotta ole rakoa. Kun nuorin pääsi ylioppilaaksi, lopetin laskemisen vaikka opinnot jatkuvat.



Mielenkiintoista muuten ollut seurata koulumaailman tapahtumia n.30 vuoden ajalta. Kirjoitustyyli on muuttunut kolmeenkin kertaan, jakokulmaa ei enää ole jne.



Nyt meilläkin sellainen tilanne että "iltikset" ovat viereisillä opiskelupaikkakunnilla pois kotoa. Lomat ja usein viikonloppuisin ovat kotona. Matkustelemme yhdessä milloin keidenkin lasten, lastenlasten kanssa, mökillä ollaan paljonkin.



Kuuulehan ap, Sinulla on elämältä odotettavaa.



Itse joskus ajattelin että kauhistus sitähän vanhennutaan...mutta samallla tajusin. Jos en vanhene ei tule lastenlapsiakaan.



Joten aloin olla sinut ikääntymiseni kanssa. Kun olin lähes 45v sain ensimmäisen lapsenlapseni. Ihanaa oli ensin hankkia kaikenlaista ja nauroin miniällekin että eihän ne vaippojen merkitkään ole ehtineet muuttua siitä kun omallenikin ostin...



Nuorin lapsistani oli 6-vuotias tullessaan veljensä lapsen tädiksi.



Sittemmin olen saanut kokea mummin onnea vielä. Nyt on yhteensä kuusi lastenlasta kun kolme lapsista on jo perustanut perheen. Eiköhän loput kolme sitten muutaman vuoden sisällä ala olla valmiita omiin lapsiinsa.



En tiedä muutoksista...mutta onhan nyt ap Sinulla koulua käyvät lapset. Seuraaat heidän menestystään ja kannustat etenpäin. Kohta alkaa tulla poikaystäviä/tyttöystäviä kylään ja siinä on taas elämääsi uutta. Kenties saat uudet tuttavuudet vanhemmisstaankin.



Ja tavoitteena ap, lasten hyvä koulutus, sitä kautta työn saanti, asunto ja perhe, olet sitten mummi ja hyvinkin tärkeä lastesi lapsille ja perheilleen.



Joskus ajatttelen toisaalta, etten mitään harmittele kuin sitä että lapset kasvavat "pois".



Olisi niin ihanaa kun he leikisivät niillä poneillaan ja autoillaan, askarreltaisiin, käytäisiin museoissa jne.



Onneksi on työ lasten parissa ja lastenlapsia, sukulaistenkin sekä tuttavien lapsia...olen kai ihan "lapsihullu"



Moni sanoi ettet kai enää tee lisää lapsia kun hyvään alkuun pääsin, että saisin omaa aikaa. Mitä omaa aikaa? En tarvinnut sen enempää koska koin jaksavani aivan hyvin.



Otin lapset mukaani jos menin jonnekin. Ilman lapsiani en olisi laivaristeilyllekään lähtenyt. Lapsillahan siellä hauskaa on ja sitä kautta nautin itsekin.



Nyt sitten on omaa aikaa vaikka kuinka. Nyt voi tehdä kaikkea sitä mitä ei katsonut niin tärkeäksi lasten ollessa pieniä. Vähän turhantarkkaa siivousta, kaikki laatikot ja hyllyt ojennuksessa...välillä kahvikupposen kanssa pelaan nettipokeria niin tulee samalla neulottua (heitän kortteja pois)...ja sitten on taas lastenlapsia mummin luona koko viikonlopun, osan lomaa jne.



Kyllä ap voit uskoa että Sinulla on tarkoitus elämässäsi, onhan Sinulla lapset...katsele vaikka valokuvia niin aika kuluu, alkaa tehdä mieli laittaa valokuvat järjestykseen jne.



Itse pähkäilen esim. laitanko kansioon vuosilukujen, iän, lomien, joulujen, sisarukset yhdessä,isovanhempien jne.



Hyvää ja mukavaa kevään odotusta ap.