Mitä mieltä te ootte naisista, jotka alkaa itekmään yleisillä paikoilla ja tapahtumissa

että en voi aina tietää, mitä on tapahtunut, jos jotakuta itkettää tyyliin bussissa. On itseäkin itkettänyt yhden suhteen päättymisen jälkeen ja kyyneleet tuli silloin silmiin julkisillakin paikoilla.



Häissä, hautajaisissa, ristiäisissä itkeminen taas on minusta ihan normaalia.



En tunne ketään sellaista ihmistä, joka olisi itku-Iikka ja vetistelisi joka välissä. Tuntuu ennemminkin, että suomalaiset sekä miehet että naiset ovat kovin tietoisia ja nolojakin, jos julkisessa tilanteessa itkettää, koska "se on pillittämistä ja heikkouden merkki".

...ihan kunnolla (hiljaa nyt sentään yritin olla niiskuttamista ym lukuunottamatta) kun sain siellä bussissa viestin, että meidän lapsuudenkodin ihana 14-vuotias koira oli kuollut.



Ennen häpesin itkemistä ihan hirveästi, jo pienenä. Vaati kasvamista ja vahvistumista, että nimenomaan uskaltaa itkeä muiden nähden. Heikkoudesta se ei mun mielestä kerro. Eri asia tietysti tosiaan jos pienistäkin pettymyksistä itkee. Mutta joskus voi olla vaikka muuten kuormittava päivä takana, ja sitten joku pieni juttu katkaisee kamelin selän.

Mutta nämä joka paikassa itkijät on tosi ärsyttäviä. Mulla on yks sellanen kaveri ja itkeminen on vaan ja ainoastaan huomion hakemista. On jatkunu jo vuosia, ite oon niin kyrsiintynyt siihen etten ala enää häntä lohduttelemaan. Tämä onkin johtanut siihen ettei itke enää seurassani läheskään niin paljon... *huoh*

yleensä jos joku huomaa niin sitten aletaan nauramaan tai virnistelemään oman pillittelyn tyhmyydelle. Multa saattaa päästä jopa jonku tosi-tvn ääressä kun joku vaikka voittaa ison potin tai saa jotain mitä on oikein kovati haaveillu - se on niin noloa et varon tarkkaan ettei edes mies näe

Hautajaiset poikkeus tietysti, silloin ei se vetistelyn hupsuus naurata, vaikka kyllä hautajaisissakin muuten saatetaan nauraa jossei mikään erityisen traaginen tapaus.

Mutta nämä joka paikassa itkijät on tosi ärsyttäviä. Mulla on yks sellanen kaveri ja itkeminen on vaan ja ainoastaan huomion hakemista. On jatkunu jo vuosia, ite oon niin kyrsiintynyt siihen etten ala enää häntä lohduttelemaan. Tämä onkin johtanut siihen ettei itke enää seurassani läheskään niin paljon... *huoh*

vanhojen tansseissa. Enkä häpeä näyttää tunteitani.

Sellainen että itkee liikutuksesta. Häissä, hautajaisissa, lasten ristiäisissä, koulun juhlissa, rippijuhlissa.



Jos parkuisi joissakin koiranäyttelyissä kun oma koira ei voita, tai R-kiskalla kun arvasta ei tullut päävoittoa, niin sitten ajattelisin ettei ole muumit laaksossa.