Olin pienenä ilmeisesti koliikkivauva
tai jostain muusta syystä huusin kuulemma tauotta ensimmäiset 9 kuukautta. Vanhempani eivät vieneet minua siitä syystä lääkäriin, koska ajattelivat vain, että olin sellainen huutaja, minkäs silel mahtoi. Edelleen melkein 40 vuoden jälkeen isäni puhuu siitä, kuinka uupunut oli ja kuinka ei yhtä yötä saanut nukkua ja kuinka se oli rankkaa ym. syyttävään sävyyn. Että ihan hirveetä oli.
Parin kuukauden huutoni jälkeen he palkkasivat minulle hoitajan eli maalaistyttö tuli hoitamaan minua ja olimme yleensä viikonloput mummolassa (josta tätini syyttävät nyt, että sinne mummon vaivoiksi tungettiin minut hoitajineen), että vanhempani saivat levätä.
Olen kovin epävarma ihminen ja ahdistukseen ja masentuneisuuteen taipuvainen ja minun on vaikea luottaa ihmisiin. Oliskohan tällä osuutta tuohon ensimmäiseen onnettomaan vuoteeni?
että olisiko tuolla ensimmäisellä onnettomalla vuodellasi osuutta epävarmuuteesi ja masentuneisuuteesi? Voi hyvinkin olla, sinuna miettisin ehkä terapiaa noiden asioiden purkamiseksi. Tsemppiä!