Onko sinusta pedofiilejä kohtaan tunnettu hysteria mennyt liiallisuuksiin?
Minuakin varmaan epäillään pedofiiliksi aloitukseni takia.
Kommentit (37)
Ennemminkin tähän asti on laput silmillä kuljettu ja lakaistu asioita maton alle.
Ennemminkin tähän asti on laput silmillä kuljettu ja lakaistu asioita maton alle.
Niin, ja nyt nämä hysteerikot haluaisivat edelleen pitää ne laput silmillään ja siksi hyökkäävät aggressiivisesti kaikkea vastaan, mikä mitenkään muistuttaa heitä pedofilian olemassaolosta. Olipa hyökkäys aiheellinen tai ei.
Pedofiliaan liittyvät, täysin keksityt seksinovellit sensuroidaan nykyään netistä. Aiemmin, kun niitä vielä löytyi, kommenttiketjut täyttyivät kauhistelijoista ja paheksunnasta. En voi ymmärtää. Olen itse nainen eikä minulla ole pienintäkään pedofiilista taipumusta, ja pidän tosielämän pedofiliaa äärimmäisen vastenmielisenä, surullisena ja pahana ilmiönä. Silti noiden fantasioiden lukeminen kiihottaa minua. Uskon myös, että oikeat pedofiilit voivat saada niiden avulla helpotusta haluihinsa. Toinen esimerkki oli se taidenäyttely, jossa oli käytetty lapsipornoa teosten osana. Teoksia varten ei siis tietenkään ollut tehty lapsipornoa, vaan ainoastaan käytetty netistä löytynyttä materiaalia. Minusta taiteilijaa ei olisi pitänyt tuomita tästä, eihän hän millään tavalla itse hyväksikäyttänyt lapsia, vaan yritti tehdä näkyväksi sitä tosiasiaa, että jotkut lapset joutuvat yhteiskunnassamme hyväksikäytetyiksi. Minusta on väärin, että ihmisille on tärkeämpää siivota ilmiö pois näkyvistä kuin tehdä jotakin hyväksikäytettyjen lasten auttamiseksi. Hysteria viittaa aina tuohon ensin mainittuun; auttamishaluinen ja -kykyinen ihminen ei voi olla hysteerinen. Aikuisten ihmisten pitäisi pystyä ymmärtämään, mikä on oikeaa pedofiliaa, mikä fantasiaa ja mikä taidetta jne. Ei ole kenenkään edun mukaista, että nuo kaikki niputetaan yhteen ja sormet korvissa kailotetaan kiellettäväksi.
Toisaaltaan voisi ajatella, että kaikki pedofiilinen fantisiointi ALENTAA KYNNYSTÄ hyväksikäyttöön. Ja hämärtää sitä, onko se moraalisesti väärin vai ei. Minusta se on näin ja siksi kannatan nettisensuuria.
Kyse on siis vähän samasta kuin pornon vaikutus siihen, millaisia kuvitelmia ihmisillä on normaalista ja hyvästä seksistä. Kun tarpeeksi kuluttaa pornoa - vaikka kuinka tietää sen olevan fantasiointia - alkaa ajatella, että seksi on hyvää, kun jyystöä kestää mahdollisimman kauan, kaikkia aukkoja ja asentoja kokeillaan ja naisella on korsetti ja korkkarit.
Tuota taidetta pitäisin vähän samanlaisena asiana. Juu, taiteilija tarkoitti sen pedofilian kritiikiksi, mutta ehkä hän sitten teki sen niin HUONOSTI, ettei sitä porukka sellaiseksi huomannut. Ironia on älylaji, se on totta ;-)
-12-
Toisaaltaan voisi ajatella, että kaikki pedofiilinen fantisiointi ALENTAA KYNNYSTÄ hyväksikäyttöön. Ja hämärtää sitä, onko se moraalisesti väärin vai ei. Minusta se on näin ja siksi kannatan nettisensuuria.
Kyse on siis vähän samasta kuin pornon vaikutus siihen, millaisia kuvitelmia ihmisillä on normaalista ja hyvästä seksistä. Kun tarpeeksi kuluttaa pornoa - vaikka kuinka tietää sen olevan fantasiointia - alkaa ajatella, että seksi on hyvää, kun jyystöä kestää mahdollisimman kauan, kaikkia aukkoja ja asentoja kokeillaan ja naisella on korsetti ja korkkarit.
Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että nettisensuuri koskee vain ja ainoastaan sitä avoimessa verkossa kaikkien nähtävillä olevaa pehmomateriaalia (esim. juurikin niitä novelleja; mainittu näyttelyhän ei ollut verkossa vaan fyysisessä taidegalleriassa)? Todellisten pedofiilien kuluttama, oikea lapsiporno on piilossa sellaisissa paikoissa, joihin ei sensuuri yllä. Kyllä minäkin kannattaisin nettisensuuria, jos sillä olisi jonkinlaista vaikutusta siihen, mitä oikeat pedofiilit tekevät. Mutta kun ei ole, vaan koko sensuurihössötys on pelkkää kulissia, jolla luodaan ihmisille sellainen kuva, että jotain muka oikeasti tehdään pedofilian uhrien hyväksi.
Minä en voi kannattaa tällaista, koska sehän ainoastaan _pahentaa_ niiden uhrien asemaa! Mutta ilmeisesti monille on tärkeämpää saada tämä asia pois omasta mielestä kuin saada uhreja oikeasti autettua.
Näinhän aina ennen tosiaan luultiin. Eikai niitä nyt sentään oikeasti ole. Ja kuitenkin tilastot puhuu karua kieltä, insesti on käsittämättömän yleistä. Ja tilastoidut, ilmitulleet tapaukset on vain jäävuoren huippu.
että avoin netti on kurkistusaukko itse aiheeseen. Kuka tahansa voi sitä lukea ilman erityistä vaivannäköä, myös pienet lapset. Suljetuissa verkoissa oleminen vaatii jo taitoa ja vaivaa.
Joten edelleen: lapsipornoa ei tarvita nettiin hämärtämään moraalisesti oikean/laillisen ja moraalisesti väärän/laittoman rajaa.
Sensuurilla ei minusta mitenkään anneta kuvaa siitä, miten pedofiilien uhreja autetaan. Mutta sillä annetaan kuva, että kyseinen seksuaalisuuden alalaji ON perversio, kiellettyä ja väärin. Ja TUO on minusta kannatettava asia.
-12-
Normaali ihminen jaksa koko ajan pelätä nurkan takana vaanivia vaaroja. Mutta, tottakai haluan suojella lapsiani, olla tarkkana millaisten ihmisten hoiviin lapseni jätän jne. Hieman isompana varoittaa ettei vieraiden matkaan lähdetä, ja neuvoa huutamaan EI ja APUA jos joku heitä satuttaa tai tekee jotain pahaa... Ja toivon että he uskaltavat aina kertoa vanhemmille jos jokin asia pelottaa tai surettaa tai mitä vaan.
että avoin netti on kurkistusaukko itse aiheeseen. Kuka tahansa voi sitä lukea ilman erityistä vaivannäköä, myös pienet lapset. Suljetuissa verkoissa oleminen vaatii jo taitoa ja vaivaa.
Joten edelleen: lapsipornoa ei tarvita nettiin hämärtämään moraalisesti oikean/laillisen ja moraalisesti väärän/laittoman rajaa.
Minä taas ajattelen, että pedofiili kyllä tonkii sen lapsipornon koneelleen, vaikka se edellyttäisi kuinka suurta vaivannäköä hyvänsä. Ja että näin tapahtuu, vaikka normaalista netistä sensuroitaisiin kaikki lapsipornoon liittyvä fantasiointi ja lisäksi vielä vaikka kaikki muukin porno ja alastomuus.
Kuten kerroin, itse kiihotun lapsiseksiä käsittelevistä novelleista, mutta en ole pedofiili, eikä minusta takuulla sellaista myöskään tule. Kiihotun myös fantasioista, jotka koskevat rakastelua käärmeiden kanssa, mutta en aio koskaan yrittää tunkea elävää käärmettä sisääni. Kyse on puhtaasti eri asiasta; en takuulla nauttisi yhtään tuosta tilanteesta tosielämässä.
Minä taas ajattelen, että pedofiili kyllä tonkii sen lapsipornon koneelleen, vaikka se edellyttäisi kuinka suurta vaivannäköä hyvänsä.
Sillä hän saa sitä vaikka tältä palstalta, julkisista kirjastoista tai kirjoittamalla itse itselleen, katselemalla televisiota ja kuuntelemalla rfadiota...
olen taas ihmetellyt että onko kaikki pedot jotain nettivelhoja, jotka löytää jotain suljettuja verkostoja?! Miten se on mahdollista ja miksei poliisit sitten löydä niitä myös?
että avoin netti on kurkistusaukko itse aiheeseen. Kuka tahansa voi sitä lukea ilman erityistä vaivannäköä, myös pienet lapset. Suljetuissa verkoissa oleminen vaatii jo taitoa ja vaivaa. Joten edelleen: lapsipornoa ei tarvita nettiin hämärtämään moraalisesti oikean/laillisen ja moraalisesti väärän/laittoman rajaa.
Minä taas ajattelen, että pedofiili kyllä tonkii sen lapsipornon koneelleen, vaikka se edellyttäisi kuinka suurta vaivannäköä hyvänsä. Ja että näin tapahtuu, vaikka normaalista netistä sensuroitaisiin kaikki lapsipornoon liittyvä fantasiointi ja lisäksi vielä vaikka kaikki muukin porno ja alastomuus. Kuten kerroin, itse kiihotun lapsiseksiä käsittelevistä novelleista, mutta en ole pedofiili, eikä minusta takuulla sellaista myöskään tule. Kiihotun myös fantasioista, jotka koskevat rakastelua käärmeiden kanssa, mutta en aio koskaan yrittää tunkea elävää käärmettä sisääni. Kyse on puhtaasti eri asiasta; en takuulla nauttisi yhtään tuosta tilanteesta tosielämässä.
kyllä yllyttäisi pedofiliaan taipuvaisia. Ja saisi osan ajattelemaan, että koska se lapsiporno on ok, niin "ei se hyväksikäyttökään nyt niin paha juttu ole, lapsetkin varmaan oikeesti nauttii siitä..."
Nyt ei puhuta sinusta, vaan pedofiileista. Muista tuo ero.
-12-
Ihmisessä on syvälle sisäänrakennettu vastenmielisyys seksiin oman jälkeläisen kanssa. Vain hyvin harva poikkeaa tästä.
Pedofiliatapauksissa on todella harvoin kyse omista vanhemmista, ja itse pedofiliakin on paljon harvinaisempaa kuin sensaatiohakuinen media esittää.
Suurin osa tapauksista tapahtuu juuri perheenjäsenten tai muiden lähisukulaisten kesken.
kyllä yllyttäisi pedofiliaan taipuvaisia. Ja saisi osan ajattelemaan, että koska se lapsiporno on ok, niin "ei se hyväksikäyttökään nyt niin paha juttu ole, lapsetkin varmaan oikeesti nauttii siitä..."
Nyt ei puhuta sinusta, vaan pedofiileista. Muista tuo ero.
-12-
Niin, se erohan on siinä, että pedofiilit oikeuttavat toimintaansa tuollaisin perustein tälläkin hetkellä, nettisensuurista huolimatta. Sensuuri ei ole poistanut pedofiileilta tätä ajattelutapaa. Minä puolestani en ajattelisi enkä toimisi tuohon tapaan vaikka lukisin kymmenen lapsiseksinovellia päivässä.
t. 21
kyllä yllyttäisi pedofiliaan taipuvaisia. Ja saisi osan ajattelemaan, että koska se lapsiporno on ok, niin "ei se hyväksikäyttökään nyt niin paha juttu ole, lapsetkin varmaan oikeesti nauttii siitä..." Nyt ei puhuta sinusta, vaan pedofiileista. Muista tuo ero. -12-
Niin, se erohan on siinä, että pedofiilit oikeuttavat toimintaansa tuollaisin perustein tälläkin hetkellä, nettisensuurista huolimatta. Sensuuri ei ole poistanut pedofiileilta tätä ajattelutapaa. Minä puolestani en ajattelisi enkä toimisi tuohon tapaan vaikka lukisin kymmenen lapsiseksinovellia päivässä. t. 21
Pedofiileja ON monenlaisia, vai väitätkö että heitä on vain lapsiraiskaajia ja sitten sinunlaisiasi, joista lapsiporno on kiihottavaa, mutta ei halua koskaan sellaista IRL?
On heissä sellaisiakin, jotka aika hilkulla pitävät ajatuksensa ominaan ja näppinsä kurissa. Jos netissä olisi lapsipornoa saatavilla, se yllyttäisi heitä ja antaisi vaikutelman siitä, että homma ei "oikeasti" olekaan nyt niin väärin, kun sitä avoimesti netissäkin kerran on.
Minä en sitä paitsi oikeasti ymmärrä, mitä hemmetin sananvapauden rajoittamista tai muuta siinä muka on, että lastenpanofantasioita ei ole netissä nähtävillä. Minä en ainakaan haluaisi, että lapset osuisivat sellaisille saiteille vahingossa.
-12-
Minä en sitä paitsi oikeasti ymmärrä, mitä hemmetin sananvapauden rajoittamista tai muuta siinä muka on, että lastenpanofantasioita ei ole netissä nähtävillä. Minä en ainakaan haluaisi, että lapset osuisivat sellaisille saiteille vahingossa.
tulevat tälle palstalle lukemaan kaikenlaisia alapääjuttuja ja kiherteleävt kavereidensa kanssa. Tarjonta on monipuolista ja runsasta.
Pedofiliaan liittyvät, täysin keksityt seksinovellit sensuroidaan nykyään netistä. Aiemmin, kun niitä vielä löytyi, kommenttiketjut täyttyivät kauhistelijoista ja paheksunnasta. En voi ymmärtää.
Olen itse nainen eikä minulla ole pienintäkään pedofiilista taipumusta, ja pidän tosielämän pedofiliaa äärimmäisen vastenmielisenä, surullisena ja pahana ilmiönä. Silti noiden fantasioiden lukeminen kiihottaa minua. Uskon myös, että oikeat pedofiilit voivat saada niiden avulla helpotusta haluihinsa.
Toinen esimerkki oli se taidenäyttely, jossa oli käytetty lapsipornoa teosten osana. Teoksia varten ei siis tietenkään ollut tehty lapsipornoa, vaan ainoastaan käytetty netistä löytynyttä materiaalia. Minusta taiteilijaa ei olisi pitänyt tuomita tästä, eihän hän millään tavalla itse hyväksikäyttänyt lapsia, vaan yritti tehdä näkyväksi sitä tosiasiaa, että jotkut lapset joutuvat yhteiskunnassamme hyväksikäytetyiksi.
Minusta on väärin, että ihmisille on tärkeämpää siivota ilmiö pois näkyvistä kuin tehdä jotakin hyväksikäytettyjen lasten auttamiseksi. Hysteria viittaa aina tuohon ensin mainittuun; auttamishaluinen ja -kykyinen ihminen ei voi olla hysteerinen.
Aikuisten ihmisten pitäisi pystyä ymmärtämään, mikä on oikeaa pedofiliaa, mikä fantasiaa ja mikä taidetta jne. Ei ole kenenkään edun mukaista, että nuo kaikki niputetaan yhteen ja sormet korvissa kailotetaan kiellettäväksi.