Harmi, että suomalaiset on niin tehokkaasti hävittäneet juurensa

Kävin Islannissa ja siellä huomasin, kuinka hyvin islantilaiset olivat onnistuneet säilyttämään juurensa viikinkiaikoihin. Viikinkiteema näkyi monissa paikoilla, siitä puhuttiin, vanhoista jumalista oltiin ylpeitä. "Pakanamenneisyys" tuntui olevan tärkeä osa islantilaisten kansallista itsetuntoa.



Aloin miettiä, miksei suomalaisilla ole mitään sellaista? Meitä on vanhoissa kirjoituksissa pidetty väkevinä noitina, vanhat uskomukset ja perinne hallittiin vielä 1900-luvun alkupuolellakin. Mutta tämä kaikki on ihan syrjässä nykyään, akatemisoitu kalevalaksi ja kansallispuvuiksi, joita ei edes saa käyttää kuin äärettömän monimutkaisten sääntöjen kanssa ja siltikin todennäköisesti menee pieleen ja joku pilkunnussija tulee juputtamaan.



Ja mille suomalainen kansallinen itsetunto sitten rakentuu: pääasiassa surkealle sodalle ja sodassa kuolleiden muistelulle sekä jollekin, jota sanotaan teknologiseksi ennakkoluulottomuudeksi, mutta joka on ehkä enemmänkin muiden kadehtimista. Kun ei mukamas ole juuria ja Suomi on kuulemma nuori kansakunta, niin kopioidaan muilta. Pöh, suomalaiset ovat vanha kansa, mutta me vain ollaan onnistuttu hävittämään yhteys omaan menneisyyteemme.