fasadi yllä vuosia. sisältä musta.
Olen jotenkin lapsuudesta asti pitämään yllä reipasta positiivista kuvaa itsestäni ja elämästäni. Sisimmältäni olen mustaakin mustempi. Joku tuska siellä kaivaa. Tiedän että pitäis kai mennä terapiaan. Olen siellä joskus kymmeniä vuosia sitten ollutkin. Auttoi syömishäiriöön, pääsin siis pahimmasta yli. Kysymykseni kuuluukin että onks tällanen hurja kahtiajakoisuus normaalia ihmisen käytöstä sen varjolla vaan että tajuaa että tulee paremmin sosiaalisissa tilanteissa toimeen kuin se että heittäis hanskat tiskiin ja olisi niin synkkä ja kipeä kuin miltä sisimmässä tuntuu?
Kommentit (2)
Fiksu ihminen suojaa itseään - ei kerro puolitutuille kovin syvällisesti asioistaan.
Onko sinulla ketään tuttua ja luotettavaa ystävää, jonka kanssa voit jakaa tuntojasi ja ajatuksiasi?
Se että jää ihan yksin vähänkin tunteita herättävien asioiden kanssa ja jos ei pysty niitä muutenkaan itselleen jäsentämään ja käymään lävitse -jakaminenhan auttaa asioiden prosessointia - niin sitten ne voivat helposti jäädä käsittelemättä ja alkavat padon tavoin kasvaa ahdistukseksi.
se on ihan normaalia. Itse en pidä asiaa ongelmana omassa elämässäni. Olen luonnostani sellainen että ihmiset eivät minusta pitäisi niinpä olen kehittänyt konvention esittää tietynlaista roolia kun olen sosiaalisissa tilanteissa. Minusta tämä toimii oikein hyvin. Saan olla sisäisesti mitä olen mutta en ota turhia vaikeuksia ihmiskontakteissa.
Ne vaikeudet ja tunteethan voi käsitellä myös itse sisäisesti ilman purkamatta niitä muiden päälle.