Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
G: te joita lapsena hakattu, oletteko väleissä lapsuudenkotiisi
08.02.2012 |
Niin, minua on sadstinen ja narsistinen psyko isä rääkännyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni, siis haukkunut, alistanut, nöyryyttänyt, ivannut. Ja pahoinpidelkyt, satoja kertoja. Usein aivan mielivaltaisesti eli ei ollut mitään syytä, muuta kuin että isällä oma vanne kiristi ja stressi purkautui parhaiten hakkaamalla pientä puolustuskyvytöntä lasta.
Äii on sairas myös, läheisriippuvainen, itseki alistettu, eikä ikinä puolustanut lapsia tai hakenut apua. Meni vaan ulos pahoinpitelyjen aikana kun ei kestänyt kuulla lapsen huutoa, hätää ja pahoinpitelyn ääniä.
Koko lapsuus ja nuoruus oli painajaismaista, jatkuvaa pelkoa ja varuillaan oloa. Ikävä kyllä aikuisiällä tämä ei loppunut vaan isä yriti äydä päälle aina os uskalsin olla jostain eri mieltä tai väitin vastaan. Tämähän jo riittää narsistille "oikeutukseksi" väkivaltaan.
Omien lasteni synnyttyä jouduin laittamaan välit poikki, koska joka kyläilykerralla oli aina välitön väkivalllan uhka ilmassa, ja joka sanaa piti varoa isän takia. En aio altistaa lapsiani hullun isäni vaikutukselle.
Kostoksi isä teki minut perinnöttömäksi (toki lakiosan saa) ja uhkasi lasteni ja minun vahingoittamisella.
Välit ovat totaalisen poikki, ja tulevat olemaan. Terapia on käyty, ja voin elää tapahtuneen kanssa, mutta anteeksi en voi antaa ikinä. En aan voi, vaikka ymmärrän että se ehkä helpottaisi oloani.
Miten te muut jotka olitte väkivallan uhreja (myös henkinen väkivalta lasketaan tähän), oletteko väleissä vanhempiinne? Oletteko antaneet anteeksi? Voitteko ikinä luottaa vanhempiinne?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida löytyä siis kohtalotovereita, mikä on siis hyvä inällään ettei muilla ole ollut samanlaista
Jotenkin ajattelin että 70-80luvulla fyysinen kova kuritus olisi ollut tavallisempaakin. Ja en tarkoita sis mitään tukkapöllyä... muistan hyvin kun naapuin lapsikin pieksettii remmillä niin ettei voinut istua tai kävellä pariin päivään ja piti ottaa koulusta "saikkua".
Omatlin mustelmat ja vammat kuitattiin neuvolassa aina tyyliin "lapset on lapsia".... ikäänkuin joku kaatuminen selittäsi sen että iso osa hiuksista on lähtenyt päästä ja kylkiluut mustina molemmin puolin.
Luojan kiitos nykyään huostaanotetaan, mutta tuolloin ei asiaan puututtu mitenkään!
jäänyt traumoja, päinvastoin olen sitä mieltä että oma poikanikin tarvitsisi selkäsaunan, oppisihan käyttäytymään kun pelkäisi seuraavaa. en ole lyönyt, enkä lyö, mutta tekisi hyvää...ei turhasta pentuna kitisty....
jäänyt traumoja, päinvastoin olen sitä mieltä että oma poikanikin tarvitsisi selkäsaunan, oppisihan käyttäytymään kun pelkäisi seuraavaa. en ole lyönyt, enkä lyö, mutta tekisi hyvää...ei turhasta pentuna kitisty....
no tavallaan tuo joka sanoi että ei jäänyt traumoja voi olla oikeassa, jos väkivalta on ollut ns. oikeutettua. Eli lapsi itse on tuhmuuden tehdessään tiennyt että rangaistus tulee. Eri asia on sitten mielivaltainen väkivalta jota ei voi ennakoida ja välttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sain tukkapöllyä, mutta ihan aiheesta. Ei jääny traumoja. Ikinä ei ole hakattu ja sellaista en ymmärrä missään nimessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset vielä paljon terapiaa, että ymmärrät sen.
no tavallaan tuo joka sanoi että ei jäänyt traumoja voi olla oikeassa, jos väkivalta on ollut ns. oikeutettua. Eli lapsi itse on tuhmuuden tehdessään tiennyt että rangaistus tulee. Eri asia on sitten mielivaltainen väkivalta jota ei voi ennakoida ja välttää.
toki ymmärrän sen, voi hyvänen aika, minähän sen vasta ymmärränkin kun tiedän miltä väkivalta tuntuu!! EN pidä minkäänlaista väkivaltaa lasta kohtaan hyväksyttävänä. Otin kantaa vain siihen että väkivaltaa kokenut SAATTAA pitää sitä normaalina ja ei-traumaattisena jos se on ollut johdonmukaista ja "ansaittua". Eli ymmärrän niitä jotka sanovat että traumoja ei ole. Aivan samoin kuin ymmärrän niitä jotka sanovat että traumoja on.
Traumaattisuus riippuu myös lapsen luonteesta, herkkä lapsi voi traumatisoitua jo vaikka parista tukkapöllystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en pitänyt heihin kertaakaan yhteyttä sen jälkeen kun pääsin pois. Jos olisivat vielä elossa en tapaisi heitä edelleenkään saati veisi lapsia sinne. Parasta mitä ovat tehneet on se kun kuolivat suht nuorina.
Mieheni on kokenut väkivaltaa isän puolesta nuoruudessaan. Häntä on lyöty yleensä jollakin esineellä selkään tai takaraivoon. Hänellä on myös traumoja siitä kun vahemmat ja isovanhemmat ryyppäsivät ja tappelivat kesäiltoina. Nämä kokemukset ovat selvästi jättäneet jälkensä mieheeni ja hän puhuu minulle kokemuksistaan aina välillä. Hän on kuitenkin yhteyksissä isäänsä ja on ehkä antanut anteeksikin. Hänen isänsä ei ole käynyt käsiksi muihin lapsiinsa, vain mieheeni joka on vanhin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei 13,
jos miehesi on antanut isälleen anteeksi (mitä pidän kyllä todella saavutuksena, hänen lapsuutensa kuulostaa aika samanlaiselta kuin omani) niin annatteko heidän olla tekemisissä lastenne kanssa? Tai uskallatteko peräti antaa lapsenne hoitoon?
Itse en anna isäni tulla lähimaillekaan lapsiani, koska hänen käytöksensä ei ole iän myötä muuttunut leppoisemmaksi, pikemminkin päinvastoin.
mulla vaan sellaista oman onnen nojaan jättämistä, alpsi ei vaan kiinnostanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäänyt traumoja, päinvastoin olen sitä mieltä että oma poikanikin tarvitsisi selkäsaunan, oppisihan käyttäytymään kun pelkäisi seuraavaa. en ole lyönyt, enkä lyö, mutta tekisi hyvää...ei turhasta pentuna kitisty....
Vaan ihan terve aikuinen. Teot ois hulluutta. Ajatukset on sallittuja.
Vähän tekisi itsekin mieleni motasta kun poikani uskaltaa urputtaa ihan kunnolla. Onneksi en koskekaan lapseen, vaan kasvatan muulla keinolla. Puhumalla.
ap:lla. Pahoinpitelijä toisin oli äitini. Remmiä tuli silloin kun äidillä oli huono päivä, eli itse ei tarvinnut tehdä mitään muuta kun olla kotona. Fyysinen väkivalta loppui kun kasvoin ja opin taistelemaan vastaan. Henkinen väkivalta jatkui kunnes laitoin 22 vuotiaana välit poikki. Sen jälkeen en ole äitini nähnyt. Välien katkaisu oli minun kohdallani järkevin vaihtoehto, sillä vasta sen jälkeen olen pystynyt käsittelemän lapsuuttani ja alkanut eheytymään. Suosittelen muillekin vastaavan kokeneille ainakin etäisyyden ottoa.
Lapsuudenkotini ilmapiiri oli erikoinen. Äiti ja isä olivat vuosia puhumatta toisilleen. Isä kohdisti henkistä väkivaltaa koko perheeseen ja minuun myös fyysistä.
Jostain syystä olen ihan hyvissä väleissä isääni. Kehityskulku meni näin:
- lapsena olin läheinen isäni kanssa n. 7-vuotiaaksi asti
- asteittain lisääntyvää väkivaltaa, kun olin 7-15-vuotias
- olin vuoden muualla 16-17-vuotiaana
- 17-20-vuotiaana ei vuorovaikutusta isän kanssa vaikka asuttiin saman katon alla
- 20-25-vuotiaana vähäistä vuorovaikutusta kun kävin kotona kylässä
- vanhempieni eron jälkeen yhteys isään katkesi muutamaksi vuodeksi, noiden vuosien aikana isäni lopetti alkoholin käytön
- uudelleen oltu yhteyksissä noin 5 vuotta, välit normaalit ja jopa lämpimät, isäni on hyvä ja läheinen vaari lapsilleni, hoitaakin heitä.
En osaa kantaa kaunaa. Olen tyytyväinen siitä, että välit isääni ovat korjaantuneet. Sitten joudutaan miettimään uudelleen, jos tulee takapakkia tai mitä tahansa ongelmia lasteni kanssa, mutta nyt hyvä näin.
Tuollaisesta eivät kaikki selviä elämään omaa elämää, mutta onneksi osa kuten sinä, saa selvitettyä päänsä niin että kykenee elämään.
Tilanteessasi näen hyvänä (jos se nyt hyvä voi olla) sen ettei sinulle eikä varmasti kenellekään muulle voi jäädä epäselväksi, että kyseessä on henkinen ja fyysinen väkivalta.
Minulla on jotenkin etäiset välit vanhempiini, vaikka yhteyttä pidetäänkin. Olen kokenut jonkinlaista fyysistä ja henkistä väkivaltaa, mutta epäsuorassa muodossa. Kauan kuvittelin, että minulla on ollut ihan hyvä lapsuus. Kunnes heräsin tiedostamaan ettei näin todellakaan ole ollut!
Jos vanhempien kanssa näistä yrittää puhua, he kieltävät kaiken tai vähättelevät, ja syyllistävät että vika on minussa - olen vain vaikea ihminen.
Väkivalta ei ole koskaan oikeutettua. Kasvoin itse 70-80-luvuilla, eikä kukaan kaverini saanut koskaan selkäänsä, en minäkään.
Ite en ole vanhempieni kanssa missään tekemisissä henkisen väkivallan takia. Minut tavallaan laskettiin aina perheen ulkopuoliseksi, ei otettu mihinkään mukaan. Minua ei katsottu silmiin, minulle ei puhuttu... Kiva lapsuus.
Anna anteeksi niin, että voit elää omaa elämääsi ilman isoa taakkaa menneestä. Siis niin ettet haudo sitä vihaa ja annat hänen vastata omasta elämästään.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että sun pitäisi olla tekemisissä perheesi kanssa -ei todellakaan. Pidä myöskin huoli ettei isäsi pääse millään tavoin manipuloimaan lapsiasi.
Nämä toimet ärsyttää suunnattomasti narsistia!
Alue: Aihe vapaa
...oli tavallinen kaveri ainakin 70 luvulla, jos aiheesta saa piiskaa niin silloin ei kai kaunoja jääkään.