Kuinka paljon aiemmin varaatte matkan?
Jos aikois kesän alussa mennä Euroopan rantakohteeseen, niin joko pitää olla liikkeellä?!
Kommentit (5)
reissaamme paljon, osa valmismatkoilla ja osa omatoimimatkoilla.
Kaupunkimatkat varaan yleensä melko myöhään, sesonkiajan matkat taas ajoissa. Esim. hiihtoloman alppimatkan varaan miltei vuotta aiemmin.
Syysloman lennot varaan myös puoli vuotta aiemmin, samoin kesän vaellusmatkan.
Kesäkuulle luulisi saavan pakettimatkoja, heinäkuu onkin varmasti jo myydympi.
tämän vuoden helmikuun matka (kaukomatka) Lähemmäs lähdetään pienelläkin varoitusajalla mutta yleensä pari kuukautta etukäteen kuitenkin
Tai sitten muutamaa viikkoa ennen, ei sitä aiemmin tiedä että koska pääsee lähtemään.
aina olen ottanut äkkilähdön 1-2 päivän varotusajalla. Nyt otettiin turkin matka, joka vasta elokuussa, koska maksoi 230/hlö, 4* hotelli, 2 makkaria, keittiö, olohuone, kylpyhuone jne.. Koska ajateltiin ettei sitä voi saada paljoa halvemmalla, edes äkkilähtönä.
Äkkilähdöistä olen maksanut halvimmillaan 100eur/hkö ja kalleimmillaan 200/hlö.
varasin vuodenvaihteessa, ensikesän 3 vkoa Ranskassa omatoimisesti jo lokakuussa. Dubain matkan varaan heti kun ensijoulun matkat tulee myyntiin (paketit tai reittilennot).
Silloin kun käytiin pakettimatkalla se piti varata melkein heti kun matkat tuli myyntiin. Toki vieläkin saa matkoja, riippuu tietty hotellista ja kohteesta. Ihan hyvä aika varata.