Elämäni parani kun lakkasin miellyttämästä muita.

elämässäni. Eivät itse anna mitään, pelkästään ottavat. Kuka sellaisia kusipäitä kaipaa, ei kukaan.

On alkanut ärsyttää että olen joku puolen maailman ilmainen kuunteleva puhelin. Ihmiset soittaa mulle kun on murheita mutta muuten unohtavat. Niinpä olen käyttänyt aikaani kuuntelemalla joskus iltaisin tunteja exien tai vanhojen opiskelukaverien murheita, tyyppien, jotka eivät kuitenkaan ole pätkääkään valmiita kuuntelemaan MINUN murheitani silloin kun minulla niitä on.



Viime aikoina olen ihan kylmästi opetellut olemaan vastaamatta puhelimeen jos minua ei juuri nyt huvita puhua ko. soittajan kanssa. Viikonloppuna torjuin kaksi exän soittoa, ja pienen syyllisyyden lisäksi tunsin valtavaa riemua, minun EI OLE PAKKO uhrata iltaani toisen ruikutuksen kuunteluun vaan voin korkata viinipullon ja siirtyä telkkarin ääreen. Pieni alku, mutta tästä mennään eteenpäin.

Miellyttämisen tarve pohjaa yleensä aiempiin kokemuksiin, ihan lapsuuteenkin. Nyt kun olet tästä irtautunut, on varmaankin hyvä pohtia, mitkä asiat sinut siihen ajoivat ja mitä hait tällä käytöksellä. Tuntuu kuitenkin että olet vasta tiesi alussa, sen verran korostuneesti puet asiasi. Siis turhat ihmiset ovat niitä, jotka vaativat sinulta jotakin...? Mutta onnea sulle itsetuntemuksesi pohdiskeluissa.

myös osittain opetellut tätä, en enää jaksa selvittää parin ihan pohjalla olevan ystävän asioita, koska näyttää siltä että kumpikaan ei halua sieltä nousta