Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko teistä koskaan siltä, että olette idiootteja, joista ei tykätä? : (
06.02.2012 |
Ähhhh... Minulla on joku helvetin sosiaalinen vamma tai jotain. AINA tuntuu, että mokailen ihmisten kanssa puhuessani totaalisesti ja että ihmiset pitävät minua aivan urpona. Tiedän jo aika montakin ihmistä, jotka eivät oikeasti pidä minusta ja se kyllä harmittaa, ei voi mitään.
Olenko ainoa mokailija, vai tuntuuko muista koskaan samalta? Tekisi mieli piiloutua jonnekin luolaan, olin taas niin typerä viime viikonloppuna. Miksi en VIELÄKÄÄN ole oppinut pitämään suutani kiinni, vaan aina länkytän jotain sopimatonta tai tyhmää väärissä tilanteissa ja väärille ihmisille. En yhtään osaa ajatella, ennenkuin avaan suuni. Perkeleen perkele. Enkä todella tarkoita mitään pahaa, mutta jotenkin en osaa lukea sosiaalisia tilanteita koskaan oikein. : (
Ikääkin on jo 37 v ja käyttäydyn kuin innostunut 2-vuotias. Yritän ja yritän olla harkitsevampi, mutta perusluonteeni pukkaa väkisinkin esiin. Itsetuntoni alkaa olla mennyttä, en voi mitenkään oppia tykkäämään itsestäni näin typeränä.
No, tulipahan avauduttua. Onneksi lapseni ja mieheni sentään rakastavat minua, se on positiivista. Jo on minulla kolme hyvää ystävääkin, joiden mielestä ilmeisesti en ole täysin urpo, vaikka olen kyllä kuullut sieltä ja täältä, että tosiaan aika monen mielestä olen outo tapaus. : /
Kommentit (13)
Kuullostaa tutulta...olet ihan kuin minä!
Olen 40+ ja nykyään viihdyn parhaiten yksin tai perheen kanssa. En vaan jaksa kovin monimutkaisia sosiaalisia kuviota...tuntuu kuin muut ihmiset veisivät kaikki voimani.
Mutta onneksi kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia ja ei sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä mitä se puolituttu tai naapuri ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kerro keksittyä paskaa kenestäkään. Itseasiassa pyrin puhumaan hyvää ihmisistä ja näkemään positiivista kaikissa.
Olen vaan jotenkin kovin epävarma ja sitten kuitenkin erittäin sosiaalinen ja puhelias. Ja perkele tuntuu, että AINA jotenkin lauon jotain äärettömän typerää puhuessani. Siis jotain aivan idiootteja juttuja ja luotan myös vääriin ihmisiin väärissä tilanteissa. Ystävänikin ovat joskus nätisti sanoneet, että olen liian luottavainen ja naivi, muut eivät välttämättä ole samanlaisia.
Hitto, haluan oppia olemaan niinkuin muut ja vaan sulautumaan massaan erottumatta MITENKÄÄN puheillani tai muutenkaan.
ap
Mutta osittain syy on myös ikäisissäni plus kolmikymppisissä naisissa... Jotenkin on hirveän kapea se sosiaalinen rako, mihin on mahduttava!
Ei saa olla liian ujo, liian suulas, liian rikas, liian köyhä, liian koulutettu (esim. ihmiset säikähtävät, jos kuulevat ammattisi olevan lääkäri) jne.
Pitää siis kuulua samaan sosioekonomiseen taustaan kuin se henkilö, josta haluat ystävän. Tuntuu, että naiset vertailevat koko ajan salaa lapsia, kotia, vaatetusta, ulkonäköä jne, eikä haluta että toinen on liian hyvin menestynyt tai luuseri, muuten skipataan tutuista pois, vaikka olisit kuinka mukava.
Itse olen sivistynyt, ulospäinsuuntautunut, iloinen, empaattinen, auttavainen, kiltti ja mukava 37-v nainen, jolla vaikeuksia saada ystäviä.
joka vain tuijottaa ja murahtaa jotain.
Kuten en minäkään. Minua vihataan juuri luovuuteni ja idearikkauteni takia; muut jäävät möllöttämään kun innostun. Ihmisille tulee helvetin helposti joku alemmuuskompleksi päälle kun joku on jotenkin 'enemmän', ja turha taas yrittää lukea rivien välistä että mitäs siinä itseäsi kehut...Jotkut vain ilmaisevat itseään luontevammin, vapautuneemmin ja luovemmin kuin toiset.
Sain kärsiä asiasta jo lapsena, kun minua laitettiin vilkkauteni takia väkisin 'kuriin'. Nolaaminen on vihoviimeisin paskakeino tässä yhteiskunnassa. Sillä saadaan lapsiparat istumaan suorassa rivissä lettipäät ojennuksessa...hyi helvetti.
Onneksi saan purkaa luovuuteni ammattiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitähän se tässä maassa on.
taitoja voi kehittää...
juuri noin se menee. Ole samanlainen, tai erilainen ja yksin. Ihan hirveää kun lapset menestyvät meilläkin urheilussa, ei kukaan puhu varmasti mitään enää lasten urheilusuorituksista...
Mutta osittain syy on myös ikäisissäni plus kolmikymppisissä naisissa... Jotenkin on hirveän kapea se sosiaalinen rako, mihin on mahduttava!
Ei saa olla liian ujo, liian suulas, liian rikas, liian köyhä, liian koulutettu (esim. ihmiset säikähtävät, jos kuulevat ammattisi olevan lääkäri) jne.
Pitää siis kuulua samaan sosioekonomiseen taustaan kuin se henkilö, josta haluat ystävän. Tuntuu, että naiset vertailevat koko ajan salaa lapsia, kotia, vaatetusta, ulkonäköä jne, eikä haluta että toinen on liian hyvin menestynyt tai luuseri, muuten skipataan tutuista pois, vaikka olisit kuinka mukava.
Itse olen sivistynyt, ulospäinsuuntautunut, iloinen, empaattinen, auttavainen, kiltti ja mukava 37-v nainen, jolla vaikeuksia saada ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naiset ovat nykyään todella varautuneita toisiaan kohtaan, ja kestää pitkään saada luottamus toiseen niin isoksi, että suostutaan ystäväksi...
Ja helposti koetaan alemmuutta/ylemmyyttä suhteessa toiseen, vertaillaan toisen elämää omaan elämään, mikä on tyhmää, ja täysin turhaa!
Suustani tulee jatkuvalla syötöllä sammakoita, vaikken edes ole kovin suulas, pikenmminkin ujo ja hiljainen. Mutta aina kun suuni avaan, sieltä tulee jotain typerää. Siitä syystä pysyttelen usein hiljaa, kun en enää jaksa niitä ihmisten huokailuja, "kuin toi voi olla noin daiju", ym. En jaksa enää edes yrittää, olen hyvin pienen piirin kans tekemisissä, lähinnä vain perheeni ja parin ystävän. Töissä mua pidetään jonkinlaisena erakkona. Joskus yritän jotain ympäripyöreää puhua, mutt eipä siitä tahdo mitään tulla. Pässi mikä pässi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa tutulta...olet ihan kuin minä!
Olen 40+ ja nykyään viihdyn parhaiten yksin tai perheen kanssa. En vaan jaksa kovin monimutkaisia sosiaalisia kuviota...tuntuu kuin muut ihmiset veisivät kaikki voimani.
Mutta onneksi kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia ja ei sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä mitä se puolituttu tai naapuri ajattelee.
Minulla on hyvä kaveri, joka laukoo kanssa vaikka mitä epäsopivaa ja kummaa eri tilanteissa, mutta hän on niin mukavan itsevarma, että hän on ihmisten mielestä ihanan piristävä, hauska ja kivasti erilainen! Oma epävarmuuteni puolestaan paistaa niin räikeästi läpi, että, huh... Minusta näkee heti, että haluaisin hyväksyntää, enkä ole niin vahva ihminen.
Jos olisin eden ujo ja introvertti, tämä laukomistaipumukseni ei niin haittaisi, koska en kaipaisi toisten seuraa niin kovasti.
No, onneksi tosiaan nuo kolme ystävääni sentään viihtyvät näemmä hyvin seurassani, täytyy yrittää ajatella positiivisesti... Tekisi mieli kyllä eristäytyä ihmisistä noin muuten. Tälläisessä pikkukaupungissa se on kyllä vaikeaa.
Minunkin suustani pääsee sammakoita aivan jatkuvalla syötöllä. Ja sitten sen tajutessani panikoin, ja lauon jotain aivan järjettömän tyhmää... Joskus pälätän jotain aivan uropa, joskus olen liian hiljaa, enkä pääse keskusteluun mukaan.
Tunnen muutenkin olevani aivan erilainen kuin muut täällä... En ole täältä kotoisin, en ymmärrä näitä sosiaalisia kuvioita ollenkaan ja yritän koko ajan liikaa, että ihmiset tykkäisivät minusta. Pitänee kehittää itsetuntoa ja oppia, ettei kaikkien todellakaan tarvitse pitää minusta ollakseni ihan ok ihminen. Vaikeaa!!!
Itseasiassa just sain tekstiviestillä kaverilta kahvittelupyynnön, eli ihan 100% idiootti en kai ole, vaikka siltä tuntuu. Minusta tuntuu, että jotenkin jaan tosi jyrkästi ihmisten mielipiteet: muutama kaverini tykkäävät minusta ilmeisesti aika paljon, kun ovat jaksaneet pysyä rinnalla jo vuosikausia, mutta suurin osa ihmisistä ei pidä minusta, eikä se ole vain kuvittelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liian suorasanainen ja rehellinen. Ja helposti saatan ottaa yhteen joidenkin ihmisten kanssa. Minuakaan ei ymmärretä eikä minulla juurikaan ole ystäviä.
millainen olet.
jos kaiken lisäksi olet kova valehtelemaan,juoruamaan ja kertomaan muista jotain keksittyä paskaa, niin no thanks...
pätepätepäte