Kun ei osata päättää - lapsia vai ei?

Vaikea sanoa kun itselleni on aina lapsettomuus ollut selvä valinta. Aika monethan tuntuu lapsia tekevän sen enempää asiaa ajattelematta. Ja lopputuloksena osa lapsista voi hyvin ja osa ei (koska vanhemmat tajuaa etteivät koskaan halunneetkaan lapsia).

jätätte ehkäisyn pois ja annatte luonnon päättää :) Niin me teimme ja 2 lasta on siunaantunut.

Jos tuollaiset on aatokset niin Päättääkää olla niitä lapsia saamatta. Tähän maailmaan ei tarvita enää yhtään "ihan-sama-vauvaa".

vaikka kyllähän siitä lapsesta tykkää, jos sen tekee, mutta miksi pukata väkisin lapsia maailmaan, jos se erityisemmin kiinnosta.



Itse tein lapsen kolmekymppisenä kun iski kauhea vauvakuume, ei siinä mietitty kannattaako lasta tehdä vai ei. En ole katunut.

Lasten kanssa on oikeasti ihan kamalaa. Ainoa hyvä syy hankkia lapsia mun mielestä on se ettei kerta kaikkiaan enää kestä elämäänsä ilman, mutta jos tosiaan voisitte elellä onnellisina ilmankin niin älkää pilatko sitä onneanne.

järkiperäistä listaa lapsenhankinnan plussista ja miinuksista, voittavat miinukset ehdottomasti. Se taitaa kuitenkin olla semmonen fiilisjuttu, että tulee ns. vauvakuume. Kaikille ei tule.



En ymmärrä miksi tekisitte lapsen, jos ette oikeastaan halua.

Ei niitä ole pakko tehdä. Onneksi. :)

Kun joskus erehdyin täällä sanomaan että eipä ole kuumetta tullut, niin joku tokaisi että olenko niin naiivi että lapsia tehdään vauvakuumeen takia..



Sehän tässä hassua on, että olen yleensä ollut aika hyvin perillä siitä mitä tahdon ja mitä en elämältäni. Lapset ei ole koskaan olleet mikään päivänselvyys. Teininä vannoin etten niitä hanki, kukapa ei. En silti uskalla mainostaa itseäni vapaaehtoisesti lapsettomaksikaan. Luulen, että olisimme ihan hyviä vanhempia, mutta merkkaako se automaattisesti tunnekylmyyttä jos ei vauvakuumetta koskaan tule. Periaatepäätöksen olen tehnyt, etten ns. mummoäidiksi rupea, en halua lapsia enää nelikymppisenä. Tuon päätöksen yritän myös pitää vaikka voihan se kuume sitten silloin yllättää.



ap

Jos tuollaiset on aatokset niin Päättääkää olla niitä lapsia saamatta. Tähän maailmaan ei tarvita enää yhtään "ihan-sama-vauvaa".

ihan sama-vauvoja tule. Kyllä sitä lasta rakastaa kun sen hankkii, kun nyt siis ei ole kyse ihmisistä jotka ei missään nimessä halua lapsia vaan jotka vaan älyllisesti jonkin verran epäröivät vaikka periaatteessa haluavatkin lapsen. Ei minusta mitään vauvakuumetta tai ihmeellisiä hinkuja tarvita siihen että ihminen lisääntyy, ja hoitaa vielä lapsensa hyvin.

Ei mulle tullut ikinä vauvakuumetta. Lapset nyt vaan tuppaavat ensin olemaan vauvoja. Itse 37 v, vauva puolivuotias ja hyvin mennyt. Parikymppisenä en ois jaksanut niitä paljon puhuttuja valvomisia ollenkaan näin hyvin.



Pitkään pähkäiltiin mekin. Lähinnä sitä isoa henkistä vastuuta. En oo hysteerinen täydellisyydentavoittelija, vaan arjessa aika rento äiti. Kuitenkin hyvin sitoutunut muksuuni, ja valmis antamaan hänen hyväkseen kaiken ajan ja vaivan, mitä tarve vaatii.

No ei hanki, ainakaan me ei hankittu :) TAi siis miehellä oli vauvakuume koska oli aina tiennyt haluavansa lapsia. Itsellä ei ikinä ehtinyt tulemaan mitään hirveätä kuumetta mutta kun päätimme alkaa yrittämään lasta, kyllä se sitten vahvistui se tunne että tämä on se oikea tie. Ja vielä kun sitä lasta ei kuulunut vaan jouduttiin hoitoihin niin mietin että miten ikinä olin voinutkaan miettiä että haluanko oikeasti lapsia... Eli ei kaikki ole aina niin yksinkertaista ja mustavalkoista. Jotkut naiset vaan on enemmän äidillisiä kuin toiset mutta se ei tarkoita että me vähemmän äidilliset vauvakuumeettomat olisimme yhtään sen huonompia äiteinä :) Mun neuvo on lähteä miettimään ihan tunnepohjalta koska järjellä näitä asioita on turha yrittää ratkaista. Eli tunnustelette ihan rehellisesti että miltä lapsi tuntuu ja muistatte sen että se ei vie teiltä koko elämää, edelleen voitte nauttia toisistannekin ;) Plus että se lapsi tuo sellaisia asioita mitä ei osaa kaivata kahdestaan. Ja vielä yksi asia mitä mä monesti mietin että vaikka kolmekymppisenä oli kiva miettiä elämää kahdestaan ilman vauvaa niin sitten mua ahdisti se että neli- ja viisikymppisinä kun olemme ne melkein ainoat lapsettomat niin kyllä siinä tietty ulkopuolisuus tulee muihin perheellisiin.

Totta, ei kaikilla ole niin vahvoja fiiliksiä siinä hankintavaiheessa mutta se ei tarkoita että ei sitä lasta sitten lopulta haluaisi...

Lasten hankinta ei ole aina vain päätös, "nyt teemme lapsen", "nyt aika on meille sopiva". Itse olen alle 30 v ja olemme mieheni kanssa yrittäneet saada lasta jo kolme vuotta. Eli valitettavasti tällaista asiaa ei aina vain päätetä. Tietysti lapsettomuudesta pystytte päättämään. Itselleni on aina ollut itsestään selvää, että haluan lapsia. Työskentelen päivittäin lasten ja nuorten kanssa. Ja voin sanoa, että lapset ovat elämän ilo ja rikkaus. Mutta elämä on joskus vain niin epäreilua. Lapsia tekevät ihmiset jotka niitä eivät halua, ja toiset taas haluaisivat lapsia kovasti, mutta eivät niitä saa.

Se ei juuri eroa lapsettoman elämästä ja jätätte sitten siihen, jos ette enempää kaipaa lapsiperheen elämää.

Tehkää yksi lapsi. Se ei juuri eroa lapsettoman elämästä ja jätätte sitten siihen, jos ette enempää kaipaa lapsiperheen elämää.

Kyllä yksikin lapsi saa kahden aikuisen vapaaseen ja spontaaniin extempore-elämään tottuneen parin pakan totaalisen sekaisin. Aika edesvastuutonta laukoa tällaisia kommentteja ihmiselle, jonka elämäntilannetta et tunne.

Kun joskus erehdyin täällä sanomaan että eipä ole kuumetta tullut, niin joku tokaisi että olenko niin naiivi että lapsia tehdään vauvakuumeen takia..

Sehän tässä hassua on, että olen yleensä ollut aika hyvin perillä siitä mitä tahdon ja mitä en elämältäni. Lapset ei ole koskaan olleet mikään päivänselvyys. Teininä vannoin etten niitä hanki, kukapa ei. En silti uskalla mainostaa itseäni vapaaehtoisesti lapsettomaksikaan. Luulen, että olisimme ihan hyviä vanhempia, mutta merkkaako se automaattisesti tunnekylmyyttä jos ei vauvakuumetta koskaan tule.

ap

Uskomatonta ap, kirjoitat kuin meidän elämästämme! Olemme kolmikymppinen pari, olemme olleet naimisissa vuoden. Lähipiiri ja ystävät saavat lapsia. Me tiedämme, että pian täytyy alkaa yrittämään, jos meinaa lapsia saada. Kuka tietää, siihen voi mennä vuosiakin. Toisaalta voisin tulla ekasta yrityksestä raskaaksi. Ajatus raskaudesta kauhistuttaa, puhumattakaan lapsen tuomasta vastuusta. Kuitenkin sisällä syttyy lämmin tunne kun ajattelenkin että meillä olisin yhteinen lapsi... En vain pysty tekemään lopullista päätöstä. 12 vuotta olen huolehtinut ehkäisystä ja ajatellut "sitten joskus", juuri kuten sinäkin. Siitä ajatuksesta on niin vaikea ravistautua irti.

Minakin odotan sitä kuuluisaa vauvakuumetta... Voiko sitä edes tulla, jos syö pillereitä ja on jo hormonaalisesti raskaana? Onko vika minussa? Olenko liian epävarma parisuhteestamme? Rakastan miestäni, mutten ole varma, onko hänestä kantamaan niin surta vastuuta. Olisiko vain parempi elää kahdestaan tätä "extempore-elämää"..?

Meillä oli tilanne toisaalta helpompi ja toisaalta hankalampi, nimittäin mies halusi lapsia ja minä en.



Lopuksi päädyin "luonto saa päättää" ratkaisuun ja vauva taloon tuli. Esikoisen vauvavuosi oli elämäni onnellisin ja olin valmis vielä toiseenkin lapseen. Nyt lapset on jo isompia ja joskus mieleeni pulpahtaa että olisi helpompaa ilman lapsia. Mutta toisaalta mies on hyvä isä ja lapset monipuolistaa elämää automaattisesti.



Nyt jos olisin uudelleen lähtötilanteessa olisin ehkä jämäkämpi ja olisin lähtenyt omille teilleni ulkomaille. Eli meillä lapsettomuus ei olisi ollut valinta; jos en olisi suostunut edes katsomaan tulenko raskaaksi vaihtoehtona oli ero.



Nämä on varmaan ihmiselämän vaikeimpia päätöksiä eikä helppoja ratkaisuja ole.

Jos ei hanki lapsia, ei saa myöskään lapsenlapsia, lasten kumppaneita ja siis ei minkäänlaista suoraa yhteyttä nuorempiin sukupolviin. Vanhenee vain kahdestaan tai ehkä yksin... Entä jos puoliso lähtee tai kuolee?



Kyllä lapset noin pitemmällä tähtäimellä rikastuttaa elämää hurjasti.



Omat lapseni ovat teinejä ja ellei heitä olisi junnaisin sitä samaa elämään kuin 3-kymppisenäkin. Olisi tylsää.

Minulla ei ole ainakaan ollut KOSKAAN mitään vauvakuumetta. Yksi lapsi ollaan saatu ja toinen on tervetullut, jos tulee. Pyrin ajattelemaan elämmää pidemmälle ja mielestäni esim. kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä elämä olisi varmastikin kolkkoa, jos olisi päättänyt olla "tekemättä" lapsia. Siispä, ajattelen asiaa enemmänkin järjellä kuin tunteella. Vauvakuumeettomuudesta huolimatta meillä on täydellinen lapsi ja maailman ihanin.



Taaskaan ei ole vauvakuumetta, mutta järjellä ajatellen on hyvä valinta kokeilla, josko saataisiin toinen lapsi. Sitten lapsiluku voi olla täysi.

Tehkää yksi lapsi. Se ei juuri eroa lapsettoman elämästä ja jätätte sitten siihen, jos ette enempää kaipaa lapsiperheen elämää.

Kyllä yksikin lapsi saa kahden aikuisen vapaaseen ja spontaaniin extempore-elämään tottuneen parin pakan totaalisen sekaisin. Aika edesvastuutonta laukoa tällaisia kommentteja ihmiselle, jonka elämäntilannetta et tunne.

Todellakin yksikin lapsi muuttaa elämän! Yksi kaverini hankki miehensä kanssa yhden lapsen (jo raskaus aikana oli selvää ettei enempää tule). Lapsi on nyt 3-vuotias eikä tämä nainen ole vieläkään sopeutunut äitiyteen, vaan kokee lapsen taakaksi. Tämä on ainoa tosielämän tuttavani, josta oikeasti välillä mietin että olisiko kannattanut jättää tekemättä. Tämä lapsi on helppo, vauvasta asti nukkunut kellon ympäri omassa huoneessaan jne ja silti tämä äiti valittaa vieläkin kun on niin vähän omaa aikaa.

Miksi hankkia, jos ei tiedä, katuuko vai ei?

Mistä sen voi etukäteen tietää?!