Mulla oli suhde työkaveriin, mutta sen vaimo sai tietää ja suhde loppui
Työkaveri oli kertonut vaimolleen kiinnijäätyään yksityiskohtia meidän seksistä ja mun surkeen pienistä tisseistä ym. Vituttaa nyt kun pitää mennä töihin ja nähdä se tyyppi. Se on vielä firman omistaja, joten se ei sieltä lähde. Hyvin on vaivaantunutta kommunikointi ja yhteistyötäkin pitäisi tehdä. Pitäiskö mun etsiä uus duuni vai meneeköhän tämä ajan myötä ohi?
Kommentit (21)
Ja tajuat sitten itsekin, että sun pitää mennä ihan ensiksi rintaleikkaukseen, että saat ihan oman miehen joskus. Oothan provo!
hankit vaan isommat tissit, niin ongelma on ratkaistu
Tietysti sitä toivoisi, että tuo isoin roisto eli työkaverisikin saisi nenuunsa. Ehkä voisit levitellä ympäri työpaikkaa sen pienestä pippelistä?
Mistä tiedät että oli kertonut? Ehkä vaimo keksii näitä itse.
Mun miehelläni oli juttu työpaikkansa naisen kanssa ja hän ainakin on kertonut mulle aika intiimeitä asioita. Seksistäkin, mutta erityisen mehukkaina oon pitänyt juttuja joita nainen oli kertonut itsestään. Omia kipupisteitään ja muita henkilökohtaisia asioitaan. Seksistä sai udella vähän enemmän, ennen kuin kuvaili sitä. Vaihtarina oon kertonut oman yhdenillanjuttuni seksin osalta, itse en kuitenkaan noita sydämen salaisuuksia kertoisi eteenpäin.
Työkaveri oli kertonut vaimolleen kiinnijäätyään yksityiskohtia meidän seksistä ja mun surkeen pienistä tisseistä ym. Vituttaa nyt kun pitää mennä töihin ja nähdä se tyyppi. Se on vielä firman omistaja, joten se ei sieltä lähde. Hyvin on vaivaantunutta kommunikointi ja yhteistyötäkin pitäisi tehdä. Pitäiskö mun etsiä uus duuni vai meneeköhän tämä ajan myötä ohi?
Mieheni kertoi myös paljon muuta hauskaa, suihinotto ei myöskään ole sun laji eikä ruuanlaitto.
Etsi uusi työpaikka ja laita referensseihin että olet aina valmiina jos pomo tarvitsee. Mieheni lupasi kyllä suositella.

taida ruoanlaitto eikä suihinotto olla sunkaan huippuosaamisen piirissä, kun sun miehes on täytynyt sitä muualta hakea. Katkera?
tv. ihan sivusta seuraaja

Kyllä ne vaan on, molemmat ;) Mieheni haki jännitystä tylsään lapsiperheen arkeensa ja löysi työpaikaltaan helpon panon, kelpasi kuulemma pahimpaan hätään. Riemusta kiljuen paasi kotiin kun vihdoin sai anteeksi tekonsa.

ja otit vielä takaisin? No odotahan muutama vuosi että alkaa taas se tylsä arki niin alkaa ukolla tutut kuviot...
Huvittavinta tässä on että nainen saattoi olla sinua parempi suihinottaja ja ruoanlaittaja, mutta eihän se ukko sitä sulle kerro. Ja sinä uskoit. Eikö sun mies jo osoittanut ettei häneen ja sanoihinsa ole luottamista? Vai kertoiko lähtiessään panonsa luokse ettei kannata odotella ku on toisen naisen luona? Vai sanoiko kenties olevansa ylitöissä tai menevänsä kaverin luokse?
Haloo, herää nainen.

Luotan edelleen mieheeni, ei sillä ole enää mitään tarvetta valehdella mulle. Onpahan vaan avautunut mulle suhteestaan ja ahdistuneesta olostaan ja halunnut kertoa mulle kaiken, hyvät ja huonot jutut.
Ymmärrän ap:n tuskan, koska kyllä ne miehet kertoo ne ihan intiimimmätkin jutut vaimoilleen jos palaavat kotiin.
Ja jos mieheni päättää lähteä uudestaan seikkailemaan, on seuraukset hänellä tiedossa ja takaisin ei enää ole asiaa. Mutta yhden erehdyksen voin toki antaa anteeksi.
Olisi mulla noita muitakin juttuja kerrottavana kakkosesta tuon onnettoman ruuanlaiton lisäksi (johtui sen neuroottisista ruokailutottumuksista ja oireilevasta syömishäiriöstä) mutta pidän ne omana tietonani, ettei täällä hermostuta.

Niinpä! Mikä teitä vaivaa, ku annatte niille pettäville ukoille anteeksi? Onhan se nähty! Tai jos vaikka antasitte niille ukoillenne, ettei tarvi vieraissa juosta!
Itelläki oli suhde naimissa olevaan mieheen, kertoi että oli koko elämänsä paras suihinotto minkä multa sai. Ja oli kyllä käyny muissaki vieraissa ennen mua. Tosin ne tais loppua siihen, kun meidän suhde menikin vähän pidemmälle ja vaimo sai kiinni. En tiiä mitä sille on selitellyt, mutta uudestaan ja uudestaan minulta vonkas, ja vonkaa edelleen...
Luotan edelleen mieheeni, ei sillä ole enää mitään tarvetta valehdella mulle. Onpahan vaan avautunut mulle suhteestaan ja ahdistuneesta olostaan ja halunnut kertoa mulle kaiken, hyvät ja huonot jutut.
Ymmärrän ap:n tuskan, koska kyllä ne miehet kertoo ne ihan intiimimmätkin jutut vaimoilleen jos palaavat kotiin.
Ja jos mieheni päättää lähteä uudestaan seikkailemaan, on seuraukset hänellä tiedossa ja takaisin ei enää ole asiaa. Mutta yhden erehdyksen voin toki antaa anteeksi.
Olisi mulla noita muitakin juttuja kerrottavana kakkosesta tuon onnettoman ruuanlaiton lisäksi (johtui sen neuroottisista ruokailutottumuksista ja oireilevasta syömishäiriöstä) mutta pidän ne omana tietonani, ettei täällä hermostuta.
istuhan nyt hetki alas. Sun mies lähti panemaan toista naista kun kotona oli tylsää. TYLSÄÄ, ihan kuin jollain lapsella jolle äitillä pitää keksiä koko ajan tekemistä. Ja montako kertaa vieraili iltakahvilla työkaverinsa luona?
No ok, oletetaan nyt että mies jätti sen toisen naisen kun oli huono seksissä ja ruokailutottumuksetkin oli perseestä. No itse sinun sijassasi kyllä toivoisin että mies olisi palannut luokseni koska rakasti minua, eikä siksi kun suihinottotekniikka ei sattunut kohilleen.
Tai no, en olisi ottanut takaisin. Oli ollut vapaa etsimään jännempää perhearkea ja loistavaa suihinottajaa.
Otin miehen takaisin, sä et olisi ottanut. Hyvä niin, arvostan sun ratkaisua, sä voit kanssa yrittää arvostaa mun ratkaisua. Pointti kuitenkin oli ap:lle se, että ne miehet todellakin kertoo kotona siitä kakkosesta intiimejä juttuja, eli kannattaa muistaa myös se puoli kun leikkiin ryhtyy. Eikä niillä miehillä ole mitään tarvetta kaunistella juttujaan sen kaiken tapahtuneen jälkeen, ei kukaan nainen niin tyhmä ole että uskovat tuon jälkeen että "sä kulta olet maailman paras sängyssä". Mutta tiedänpähän tarkkoja kuvauksia mistä mieheni ei seksissä pidä, ja mieheni huomasi ne olleessaan suhteessa toiseen naiseen. Eli kakkoset, ette te välttämättä ole mitään seksin jumalattaria ja vastustamattomia naisia. Helppo pano houkuttaa aina miehiä, vaikka sängyssä olisi millainen lahna.

Ei mies ole kehunut sinua siellä maailman kauneimmaksi, ihanimmaksi naiseksi jota rakastaa yli kaiken. Sinut on haukuttu v-mäiseksi nalkuttavaksi ämmäksi, joka vaan huutaa, ei ymmärrä eikä tue jne.
Jos sulle ei uppoaisi "olet maailman paras sängyssä", miksi uskot mitään muutakaan mitä mies sanoo? Kun mies on jo osoittanut ettei ole luottamista. Kun ei ollut kivaa päivän joka hetki niin piti lähteä kokeilemaan vieraita suihinottotaitoja. Ihan hirveätä olisi ajatella omasta miehestä että sille kelpaa kuka tahansa kadulla kävelevä vosu, kunhan on reikä jalkojen välissä. Eipä ole kummoiset tasovaatimukset.
Mutta ihan turha tätä on sulle selostaa kun et tosiaan näe totuutta. Onnea elämääsi pettävän miehen kanssa.
Mun entinen avokki kävi vieraissa ja kärähdettyään kertoi aika lailla siitä mimmistä minulle. Halusi tietenkin, että otan hänet takaisin ja siinä tuli sitten vuodattetua kaikki mimmin salaisuudet.
Meidän suhde ei sitten kestänyt. Ei tämän pettämisen takia vaan siksi, että lähdin opiskelemaan toisella paikkakunnalle ja ero tuli sitten sen takia kun tunteet viilentyi etäsuhteessa. Mutta sitä ennen oli kyllä hauskaa kun kerroin tyttökavereille sitten nämä jutut mimmistä ja ne levisi ympäri pikkukaupunkia.
Tiedän, olin lapsellinen kostonhimoissani :)
Otin miehen takaisin, sä et olisi ottanut. Hyvä niin, arvostan sun ratkaisua, sä voit kanssa yrittää arvostaa mun ratkaisua. Pointti kuitenkin oli ap:lle se, että ne miehet todellakin kertoo kotona siitä kakkosesta intiimejä juttuja, eli kannattaa muistaa myös se puoli kun leikkiin ryhtyy. Eikä niillä miehillä ole mitään tarvetta kaunistella juttujaan sen kaiken tapahtuneen jälkeen, ei kukaan nainen niin tyhmä ole että uskovat tuon jälkeen että "sä kulta olet maailman paras sängyssä". Mutta tiedänpähän tarkkoja kuvauksia mistä mieheni ei seksissä pidä, ja mieheni huomasi ne olleessaan suhteessa toiseen naiseen. Eli kakkoset, ette te välttämättä ole mitään seksin jumalattaria ja vastustamattomia naisia. Helppo pano houkuttaa aina miehiä, vaikka sängyssä olisi millainen lahna.
että pyysin häntä lopettamaan. Kuulin mieheltä pettymyksistä, joita vaimon lihominen, kaikkinainen löystyminen, ilmavaivat ja ärtynyt suoli, välinpitämättömyys vartaloa ja ulkonäköä kohtaan aiheuttivat. Ja siitä, millä tavalla tämä vaimo halusi aina olla peiton alla, häpesi vartaloaan, kuinka vaimon pimpsa haisi aina hiivaiselle, vaikka kuuria oli syöty toisen perään. Peräpukamat vuosivat eikä alapäätä voinut kuulemma koskaan siistiä karvoituksesta. Kuulin vaimon passiivisuudesta ja siitä, että hän inhosi suuseksiä sekä antavana että vastaanottavana osapuolena. Lisäksi sain kuulla aivan liikaa miehen vaimon mielenterveysasioista ja kuvottavista kodinhoitotaidoista. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka joku oikeasti yrittää kiristää seksillä miestä ostamaan mieleisiä huonekaluja...
Ei kiinnostanut kyllä pitkään katsella ja kuunnella tuota perheellistä miestä. Terapiaa se olisi tarvinnut. Olin samassa työpaikassa kuin miehen vaimo, joten uskoin kyllä valtaosaan miehen kertomuksista.
Otin miehen takaisin, sä et olisi ottanut. Hyvä niin, arvostan sun ratkaisua, sä voit kanssa yrittää arvostaa mun ratkaisua. Pointti kuitenkin oli ap:lle se, että ne miehet todellakin kertoo kotona siitä kakkosesta intiimejä juttuja, eli kannattaa muistaa myös se puoli kun leikkiin ryhtyy. Eikä niillä miehillä ole mitään tarvetta kaunistella juttujaan sen kaiken tapahtuneen jälkeen, ei kukaan nainen niin tyhmä ole että uskovat tuon jälkeen että "sä kulta olet maailman paras sängyssä". Mutta tiedänpähän tarkkoja kuvauksia mistä mieheni ei seksissä pidä, ja mieheni huomasi ne olleessaan suhteessa toiseen naiseen. Eli kakkoset, ette te välttämättä ole mitään seksin jumalattaria ja vastustamattomia naisia. Helppo pano houkuttaa aina miehiä, vaikka sängyssä olisi millainen lahna.
Ei mies ole kehunut sinua siellä maailman kauneimmaksi, ihanimmaksi naiseksi jota rakastaa yli kaiken. Sinut on haukuttu v-mäiseksi nalkuttavaksi ämmäksi, joka vaan huutaa, ei ymmärrä eikä tue jne.
Jos sulle ei uppoaisi "olet maailman paras sängyssä", miksi uskot mitään muutakaan mitä mies sanoo? Kun mies on jo osoittanut ettei ole luottamista. Kun ei ollut kivaa päivän joka hetki niin piti lähteä kokeilemaan vieraita suihinottotaitoja. Ihan hirveätä olisi ajatella omasta miehestä että sille kelpaa kuka tahansa kadulla kävelevä vosu, kunhan on reikä jalkojen välissä. Eipä ole kummoiset tasovaatimukset.
Mutta ihan turha tätä on sulle selostaa kun et tosiaan näe totuutta. Onnea elämääsi pettävän miehen kanssa.
Tottakai mua on haukuttu nalkuttavaksi ämmäksi ja myönnän sellainen myös olleeni, koska en saanut mieheltäni tarpeeksi huomiota ja läheisyyttä tarvitessani. Siitä se kierre sitten eteni ja päättyi mieheni suhteeseen.
Nyt teemme töiä avioliittomme eteen, jonka olemme päättäneet pelastaa koska olemme toisillemme ne ainoat oikeat. Kiitos toiselle naiselle ja sen sekoiluille että mieheni huomasi minun arvoni ja oppi arvostamaan minua.
Ei se miehen jättäminen tuossa tilanteessa ole ainoa oikea ratkaisu, helpoin tie se varmasti olisi. Mutta toiset nyt ei halua luovuttaa vaikeiden tilanteiden edessä.
siitä mitä se aviomies on sille toiselle naiselle kertoillut omasta "rakkaasta" puolisostaan. Jos vaimolla on vähemmän hyvä kuva toisen naisen tavoista niin kyllä sillä toisellakin naisella on melkoinen käsitys vaimosta. Ainoa fakta on se on se että mies on pettänyt, ollut sängyssä toisen naisen kanssa, valehdellut ja loukannut. Kyllä sen pitäisi olla vahva merkki ettei pidä uskoa mitään mitä se mies söpöttää hädissään. Se sanoo tasan ne sanat mitä uskoo toisen haluavan kuulla.
että pyysin häntä lopettamaan. Kuulin mieheltä pettymyksistä, joita vaimon lihominen, kaikkinainen löystyminen, ilmavaivat ja ärtynyt suoli, välinpitämättömyys vartaloa ja ulkonäköä kohtaan aiheuttivat. Ja siitä, millä tavalla tämä vaimo halusi aina olla peiton alla, häpesi vartaloaan, kuinka vaimon pimpsa haisi aina hiivaiselle, vaikka kuuria oli syöty toisen perään. Peräpukamat vuosivat eikä alapäätä voinut kuulemma koskaan siistiä karvoituksesta. Kuulin vaimon passiivisuudesta ja siitä, että hän inhosi suuseksiä sekä antavana että vastaanottavana osapuolena. Lisäksi sain kuulla aivan liikaa miehen vaimon mielenterveysasioista ja kuvottavista kodinhoitotaidoista. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka joku oikeasti yrittää kiristää seksillä miestä ostamaan mieleisiä huonekaluja...
Ei kiinnostanut kyllä pitkään katsella ja kuunnella tuota perheellistä miestä. Terapiaa se olisi tarvinnut. Olin samassa työpaikassa kuin miehen vaimo, joten uskoin kyllä valtaosaan miehen kertomuksista.
seksitaidoistasi