Koiran lopetus edessä?
Meillä on 12,5-vuotias koira, muuten hyväkuntoinen mutta peräsuolen laajentuma vaivaa. Ongelmia esiintyy siinä vaiheessa, kun kakata pitäisi, hommasta ei tule mitään ilman apua. Hännän juuresta kun auttaa pumppaamalla, niin asioiden tekeminen sujuu, muuten ei. Eläinlääkärin mukaan myös polvet ovat huonot, itse en sitä kyllä ole huomannut käytännössä, koira ei onnu eikä arastele kävelyä. Pitäisikö koira nyt lopettaa vai ei?
Kommentit (9)
onko ns tyyppivika?
Itse ole seurannut läheltä ssmanlaista sairautta susikoiralla. Lopulta tuli niin kipeäksi ja vain ulisi ja vikisi. Omistajan ei auttanut muu kuin lähteä pe iltana 100km päähän lopettamaan koiransa. Koira oli todella kipeä lopussa. Sitä tuskaa mikä koiralla oli ei voi unohtaa.
Pidäthän huolen että koira ei pääse tosi kipeäksi. Muistaakseni useammman kuukauden auttoi koiraansa ulostamaan ennen romahdusta
koira reilu vuosi sitten. Sillä oli myös polvivaivoja ja muuta pientä vanhuusajan kremppaa. Jonkin aikaa mietittiin, että milloin koira pitäisi lopettaa, mutta kun se oli pirteä (vaikka kävely oli välillä hidasta ja kankeaa) ja hyväntuulisen oloinen, annoimme koiran jatkaa elämäänsä.
Eräänä päivänä sitten koiran olo muuttui tosi tuskaiseksi (selkä alkoi pettää). Silloin tiesi, että nyt on aika päästää koira pois. Tilanne oli ihan selvä, koiran käytös muuttui ja kivut olivat silminnähtävät. Sitä ennen koira siis oli ollut ihan hyväntuulinen, mutta sitten tuli silmiin tuskainen olo jne.
Olen siis sitä mieltä, että useimmiten sen kyllä sitten huomaa, koska koiran elämä ei ole enää kivaa. Niin kauan kuin koira näyttää nauttivan elämästä pienet krempat eivät haittaa, jos niiden kanssa selviää. Meillä koirasta ainakin näki tosiaan silmistä ja koko olemuksesta, milloin se kiva elämä lakkasi. Silloin toimimme sitten heti.
Se ei ole niin helppoa arvioida milloin se menee siihen, että oman lemmikin elämä ei ole enää elämisen arvioista elämää..missä menee raja jos se raja on häilyvä? Toki ymmärrän jos vointi silmin nähden romahtaa. Mutta onko syytä aina odottaa niin kauan jos "merkkejä" on ilmassa? Meidän 15 v. Vanhuksemme lopetettiin juhannuksen jälkeen, vaivoja oli jo paljon. Pohdittiin paljon, onko sillä hyvä olla vai eikö ole..hyvät ja huonot päivät vaihtelivat. Siinä tilanteessa ei välttämättä ihan objektiivisesti pysty enää itse asioita näkemään..minä en ainakaan välillä osannut. ikävä on kova ja suru välillä vieläkin niin kova, että tuntuu, että siihen tukehtuu..
...näen nyt sieluni silmin miten pumppaat koiraa hännästä ja pökäleitä putoilee pumppauksen tahtiin... :DDD
Vakava asia, kröhmn. Juttele vielä lääkärin kanssa, kysy kärsiikö koira paljon.
polvista: jos ei oikeasti ole kipeä (oletteko kokeilleet kipulääkitystä, muuttuuko käytös?) niin ei niiden takia kannata lopettaa jos koira ei kerran kärsi
tuo ulostamisvaiva: onko siitä haittaa koiralle, kipuja, hankalia tilanteita,? Vai onko ongelma enemmän ihmisten ongelma? (minkä sinänsä ymmärrän, en välttämättä haluaisi avustaa koiraani ulostamisessa).
Miten koira muuten? Onko iloinen ja ikätasoonsa nähden aktiivinen?
Itse pidän lopettamispäätöksen yhteydessä tärkeimpänä sitä, ettei koira missään vaiheessa kärsi - eli kun kärsimys alkaa, koiran on aika lähteä.
tosin eläinlääkäri ihmetteli, että eivätkö tosiaan ole. Koira ei tunnu kärsivän myöskään tuosta ulostusongelmasta mutta toisaalta jos en auttaisi, niin ongelma olisi todella iso. En sinänsä koe ongelmaksi tuota auttamista, mutta toisaalta jos joku kulkee juuri samalla hetkellä ohi, niin nolottaa... Ja kun ajattelen, että normaalisti eläen (ei pumppauksella avustettuna) koirani elämästä ei lopulta tulisi mitään.
t. ap
Kommentoija numero 2, todella ikävä ja loukkaava viesti ihmiselle, jonka rakas koira on sairas.
tuntuisi todella pahalta nyt lopettaa koira kun se muuten vaikuttaa ihan virkeältä, mutta silti mietityttää...
Kiitos kaikille jo kommentteja antaneille! Lisääkin vielä kaipailisin.
t. ap
Polvet kun ovat käsikopelolla tunnusteltavat, eivätkä kaikki lääkärit tätä osaa tehdä kunnolla. Tulee ties mitä tuloksia ihan jalostustietojärjestelmäänkin, jos lääkäri vain on eri. Kaverin koiran polvista eri lääkärit sanoivat ihan ristiin, lopulta ei ollut vikaa. Monilla paikkakunnilla ei polvitarkastuksia edes tee muuta kuin kokeneet lääkärit.
En lopettaisi koiraa, joka ei näkyvästi kärsi ja jonka vaiva on hoidettavissa suht. helpolla. Tosin koiraa näkemättä on vaikea sanoa. Ja kun koira ei kerran ole apaattinen ja kävelee hyvin, kivut tuskin ovat suuret.