ihanko oikeasti miehen oma aika on jotenkin tärkeämpää kuin naisen?
Olen huomannut sellaisen yleisen trendin täällä palstalla pyöriessä, että miesten oman ajan tarvetta pidetään jotenkin tärkeämpänä kun naisten. Sen huomasi taas tuostakin ketjusta jossa ketjun ap olisi tehnyt iltatöitä ja mies hoitanut lasta muutaman tunnin illassa...
Meillä ainakin oma aika ja sen tarve on molemmilla. Tasapuolisesti koetamme myös tarjota omaa aikaa toisillemme. Minä esim. olin eilen lapsen kanssa mummolassa koko päivän. Miehellä oli vapaata ja oli kotona itsekseen. Nukkui pitkään, tilasi pizzaa, kävi kaverin kanssa hiihtämässä ja saunoivat yhdessä meillä. Illalla kun tulin kotiin ja lapsen nukahdettua, katsoimme yhdessä leffan ja söimme pizzanjämät.
Tänään mies antoi minun nukkua pitkään ja aamupalakin odotti valmiina kun heräsin. Kävimme yhdessä ulkoilemassa ja söimme lounasta. Nyt lapsija mies lähtivät kahdestaan kauppaan. Lapsi nukkuu rattaissa todennäköisesti sen pari tuntia mitä kauppareissu kestää ja minä saan touhuilla mitä mieleen tulee.
Meilläkin varmasti pitää pian miettiä juttuja uudelleen kun kakkonen syntyy. Yhden kanssa liikkuminen on niin helppoa, kahden kanssa voisin kuvitella ettei niin helposti lähdetä. Varmasti vaihdamme niin että lasten kanssa jäädään kotiin ja omaa aikaa saava lähtee jonnekkin.
Pointti oli kuitenkin se että miksi ihmeessä (täällä ja tuttavaperheissä) usein se miehen oma aika on niiiiiiiiin paljon tärkeämpää? Eikö muut äidit muka kaipaa omaa aikaa, vai uhraudutteko olemaa aina kotona kun "niin nyt vaan kuuluu tehdä kun on lapsia hankkinut".
Molemmille yhtä paljon omaa aikaa, tämä on lähtökohta. Tosin paljon on omassa tuttavapiirissä perheitä, joissa on selvää, että kotona olevalla naisella on jumppa pari kertaa viikossa ja töissä olevalla ei käytännössä mitään.
Tuossa mainitsemassakin ketjussa tilanne oli se, että molemmilla oli omaa aikaa, mutta mies pelkästi sen menevän, jos vaimo aloittaa iltatyöt. Siinä vaiheessa kun lopetin sen lukemisen, ei tullut ilmi, miten ketjun aloittaja katsoi omalle vapaa-ajalleen käyvän.