Mitä tapahtuu jos päiväkodissa ollaan huolissaan lapsen kehityksestä, mutta

ja monesti neuvolan kautta sitten jatkot.

Kun päiväkodissa on arvioitu lapsen kehitystä ja keskusteltu asiasta vanhempien kanssa niin tällöin toivotaan, että neuvolapsykologi arvioisi lisää lapsen kehitystä. Jos vanhemmat eivät suostu lähetteen tekooon, niin asia jää hetkeksi. Sitten asiasta puhutaan uudestaan.



Jos huoli lapsen kehityksestä yhä kasvaa, voidaan pk:sta ottaa yhteys lastensuojeluun, jotka ottavat yhteyen vanhempiin ja tarvittaessa velvoittavat vanhempia viemään lapsen tutkimuksiin.



Harvoin käy näin, mutta onpa niitäkin vastaan tullut. Käytännössä lapsi on sitten saanut esim. kehitysvamma-diagnoosin. Mistään lievästä kehitysviivestä ei yleensä ryhdytä järeisiin toimiin, mutta vanhemmilta kysellään asiasta jatkuvasti.

tarhan ohjeita mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tulla mitta täyteen kaikenmaailman terapioita.



Suurin ongelma on viivästynyt puheenkehitys ja sen takia käydäänkin kerran viikossa puheterapiassa. Tämä ok. Nyt sitten ehdottivat psykologin uusintatapaamista, neurologia ja toimintaterapiaa. Mun tekis mieli nostaa kädet pystyyn, omasta mielestäni lapseni on täysin normaali. En vaan jaksaisi enää alkaa käyttää lasta missään toimintaterapiassa, en näe siihe mitään tarvetta.



Pelkään vaan, että jos kieltäydyn niin mua aletaan pitää ongelmaäitinä. En vaan jaksaisi noita terapioita kun muutenkin ollaan rampattu psykologilla jo ihan riittävästi eikä siitä ole ollut mitään hyöytyä, ainoastaan ovat todenneet että puhe on jäljessä.



En siis ole ap, mutta asia kiinostaa koska itse painiskelen saman asian kanssa. Ja korostan vielä, että meillä lapsi jolla viivästynyt puheenkehitys, ei mitään muita diagnooseja.

Kiinnostuin lapseni kehityksestä, kun hän ei 4-vuotisneuvolassakaan osannut sanoa r-kirjainta. Pyysin lähetettä puheterapiaan ja sain sen. Samalla lapsen kätisyysvaihtelusta saimme lähetteen toimintaterapeutille. Molemmilla pääsimme käymään kerran ja saimme kuulla kaiken olevan normaalisti. 5-vuotisneuvolassa tilanne oli edelleen sama. Nyt pyysin taas lähetteitä ja saimme arviointijaksot molempiin (useamman kerran putki erilaisia testejä). Olen tosi tyytyväinen tilanteeseen. Joo, rampattuhan ollaan nyt useamman kerran molemmissa, mutta toisaalta on ihanaa kuulla palautetta asioista, missä lapsi on ikäisiään edellä ja missä on petrattavaa.



En ihan käsitä, miksi ette voi käydä edes arvioinnissa. Kyllä sitä jaksamista täytyy löytyä, jos lapsi tarvitsee tukitoimia. Kouluiässä on sitten turha enää yrittää niitä tukitoimia saada. Mitä varhaisemmin puututaan, sitä parempi on ennuste. Ja tämän siis sanon opettajana, joka näkee näitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ole viitsineet nähdä sitä pientä vaivaa, että kävisivät edes arvioinnin läpi. Voihan se toimintaterapeutti sanoa, että mitään vikaa ei ole. Mutta entä jos onkin?



Meillä siis on lapsi, jolla ei ole mitään diagnooseja eikä todennäköisesti niitä edes tule, ja olen kiitollinen, että meillä on ollut mahdollisuus saada puhe- ja toimintaterapiakäyntejä lapsen kehityksen varmistamiseksi. Miksi näitä pitää pelätä? Pelätkää ennemmin sitä vaihetta, kun koulussa pitäisi osata yhdistellä asioita, istua hiljaa ja keskittyä, kuunnella ja noudattaa ohjeita ja lapsenne ei pysty? Tiedätkö, mitkä ovat tuon vaiheen tukitoimet? Lähinnä HOJKSeja ja erityisluokkaa tai erityiskoulua.

Kiinnostuin lapseni kehityksestä, kun hän ei 4-vuotisneuvolassakaan osannut sanoa r-kirjainta. Pyysin lähetettä puheterapiaan ja sain sen. Samalla lapsen kätisyysvaihtelusta saimme lähetteen toimintaterapeutille. Molemmilla pääsimme käymään kerran ja saimme kuulla kaiken olevan normaalisti. 5-vuotisneuvolassa tilanne oli edelleen sama. Nyt pyysin taas lähetteitä ja saimme arviointijaksot molempiin (useamman kerran putki erilaisia testejä). Olen tosi tyytyväinen tilanteeseen. Joo, rampattuhan ollaan nyt useamman kerran molemmissa, mutta toisaalta on ihanaa kuulla palautetta asioista, missä lapsi on ikäisiään edellä ja missä on petrattavaa.

Meillä siis on lapsi, jolla ei ole mitään diagnooseja eikä todennäköisesti niitä edes tule, ja olen kiitollinen, että meillä on ollut mahdollisuus saada puhe- ja toimintaterapiakäyntejä lapsen kehityksen varmistamiseksi. Miksi näitä pitää pelätä?

Raivostuttaa nämä "minulla on oikeus" -ihmiset jotka tarkistuttaa joka flunssan tk-pivystyksessä ja "varmuuden vuoksi" hakee lähetteitä sinne ja tänne vain kuullakseen ettei ole mitään ongelmaa! Siellä jonoissa odottaa monta lasta jotka oikeasti tarvitsisivat tukea ja te idiootit tuhlaatte jo valmiiksi kireitä resursseja! HÄPEÄISIT EDES VÄHÄN!

on alistumista koneistoon...

kun ei itse hoida lapsiaan, antaa yhteiskunnalle paljon oikeuksia lapsen suhteen. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Suomessa lapsi otetaan melko aikaisin systeemin huomaan. Meillä on vähän kotiäitejä, mutta paljon psykologi-, puheterapeutti-, erityisopettaja-, psykiatri-, toimintaterapeutti-, jne. asiantuntijaäitejä. Lapsi ei ole itseisarvo ja subjekti, vaan toteuttaa pienestä pitäen näitä normaaliuden vaatimuksia.

Äitiys on monelle liian yksitoikkoista ja pitkästyttävää, samoin pk:n lastenhoitajatkin haluavat olla asiantuntijoita, koska perushoito on pitkästyttävää. Paljon mielenkiintoisempaa on pohtia "oireita" ja antaa diagnooseja. Elämme melko neuroottista aikaa

käy niin että lapsi jää vaille tarpeellisia tukitoimia ja jää kehityksessä jälkeen enemmän ja enemmän. Koulussa nuo ongelmat tulevat sitten moninkertaisina vastaan. Usein siinä vaiheessa puuttuminen on jo myöhäistä joten lapsen ongelmat jatkuvat aikuisiässäkin.

tarhan ohjeita mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tulla mitta täyteen kaikenmaailman terapioita.

Suurin ongelma on viivästynyt puheenkehitys ja sen takia käydäänkin kerran viikossa puheterapiassa. Tämä ok. Nyt sitten ehdottivat psykologin uusintatapaamista, neurologia ja toimintaterapiaa. Mun tekis mieli nostaa kädet pystyyn, omasta mielestäni lapseni on täysin normaali. En vaan jaksaisi enää alkaa käyttää lasta missään toimintaterapiassa, en näe siihe mitään tarvetta.

Pelkään vaan, että jos kieltäydyn niin mua aletaan pitää ongelmaäitinä. En vaan jaksaisi noita terapioita kun muutenkin ollaan rampattu psykologilla jo ihan riittävästi eikä siitä ole ollut mitään hyöytyä, ainoastaan ovat todenneet että puhe on jäljessä.

En siis ole ap, mutta asia kiinostaa koska itse painiskelen saman asian kanssa. Ja korostan vielä, että meillä lapsi jolla viivästynyt puheenkehitys, ei mitään muita diagnooseja.

Menisin vielä uudestaan psykologille ja kuuntelisin hänen mielipiteensä. Jos psykologin mukaan kaikki ok, niin kehottaisin päiväkodin johtajan kautta, että jätetään asia sikseen.

Ongelmaäiti = äiti, joka ajaa lapsensa asiaa. Tähän pitää vain tottua.

Vanhemmat tekevät näistä asioista lopullisen päätöksen. Päiväkoti ja muut tahot eivät voi lähteä ajamaan asiaa ilman vanhempien suostumusta.

Yleensä ovat aika kädettömiä asian edessä. Toimenpiteet ja seuraukset ovat perheelle/lapselle vapaaehtoisia. Vain sitten lastensuojelun kautta voi jotain pakottavaa määrätä, mutta yleensä pk:sta ei haluta ottaa yhteyttä, silloinkaan kun pitäisi.

Jos lapsesi kovasti poikkeaa näistä muista, niin huoli siinä herää. Sinä näet vain omaan kotiinsa ja tapoihin tottuneen lapsen. Se, että he ovat huolissaan ja lapsesi heidän mielestään vaikuttaa poikkeavalta, ei tarkoita, että jotain olisi vialla. Siksi he koettavat ohjata ammattilaisten tsekattavaksi, koska heillä ei ole tarvittavaa ammattitaitoa miettiä syitä ja tekijöitä lapsen erilaisuuden takana. He näkevät vain kuoren ja sen tiedostavat.

tarhan ohjeita mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tulla mitta täyteen kaikenmaailman terapioita.

Suurin ongelma on viivästynyt puheenkehitys ja sen takia käydäänkin kerran viikossa puheterapiassa. Tämä ok. Nyt sitten ehdottivat psykologin uusintatapaamista, neurologia ja toimintaterapiaa. Mun tekis mieli nostaa kädet pystyyn, omasta mielestäni lapseni on täysin normaali. En vaan jaksaisi enää alkaa käyttää lasta missään toimintaterapiassa, en näe siihe mitään tarvetta.

Pelkään vaan, että jos kieltäydyn niin mua aletaan pitää ongelmaäitinä. En vaan jaksaisi noita terapioita kun muutenkin ollaan rampattu psykologilla jo ihan riittävästi eikä siitä ole ollut mitään hyöytyä, ainoastaan ovat todenneet että puhe on jäljessä.

En siis ole ap, mutta asia kiinostaa koska itse painiskelen saman asian kanssa. Ja korostan vielä, että meillä lapsi jolla viivästynyt puheenkehitys, ei mitään muita diagnooseja.

Vanhemmat tekevät näistä asioista lopullisen päätöksen. Päiväkoti ja muut tahot eivät voi lähteä ajamaan asiaa ilman vanhempien suostumusta.

Jos vanhemmat kieltäytyvät ottamasta vastaan lapselle suositeltuja tutkimuksia ja tukitoimia, kyseeseen tulee lastensuojelun asiakkuus. Yleensä näillä perheillä on jotain salattavaa tai sitten ymmärryksessä puutteita. Ei ymmärretä, mitä vaikeuksia lapselle tulee esim. koulussa. Taustalla voi olla mt-, päihde tai väkivaltaongelmia, joita yritetään salata.

touhu. Hyvä, että asioita tutkitaan ym. mutta välillä tuntuu että eräät ihmiset ovat virkaintoisia. Käyty nyt neuvolan toimesta keskussairaalan silmälekurilla, fysioterapeutilla (odotetaan toimintaterapeutin käyntiä), lapsessa ei mitään vikaa:) Ainut mitä tarvittaisi olisi puheterapeutti ja sinne jonotetaan!

Kumpikmin lapseni oppi ärrän 5-vuotiaana ja se kuulemma oli ihan normaalin kehityksen mukaista.

Kiinnostuin lapseni kehityksestä, kun hän ei 4-vuotisneuvolassakaan osannut sanoa r-kirjainta. Pyysin lähetettä puheterapiaan ja sain sen. Samalla lapsen kätisyysvaihtelusta saimme lähetteen toimintaterapeutille. Molemmilla pääsimme käymään kerran ja saimme kuulla kaiken olevan normaalisti. 5-vuotisneuvolassa tilanne oli edelleen sama. Nyt pyysin taas lähetteitä ja saimme arviointijaksot molempiin (useamman kerran putki erilaisia testejä). Olen tosi tyytyväinen tilanteeseen. Joo, rampattuhan ollaan nyt useamman kerran molemmissa, mutta toisaalta on ihanaa kuulla palautetta asioista, missä lapsi on ikäisiään edellä ja missä on petrattavaa.

En ihan käsitä, miksi ette voi käydä edes arvioinnissa. Kyllä sitä jaksamista täytyy löytyä, jos lapsi tarvitsee tukitoimia. Kouluiässä on sitten turha enää yrittää niitä tukitoimia saada. Mitä varhaisemmin puututaan, sitä parempi on ennuste. Ja tämän siis sanon opettajana, joka näkee näitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ole viitsineet nähdä sitä pientä vaivaa, että kävisivät edes arvioinnin läpi. Voihan se toimintaterapeutti sanoa, että mitään vikaa ei ole. Mutta entä jos onkin?

Meillä siis on lapsi, jolla ei ole mitään diagnooseja eikä todennäköisesti niitä edes tule, ja olen kiitollinen, että meillä on ollut mahdollisuus saada puhe- ja toimintaterapiakäyntejä lapsen kehityksen varmistamiseksi. Miksi näitä pitää pelätä? Pelätkää ennemmin sitä vaihetta, kun koulussa pitäisi osata yhdistellä asioita, istua hiljaa ja keskittyä, kuunnella ja noudattaa ohjeita ja lapsenne ei pysty? Tiedätkö, mitkä ovat tuon vaiheen tukitoimet? Lähinnä HOJKSeja ja erityisluokkaa tai erityiskoulua.

touhu. Hyvä, että asioita tutkitaan ym. mutta välillä tuntuu että eräät ihmiset ovat virkaintoisia. Käyty nyt neuvolan toimesta keskussairaalan silmälekurilla, fysioterapeutilla (odotetaan toimintaterapeutin käyntiä), lapsessa ei mitään vikaa:) Ainut mitä tarvittaisi olisi puheterapeutti ja sinne jonotetaan!

Ole iloinen, että lapsellasi ei ole pitkäaikaissairautta, eikä sen takia tarvitse käydä useita kertoja vuodessa osastohoidossa jne. Teidän pitäisi muuttaa jonnekin jenkkilään, niin ette edes saisi noita palveluita.

Ole iloinen, että lapsellasi ei ole pitkäaikaissairautta, eikä sen takia tarvitse käydä useita kertoja vuodessa osastohoidossa jne. Teidän pitäisi muuttaa jonnekin jenkkilään, niin ette edes saisi noita palveluita.