Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Siis miksi tämä on niiiiiin vaikeaa!!!
01.02.2012 |
Lyhyesti; olen ihastunut silmittömän syvästi toiseen mieheen. Olen kuukausi kaupalla pyrkinyt ajattelemaan muuta, poistamaan ihastuksen. Silti näen miehestä unta ja hän on sitkeästi ajatuksissani.
En tunne miestä kovin hyvin, oikeastaan ollenkaan ja ihastus on siis lähes yksinomaan voimakasta fyysistä vetoa.
No, tänään sitten selvisi että tämä mies harrastaa täsmälleen samoja juttuja kuin minä. (juoksu, jooga + eräs kolmas juttu jota en mainitse koska lajilla on hyvin vähän harrastajia suomessa ja joku voisi minut tunnistaa). Lisäksi paljastui että mies on arvoiltaan samanlainen kuin minä: Luonto, ekologisuus ja itämaiset uskonnot kiinnostaa. Näitä ei olisi ulkonäön perusteella mitenkään arvata.
Eli, sen lisäksi että tunnen fyysisellä tasolla sairasta vetoa häntä kohtaan, tunnen sitä myös älyllisellä tasolla.
Kuitenkin rakastan omaa miestänikin.
Pelottaa vaane ttä mitä jos siis marginaalisen pienenä mahdollisuutena olisi että tämä toinen mies olisikin minulle se oikea? kuulostaa kornilta ja aivan naurettavalta, mutta en vaan kykene nyt ohittamaan tätä ihastusta.
En ole koskaan edes kuvitellut pettäväni miestäni vaikka helvetillisen vaikeita aikoja on ollut. Mieheni on minua suhteen alkuaikoina pettänyt ja silloin päätin etten ikinä petä, koska se sattui enemmän kuin mikään muu koskaan. Olemme olleet naimisissa 6 vuotta, yhdessä 7,5 vuotta ja meillä 3 vuotias lapsi, joka on molemmille koko elämä.
Tiedän/pelkään kuitenkin että jos tarjoutuisi tilaisuus, loikkaisin sänkyyn tämän ihastuksen kanssa.
Halveksin ihmisiä jotka ovat valmiita pistämään paskaksi kaiken, satuttamaan rakkaimpiaan ja rikkomaan perheensä. Ja minä olen helvetin kovaa vauhtia tulossa halveksumakseni ihmiseksi.
Kommentit (4)
Niin minäkin ihastuin työkaveriini, rakastuin myös lopulta. Hänkin minuun. Kaikki oli niin jännittävää, ihanaa, kiehtovaa. Tunsin että hän on elämäni rakkaus. Ihana ihminen, johon tunsin vetoa fyysisesti ja henkisesti. Häntä ajattelin 24/7. Samaan aikaan kuitenkin myös syyllinen olo, kun pidin suhdetta yllä vaikka olenkin naimisissa ja rakastan miestäni.
Sitten työkaverini päätti jatkaa vaimonsa kanssa. Kunnes taas pikkuhiljaa päädyttiin yhteen, ja taas sama rumba jatkui. Olin ihan varma että meidät on vaan tarkoitettu yhteen. Oma mies tuntui niin tylsältä, hänen kosketuksensa mitättömältä.
No, sitten työkaverini jäi kiinni tästä pettämisestä ja siihenhän se meidän juttu sitten kaatui. Hän sanoo vieläkin rakastavansa, mutta ei voi jättää vaimoaan. Aika klassista. Mutta toisaalta, en minäkään olisi voinut jättää miestäni.
Kaikki tämä on ollut tosi repivää, vaikka onhan siinä ollut omat hyvät hetkensä. Syyllisyys tulee seuraamaan minua koko loppuelämän, se on kai se rangaistus tästä pettämisestä. Toivon että mieheni ei koskaan saa tietää, en halua häntä satuttaa.
Sanon vaan että vaikka se ihastuminen/rakastuminen on niin ihanaa, niin harvoin se on merkki oman parisuhteen huonoudesta. Omalla kohdallani kyse ainakin oli enemmänkin omasta hlökohtaisesta kriisistä. Täytin tuolla ihastumisella jonkin tyhjiön sisälläni. Tunsin eläväni.
Mutta jos vain mahdollista, en halua kokea tätä koskaan enää. En kadu tunteitani, vain tekojani. Jos vielä joskus tunnen ihastuvani, yritän kaikkeni että juoksen pakoon ja kovaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras lääke on keskittyä miehesi hyviin puoliin .
Osoita tuo intohimosi mieheesi ja näet kuinka BEST just hän onkaan
Ihastuksella voi olla luurankoja kaapissa.
Miehesi kaapit jo tunnet
Paras lääke on keskittyä miehesi hyviin puoliin .
Osoita tuo intohimosi mieheesi ja näet kuinka BEST just hän onkaan
Ihastuksella voi olla luurankoja kaapissa.
Miehesi kaapit jo tunnet
Näin yritän tolkuttaa itselleni. Ettei tämä toinen ole mikään täydellinen, ja kuinka paljon hyvää mieheni ja minun suhteessa on.
Pahinta että viime kesänä olimme todella hilkulla erota, olimme laittaneet yhteisen asunnon myyntiin eropaperit sisään, mutta päätimme yrittää vielä kerran. Ongelmat on johtuneet pääsääntöisesti miehen käsittämättömän itsekeskeisestä ajattelusta, juomisesta ja äkkipikaisesta luonteesta. Nämä yhdistettynä voitte vaan kuvitella millaista vuoristorataa elomme on ollut. Minä tuon omat luurankoni ja ongelmani, mutta lähtökohtaisesti suhteessamme ongelma on ollut mies. Viimeisen 6 kk mieheni on todella tsempannut: Hän on kuin toinen mies, oikeasti tuntuu että hän on muuttunut ja haluaa panostaa suhteeseemme.
Ja miten panostan minä.. Ihastumalla toiseen mieheen. Fy fan, ällötän itsekin itseäni.
Voiko olla mahdollista, että olen tavallaan kesällä henkisesti valmistautunut lopettamaan suhteen, (eropäätös tuli miehen väkivaltaisen käytöksen johdosta yhdistettynä erittäin törkeään laiminlyöntiin) että olen jotenkin alkanut lopettaa rakastaa miestäni? Suvaitsin vuosikaudet paskaa hänen taholtaan koska rakastin niin jumalattomasti, mutta viime kesänä psyykkasin itseni lopettamaan. No eihän rakkaus noin vaan sormia napsauttamalla lopu tietenkään.. Mutta annoin miehelle viimeisen mahdollisuuden muuttua, ja hän todella on sen tehnyt.
Voi hyvä jumala sentään, mitä minun pitäisi tehdä?? Kertokaa miten saan unohdettua tämän toisen? Hän ei tiedä tunteistani eikä ole vihjannutkaan siihen suuntaan että kiinnostaisin vähääkään (paitsi vilkaissut rintojani kun luulee etten näe..no perussettiä miehiltä, kai?) Olemme ns. mahdottomassa suhteessa, eli työn puolesta emme voi aloittaa (tai se ei olisi ollenkaan suvaittavaa) suhdetta. Joudumme pakollisesti tapaamaan vielä suunnilleen 3-4 kertaa, sen jälkeen emme enää tapaa. Kai.
No, vuodatimpa nyt tänne sitten oikein kunnolla.
Kiitos jos joku jaksaa tätä lukea.
/ap
Alue: Aihe vapaa
Onko äijä varattu? Sormusta vasemmassa nimettömässä? Tai vanhaa sormuksen jälkeä? Kysy siltä. Kerro ohimennen jotain omasta aviomiehestä tai liitosta, joku pikkujuttu. Sitten kysyt että onko hän naimisissa, mutta varo ettet pysähdy tuijottamaan häntä, sormet ristissä, kuuntelemaan haukkana vastausta :)