Mulle välähti yksi suuri totuus ystävyydestä.

olen itse joutunut kans miettimään, miksi niin haluaisin pitää jotkut ihmiset vielä elämässä. Kyllä kaipaan pysyvyyttä ja turvallisuutta, kun ajattelen, etten halua kääntää selkääni joillekin vanhoille kavereille vaikka ei enää ylimpiä ystäviä oltaisikaan.

Mulla on kaksi vanhaa ystävää, joiden kanssa olen ollut tekemisissä heidän aloitteestaan viimeiset vuodet. Olen vain pitänyt sitä pakollisena pahana, mitään mukavia tapaamiset eivät ole. Toisen lapsen kummi olen ja toisen kanssa on pitkä historia ihan lapsuudesta saakka. Tajusin tässä yhtäkkiä, että ystävyydenhän pitäisi pohjautua nimenomaan positiivisiin tunteisiin. Että tulee hyvä fiilis toisen lähellä ja on kiva nähdä, jutella, on vastavuoroista ja mukavaa olla tekemisissä. Tajusin, että näissä kahdessa ystävyydessä tunteet ovat enää negatiivisia. Tulen pahalle tuulelle heidän seurassaan, tapaamiset ahdistavat etukäteen, ainoat hyvät hetket ovat kun he ovat ovella jo lähdössä pois. Näihin on omat tarinansa, mutta pointti on siinä, että olen pitänyt ystävyyksistä kiinni järkisyistä ja sehän ei juuri ystävyydessä toimi.

Ihan kuin minun tekstini ! Juuri näin, asia on siis ihan prikulleen näin. Tästä syystä olen nyt ollut niin etten ole tekemisissä enää ystävien kanssa joiden kanssa minulla ei ole hyvä olla, joista en saa mitään ns. irti ja joiden kanssa yhteydenotto on vain ja minun kontollani.

Teki hyvää tajuta asia ja tehdä ratkaisu.

Vanha lapsuuden ystäväni on kävelevä negaatio ja koen tosi raskaaksi olon hänen kanssaan. Lisäksi hän käyttäytyy musta omituisesti, ei aina vastaa viesteihin ja tapaamiset on ihme pikavisiittejä, yleensä kaupungilla.



Silti hän aina välillä ottaa yhteyttä ja haluaa tavata. Toisaalta välillä tosi tylysti tyrmää mun tapaamisehdotukset. Nykyään en enää soita hänelle, koska ääni oli esittäydyttyäni aina sellainen , että siitä kuulsi tympääntyminen. En oikein ymmärrä, miksi hän ei kuitenkaan päästä ystävyydestämme kokonaan irti.

elämäntilanteet vaihtuvat ja jossain vaiheessa ne vanhat ystävät voivat taas olla tarpeen ja tärkeitä.



Mutta jos sinä todellakin kärsit ja nuo "ystävät" ovat energiarosvoja ja hyväksikäyttävät sinua jollakin tapaa - sellaiset "ystävyyssuhteet" voi kyllä katkaista hyvällä omallatunnolla.



Ystävyyssuhdekin tuppaa olemaan vähän kuin romanttinen parisuhde, eli kivointa on alussa, kun vasta tutustutaan. Toinen tuntuu uudelta, jännittävältä ja hauskalta ja yllättää sinut positiivisesti.



Mutta vanhassa ystävyydessäkin on tosi paljon hyviä puolia: tuntee toisen ja toisen historian, kaikkea ei tarvitse joka kerta selittää alusta alkaen. Voi luottaa toiseen. Voi olla kaverin kanssa ihan hiljaakin, eikä tarvitse olla koko ajan kamalan Kiinnostava ja Hauska.



Minusta oikea ystävyys on sen verran vaikea saada aikaan enää tässä iässä, että ihan heppoisista syistä en vanhoja ystäviä hylkää.

elämäntilanteet vaihtuvat ja jossain vaiheessa ne vanhat ystävät voivat taas olla tarpeen ja tärkeitä. Mutta jos sinä todellakin kärsit ja nuo "ystävät" ovat energiarosvoja ja hyväksikäyttävät sinua jollakin tapaa - sellaiset "ystävyyssuhteet" voi kyllä katkaista hyvällä omallatunnolla. Ystävyyssuhdekin tuppaa olemaan vähän kuin romanttinen parisuhde, eli kivointa on alussa, kun vasta tutustutaan. Toinen tuntuu uudelta, jännittävältä ja hauskalta ja yllättää sinut positiivisesti. Mutta vanhassa ystävyydessäkin on tosi paljon hyviä puolia: tuntee toisen ja toisen historian, kaikkea ei tarvitse joka kerta selittää alusta alkaen. Voi luottaa toiseen. Voi olla kaverin kanssa ihan hiljaakin, eikä tarvitse olla koko ajan kamalan Kiinnostava ja Hauska. Minusta oikea ystävyys on sen verran vaikea saada aikaan enää tässä iässä, että ihan heppoisista syistä en vanhoja ystäviä hylkää.

Minä taas olen saanut parhaimmat ja ihanammit ystävyyssuhteet vasta aikuisena !

Nyt, eronneena, kahden lapsen yh-äitinä omistan 4 sellaista ihmistä joita voi tosiaan pitää TOSIystävänä, nautin heidän seurastaan ja tiedä että he ovat aina valmiina auttamaan ja kuuntelemaan. Aikaisemmin en ole tälläistä ystävyyttä kokenut.

elämäntilanteet vaihtuvat ja jossain vaiheessa ne vanhat ystävät voivat taas olla tarpeen ja tärkeitä. Mutta jos sinä todellakin kärsit ja nuo "ystävät" ovat energiarosvoja ja hyväksikäyttävät sinua jollakin tapaa - sellaiset "ystävyyssuhteet" voi kyllä katkaista hyvällä omallatunnolla. Ystävyyssuhdekin tuppaa olemaan vähän kuin romanttinen parisuhde, eli kivointa on alussa, kun vasta tutustutaan. Toinen tuntuu uudelta, jännittävältä ja hauskalta ja yllättää sinut positiivisesti. Mutta vanhassa ystävyydessäkin on tosi paljon hyviä puolia: tuntee toisen ja toisen historian, kaikkea ei tarvitse joka kerta selittää alusta alkaen. Voi luottaa toiseen. Voi olla kaverin kanssa ihan hiljaakin, eikä tarvitse olla koko ajan kamalan Kiinnostava ja Hauska. Minusta oikea ystävyys on sen verran vaikea saada aikaan enää tässä iässä, että ihan heppoisista syistä en vanhoja ystäviä hylkää.

Minä taas olen saanut parhaimmat ja ihanammit ystävyyssuhteet vasta aikuisena ! Nyt, eronneena, kahden lapsen yh-äitinä omistan 4 sellaista ihmistä joita voi tosiaan pitää TOSIystävänä, nautin heidän seurastaan ja tiedä että he ovat aina valmiina auttamaan ja kuuntelemaan. Aikaisemmin en ole tälläistä ystävyyttä kokenut.

No joo.

Hei, en sanonut mitään siitä, millaisia ystävyyssuhteet ovat, jos niitä saa aikuisella iällä aikaan. Vaan sanoin, että niitä ei synny yhtä helposti tässä iässä.

Voi olla, että yksinhuoltaja on sen verran tukiverkon tarpeessa ja sosiaalisten kontaktien tarpeessa, että löytääkin helposti ystäviä - koska on ns. markkinoilla. Itse olen keski-ikäinen perheellinen nainen, enkä oikeasti juurikaan löydä uusia ystäviä, vaikka olen sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. En yksinkertaisesti törmää potentiaalisiin ystävättäriin, vaan lähinnä muihin, samalla lailla perhekeskeisiin naisiin.

Tuttavia syntyy paljonkin, mutta sellaisia oikeita ystäviä, joiden kanssa ystävyys ulottuu pidemmälle kuin kuulumisten vaihtoon, sellaisia ei juurikaan tule enää eteen.

ihan kuin olisi oma kirjoittamani! Siis myös kaksi vanhaa ystävää ja olen toisen lapsen kummi. Ja aina olen vastenmielisesti vastannut puhelimeen kun ovat soittaneet kolme kertaa vuodessa. Ja sitten väkinäistä olemista ja huojennus kun tapaaminen on ohitse.



Olen toki säilyttänyt hyvät käytöstavat ja lähetin joulukortit ja lahjatkin ystävien lapsille. Heiltä ei tullut edes tekstiviestiä.



Meidän taru on nyt lopussa, uusia ystäviä odotellessa.

saattaa joskus olla rasite. Itse´llä ainakin näin, että luottamus on aikoinaan lapsuuden ystävien kanssa kärsinyt. Mennyt vaikuttaa edelleen, sillä erotuksella että ystäväni on kai jäänyt kaipaamaan minua vaikka aikoinaan vähätteli. Ja kateus on jollain lailla edelleen läsnä, toisen tuntee liian hyvin vaikka nykyinen aikuinen käytös on verhona.



Osa ent kavereista elää niin epämääräistä elämää, etten halua heitä sotkemaan omaani.

Että en tiedä mistä puhut.

Mitään järkeä ystävyydessämme ei ole. Yhteistä meillä ei oo kun se että ollaan äitejä. Mutta hauskaa meillä on useimmiten tai oikeestaan kaikki tunteet kummallekin sallittuja niin se kai sen ystävyyden säilyttää. Mulla oli äskettäin toinenkin mutta hänen seuransa alkoi ahdistaa kun itse hölmöili elämänsä solmuun, ei häneltä jäänyt enää aikaa kuin omille ongelmilleen. Uskoisin vastavuoroisuuden olevan semmoinen ystävyyden perusta, että kumpikin oikeesti kuuntelee toista ja se myös että hassutellaan yhdessä eikä aina olla järkeviä ja vakavia.