+30 ESIKOT alkuviikkoa
Kommentit (33)
Voi tyhmyyksien tyhmyys! Päätä särkee taas kerran. Se alkoi eilen ja panacod sekä nukuttu yö eivät asiaa auttaneet. Heräsin kuudelta ottamaan lisää lääkettä ja ajattelin vielä selviytyväni töihin vaikkapa vähän viiveellä. Kymmeneltä taas panacod kitaan ja vaikka nyt tuntuu jo siedettävältä, niin silmiä särkee yhäkin. Tämä viesti ei siis tule olemaan kamalan pitkä kun en voi katsoa ruutua. Tänään olen jopa tyytyväinen siitä, että ulkona on harmaata ja hämärää...
Oletpa aikaisessa Kirsi noiden vaatteidenpesun kanssa. Itse ajattelin pestä vaatteet vasta tammikuussa. Siihen mennessä olen sitten toivottavsati saanut jo äitiyspakkauksen ja eihän sitä tiedä mitä pukin kontista vaaville löytyy.
Mies jo lupasi käydä hommaamassa mulle Omo-info luurit, langattomat sellaiset. Innostuin niin kun kuulin Kirsin ostoksesta! Mies on itse asiassa tuota minulle ehdotellutkin ja pitänee selvitellä saisiko Englannissa asuva hyvä ystävättärenikin yhteydet pelaamaan. Meillä kun hurahtaa puhelimessa helposti vähintään tunti kun juttutuulelle päästään. Kohta ei firma kustannakaan enää puheluita, joten selvää säästöähän tuo on. Eikus kaikki 30+ESIKOT hommataan sellaiset ja pidetään vähintäänkin viikottaiset conference callit. Siihen pääsisivät osallistumaan helposti Rudikset, Finnmarit, Tutannat ja muut ei-pääkaupunkiseutulaisetkin, kun tapaamisiin ette pääse.
Annoin sitten miehelle " vauvaoppaan" isänpäivälahjaksi, sekä Astrikselta pienenpienen bodyn (mies vitsaili, että pitää ruveta laihduttamaan) jossa luki rinnassa " I love daddy" ja selässä " Daddy loves me" . Oli aika otettu lahjoistaan!
Vaan reipasta alkuviikkoa kaikille töissä pakertaville, sekä kotona oleville esikonodottajille!
terv.
RouvaSukkula & Astronatti (28+3)
Kurjia Kirsi noi sun kivut! Toivottavasti ne helpottaa pian.
Minulla ei sen kummempia. Vauvan potkuja tai muutakaan ei vielä tunnu, vaikka viime yönäkin pari kertaa havahduin ja huomasin kuulostelevani että tuntuisko siellä jotain. Viime viikon joogassa mahallaan maatessani tunsin sellaista kuplintaa ja olin ihan varma että se on se vauva, mutta eihän sitä varmaksi voi sanoa.
Torstai-perjantai-välisenä yönä pelästyin, kun heräsin alavatsan kouristuskipuun. Se jatkui pari tuntia, ja tunsin alavatsessa myös sellaisen selkeän patin, möykyn - ei aavistustakaan mikä se oli, ei kai vauva sentään. Perjantaina menin äippäpolille käymään (piti kyllä aika kauan jonottaa), sain ultrauksen ja varmistuksen, että kaikki oli hyvin. Oli siis ilmeisesti vaan suolistokipuja. Tänään on ollut vähän vanhan ystäväni virtsaputkentulehduksen oireita, täytyy juoda tuollaista luonnonlääkettä jota hommasin Itävallasta. Neuvolatäti ei ollut yhtään ilahtunut että käytän sellaista, mutta käytin sitä myös ihan raskauden alussa ilman ongelmia, ja siinä nimenomaan lukee että käy raskaudessa. Ja suosittivat apteekissa sitä. Mä olen muutenkin kapinoinut sitä totaalista yrttitee-kieltoa vastaan, kun itävallassa ei niihin suhtauduttu ollenkaan yhtä kieltävästi, joten olen nyt sellaista suolistoteetä juonut lähes päivittäin.
Kauhean pitkä selostus, vaikka ei ollut mitään asiaa. Mä yritän olla vielä kaksi viikkoa töissä kertomatta vauvasta, kun sitten mulla päättyy koeaika. On ollut vähän huono omatunto, että jään näin pian äitiyslomalle, mutta juttelin äsken yhtä mua haastatelleen kanssa, jonka vaimo oli esikoisen ja kakkosen välissä vaan käväissyt töissä. Onhan siinäkin työnantajalla ollut vähän päänvaivaa. Sellaista se siis vaan on, naiset jää äitiyslomalle ja se siitä.
Nyt päästän muut ääneen. Hyvää viikon alkua kaikille, voikaa hyvin!
Jaipur 19+0
Moi,
Soitin terkkarille viimeviikkoisista labrakokeista ja sain halpotuksekseni kuulla kaiken olevan hyvin. Supistelut eivät sitten ainakaan johtuneet mistään tulehduksesta.
Myös sokerirasituskokeen tulokset olivat normaalit, joten vaikka painoindeksi olikin himpun verran sen 27 yli, niin ihan normaalisti kaikki asiat ovat. On se vaan kumma kun eivät ota esim. rasvaprosentin mittauksen perusteella noita sokerirasitustestejä mieluummin kuin painoindeksin. Liikuntaa harrastavana tiedän tasan tarkkaan minulla olevan myös runsaasti tuota lihasmassaa. Mutta tietty parempi että suljetaan pois kaikki tuollaiset vaihtoehdot kuin kadutaan jälkeenpäin.
Täällä päätä jomottaa yhäkin, on tämä vaan niin tylsää!
terv. Sukkula Astriksensa kera
Onpas pimeää! Kaipaan lunta aivan tavattomasti ja olen tänään ollut jotenkin harvinaisen saamaton... Totta kai äitiyslomalla saa ja pitääkin laiskotella, mutta itselleni poikkeuksellisesti olen ollut koko päivän sisällä. Ostin syksyn kirja-alesta Vivi-Ann Sjögrenin kirjan Andalucian karkea suola, jonka ruokaisiin tarinoihin on ollut kiva uppoutua - tietenkin kynttilänvalossa :)
Minua kyllä väsyttää muutenkin. Hemoglobiini lie melko alhainen, koska viime viikon neuvolatarkastuksessa se ei yli kolmen viikon Obsidan-kuurin jälkeen ollut noussut juuri lainkaan. Lisäksi viime yönä valvotti. Näin unta lapsiveden menosta ja toisaalta myös neuvolan vaihtamisesta. No, nämä unet lie osa synnytykseen valmistautumista? Ne viime viikon pienet pelotkin vaivaavat, onneksi meillä on Haikaranpesän synnytyssuunnittelu perjantaina. Juuri luin yhden joulukuisen vauvan syntyneen jo lokakuun viimeisenä päivänä. Vauva oli syntynyt viikolla 35+2 ja kokoa sillä oli ollut yli 2600 grammaa.
Isänpäivää vietimme mekin tavallaan: Annoin miehelleni lahjaksi isyyspakkauksen, johon kokosin kaikenlaista aina kylpyankoista Sisuihin ja vitsikkäästä vauvakirjasta anatomiseen ensituttiin. Korvatulppia en sentään viitsinyt pakkaukseen sisällyttää.
Kävimme kävelyllä Kaivopuistossa - uutena pääkaupuniseutulaisena olen tosi lumoutunut alueesta! Mietin jo monenlaisia piknikreissuja ensi kesälle. Ja miksikäs emme voisi tavata siellä 30+ nyyttikokoontumisessakin joskus kesäaikaan... No, kesä on kaukana ja ajatukseni ovat itse asiassa aika jouluiset. Ainakin glögiä (ihan Valion purkkiglögikin menee!) tekee mieli ja joulutorttuja :)
Skypestä: Monet kaverini ovat sen pauloissa ja houkutelleet mukaan. Pitää vielä miettiä, mutta olisihan aika metka tosiaan pitää oikea 30+ esikoiden verkkokonferenssi ;-)
Tänään on tasan kuukausi laskettuun aikaan!
Katja rv 35+5
uuvuttaa... töissä raadan (kiirettä on) ja nyt työpäivän lopussa tunnen itseni jo ihan irtipoikki väsyneeksi. Työkaverini ihmetteli juuri kuinka vähän olen joutunut olemaan poissa koko raskausaikana (yhteensä 4 päivää; flunssa ja tuo selkäjumi-ei siis mitään suoranaisia raskausvaivoja). Muistan täältä omaltakin työpaikalta esimerkkejä joissa on tuntunut että raskaana oleva on ollut koko aikana vähemmän töissä kuin saikulla- näin erilaisia nämä raskaudet on- mutta täytyy olla onnellinen kun olen itse voinut niin hyvin ja kaikki mennyt mainiosti :o) Nyt tämä uupumus on kuitenkin sellaista, että lasken päiviä siihen kun saan jäädä kotiin.
Mua vaivaa jatkuva siivoamisvimma kotona: viikonloppuna sain (miehen avustuksella) järjestykseen alavaraston. Nyt siellä on kaikki nätissä järjestyksessä (ilman että tarvitsee koko varastoa raivata päästäkseen jollekin laatikolle) ja vauvan vaunut, sänky, sitteri ja turvakaukalo odottamassa käyttäjää :o) Vauvan vaatteita en ole vielä alkanut pesemään, ajattelin tehdä sen tammikuun alussa, kun jouluvieraamme ovat lähteneet.
Susumi: minulla on muutamia ohjeita vauvan neuleisiin, voin ottaa sinulle kopiot ja tuoda huomiseen valmennukseen. Itse en ole saanut aikaiseksi enkä tiedä vieläkö osaisinkaan (on niin pitkä aika siitä kun viimeksi olen mitään tehnyt)- yksi villavaatekerta on tulossa sukulaiselta, joten en tiedä rupeanko värkkäämään itse lisää. Huomasitko muuten siitä Imetystukiryhmän esitteestä, että siellä olisi kaksi juuri meille sopivaa kokoontumiskertaa 7.12. ja 4.1.? Itse aion mennä noihin tapaamisiin jo tässä vaiheessa, mukava tavata muita (ja nähdä vauvoja :o)) ja saada vinkkejä tulevaan. Siinä kun luki ,että odottajat myös tervetulleita.
Mitäs muuta, en muista mitä piti kommentoida...? Toukkiksella on jännät ajat (toivottavasti pian alkaa tapahtua) ja Cindillä on varmaan jo nyytti sylissä :o)
Hyvää viikon alkua, yritetään jaksaa, itse kukin. Olivera & Charlie 29+1
Saikkulaisille toivotan heti kärkeen parempia vointeja! On kurjaa, jos ei oikein mitään pysty tekemään. Itselläni vatsakrampit ovat pysyneet poissa, mutta flunssa meinaa pukata. Inhaa.
Katja: heh, mulla onkin alkanut jo varhaisessa vaiheessa toi synnytykseen valmentatuminen, kun niitä synnytysunia näen, viimeksi viime viikolla:) Ja la on maaliskuussa! Aika villiä.
Meiltä löytyy skype-valmiudet! Että kun vaan opettelen miten homma toimii niin ollaan valmiina konferenssiin. Se oliskin metka juttu tosiaa, viikkokonferenssi:) Outoa vaan ehkä puhua ihmisten kanssa, joita ei ole koskaan nähnyt livenä. Mutta hauska idea! Itse en ole käyttänyt skypeä, lähinnä säikähdän kun miehen joku kaveri soittaa (yleensä vielä silloin kun minä olen tekemässä koneella jotain tärkeää kuten kirjoittelemassa tänne.Pitäkäähän joku kokoontuminen tammi/helmikuussa niin sitten kun oon mamalomalla niin voisin tulla sinne pk-seudulle, jos vointi vaan sallii. Menenköhän taas asioiden edelle...
Vauva kävi jumppaamaan masussa, ihanaa:) Niin Jaipurille niitä liikkeistä, että ihan hyvin olet voinut tuntea vauvan liikkeet. Mullakin oli muutaman kerran arvuuttelua, etää onkohan nämä, mutta sitten ne voimistuivat niin nopsaan ettei ole ollenkaan epäselvää mistä onkaan kyse. Se on hieno fiilis, kun ekan kerran varmasti tuntee liikkeet!
Lumisadetta odotellessa... (tällä hetkellä sataa vettä)
Rudis rv 23+6
Jos nyt jotakin tännekin, tuonne huhtikuun listalle jo osan tästä viestistä kirjoitin mutta kun ei ole mitään uutta ja ihmeellistäkään niin kopsasin osan tännekin:
tässä vaan odotellaan keskiviikkoaamun rakenneultraa kuin kuuta taivaalta. Musta tuntuu, että alkaa kaikki epäilykset vauvan hyvinvoinnista moninkertaistuun aina kun on joku tarkistus tulossa. Eli malttamattomuutta suurimmaksi osaksi.. Tuntuu, että masu olis pienempi ja pehmeämpi kuin viime viikolla ja ne kertomani häpyluun seudun kivutkin ovat vähentyneet melkein olemattomiin. Olis varmasti huomattavasti mukavampi ja rennompi olo, jos tuntis kunnon liikkeitä mutta kun ei niin ei, jotain epämääräistä pyrähtelyä mutta ei sitä näin ekakertalaisena tiedä mitä se on. Rv nyt siis kuitenkin jo 20+1!!
Mutta ei kai se auta kuin odottaa kiltisti...
Tuon ultran jälkeen ei onneksi tarvikaan odotella kuin pari kertaa seuraavaan neuvolaan ja sit kai jo pitäis olla sen verran selvemmillä vesillä ja liikkeidenkin tuntua, ettei kuukausi seuraavaan käyntiin tunnu matelevan niin hitaasti.
Voi kun tännekin satais lunta! Kyllä on niin ärsyttävän pimeetä ja sadetta vaan vihmoo tulemaan päivästä toiseen. Ei paljon mieltä ylennä, muutenkin tuntuu taas väsyttävän enemmän kuin muutama viikko sitten. En nyt kyllä ole mikään syksyihminen koskaan ollutkaan mutta nyt tuntuu kertaantuvan kyllä oikein tosi syysväsymykseksi. Jospa tuolla miehellä töissä (yrittäjä) helpottais sen verran, että päästäis vieä vaikka ennen joulua käymään jossain auringon alla... Etenkin nyt kutkuttaa tuota menovarvasta, kun oli ennen plussausta jo Thaimaan reissu joululomalle varattuna mutta nyt ei sitten voi lähteä kun ei kai suositusten mukaan vois enää silloin sellasta matkaa mielellään lentää ja painavampana syynä, ei pysty ottaa tarvittavia rokotuksia. Harmittaa sinällään tuo matkan peruuntuminen kun oli sitä suunniteltu jo 3 vuotta. No, syy peruuntumiseen on kuitenkin mitä parhain ja toivotuin... ;-)
Kylläpäs taas tunnen olevani aivan bimbo humanistiblondi kun täytyy myöntää, etten ole moisesta snype-jutusta koskaan kuullutkaan! Mutta hyvältä kuulostaa, olis aivan hauska täältä maakunnastakin saada teihin muihin esikkoihin livempi yhteys kun noihin tapaamisiin tuleminen on pikkasen hankalaa...
Kävin viime perjantaina katsomassa kaverini 2 viikkoista pikkuneitiä ja voi että se oli ihana ja tuoksui niin hurmaavalle kuin vain vauvat voi!
Siinä kun katselin kuinka kaverini vauvaa (esikoistaan) hoiteli, meinas kyllä iskeä paniikki kun oli aivan ku vanha tekijä! Kuinkahan sitä ite sitten osaa?? En ihan hirveästi ole muutenkaan hoitanut pieniä lapsia kun ei ole oikeastaan ollut edes monta mahdollisuutta. Isosiskon lasten vaippoja on tullut vaihdettua ja pyllyjä pestyä mutta siitäkin on about 10 vuotta aikaa!!! On se myönnettävä, että ikä ja tieto lisää tuskaa, tai ainakin ahdistaa pohtimaan kaikkea...
Mutta näissä tunnelmissa ja keskiviikkoa odotellessa. Ja Cindin ja Toukkiksen kuulumisia odotellessa! Ja saikkulaisille pikaista paranemista!
Finnmar ja Tähti 20+1
Finnmar, mulla ei ole minkäänlaista kokemusta vaippojenvaihdosta eikä pyllynpesusta. Ei ole ollut sopivan ikäisiä sukulaisia koskaan ja lapsia en ole muutenkaan hoitanut. Uskon kuitenkin että sitä oppii muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta. :) Tosin hurjaltahan se tuntuu että synnytykseen on max pari kuukautta aikaa, ja sitten pitäisikin yhtäkkiä osata tehdä jotain.
Olivera: Jos vaan viitsit niin tuo ihmeessä huomenna valmennukseen mukaan niitä neuleohjekopsuja, mielellään tässä vielä jotain neuloisi. :)Varsinkin sitten joulukuussa kun on ehkä enempi aikaa... Niitä imetystukiryhmän tapaamisia en vielä ole ehtinytkään katsoa, niissähän oli eri aiheita.
Harjoitussuppareita on alkanut tulla yhä enemmän ja enemmän, tuntuu että vatsa menee pinkeäksi vähän turhan usein. Ehkä mun on tosiaan aika levätä muutama päivä niin kuin terkka ehdotti. Ajatella, mulla ei ole raskausajalta yhtä ainutta saikkupäivää! Siis siinähän nyt ei ole sinällään mitään kehumista, mutta niin ne voinnit tosiaan vaihtelevat henkilöstä toiseen. Olen muutenkin aika perusterve *kop kop*, ja omaan vielä (typerän) luterilaisen työmoraalin, joten saikkupäiviä tulee yleensäkin aikas vähän. Tosin nyt kun noita suppareita tuntuu tulevan, niin luulen että tulee tässä loppuvaiheessa oltua jonkun verran poissa.
Kirsi puhui vauvanvaatteiden pesusta, itse ajattelin pestä ehkä tuossa joulukuun aikana. Pitäisi saada niille joku fiksu säilytyspaikka. Hoitopöytäähän ei aiota ottaa, joten joku pikku lipasto olisi kiva. Taitaa olla Ikean reissu vielä edessä.
Jaipur, veikkaan että ne pikku hipaisut joita tunsit olivat kuitenkin liikkeitä.. Kyllä mun mielestä ne tuntuivat kuitenkin heti alun pitäenkin hiukan erilaisilta kuin suoliston liikkeet ja poksahtelut. Eli eiköhän se ole SITÄ. :)
Katja, tykkään kovasti noista Vivi-Ann Sjögrenin kirjoista. Osa niistä ruokaohjeista ei tosin ehkä ole ihan helppoa toteuttaa kotona, tai raaka-aineita saisi ainakin metsästää. Heillä on kyllä ollut jännä perhe, kun ovat kulkeneet ja kierrelleet autonrotiskolla pitkin Eurooppaa ja Afrikassakin vauvan kanssa silloin joskus 60-luvulla. Vai olikohan se 70-luvulla...?
Sukkulalle pään paranemista ja muillekin vointeja! (kurjasta säästä huolimatta)
susumi
rv 31+1
Niinpä, saisi jo lumeksi tuo sade muuttua.
Tänään viikon tauton jälkeen töissä ja piti vetäistä kahden tunnin päikkärit töiden jälkeen. Olo on kuitenkin jo ihan erilainen kuin viikko sitten, onneksi. :)
Viikonloppunapa meillä oli yökylässä 9kk ikäinen tytön tyllerö, ei varmaan helpompaa tapausta voi ollakaan. Aivan ihana!
Isänpäivänä kävin sitten isän luona ihan vaan puolisen tuntia istumassa kun tuli niin myöhään sieltä pelireissultaan etten sitten enää ehtinyt kovin kauaa olla. Kävin samalla reissulla kaverilta äitiysvaatteita lainaan (ovat kyllä osa aika isoja) ja anoppilassa rupattelemassa muuten vaan. Mukava päivä oli kaikenkaikkiaan. Isäkin kiinnostuneesti jutteli odotusajasta ja tulevista ostoksista yms.
Miestä en isänpäivänä sen kummemmin muistanut, kahvin vein sänkyyn ja toivottelin hyvää isänpäivää. Juniori potki niin kovasti isille, että se ihan näkyi! Juteltiin pitkälle yöhön ja liikuttuneina lähes itkettiin onnesta vesselin kumautellessa kunnon karatepotkuja.
Eipä tänne muuten ihmeitä, siskon kanssa olisi tarkoitus lähteä kiertelemään kirppiksiä ja kauppoja vauvanvaatteita katsellen ja mahdollisesti jotain ostellen. Miehen kanssa aiotaan niitä vaunuja lähteä vihdoin yhdessä katsomaan joku päivä, ja ompeluhommat on hieman kesken, odottelen tilaamiani kosteussulkukankaita ja tarranauhoja (täällä ei kangaskaupoista löytynyt sopivia niin tilasin netistä).
Sateesta huolimatta mukavaa alkuviikkoa. :)
susanna 21+0
Onnea koko perheelle sylin täydeltä.
Mie näin viime yönä unta että meillä vietettiin tyttövauvan kolmekuukautispäivää kääretorttukakun kera, oli kuuma kesäpäivä ja naapurin täti kutsuttiin kakkukahville. Unessä se naapuri sanoi että hän voi olla sitten sellainen varamummo, voi auttaa ja hoitaa tarvittaessa.
Oli hyvin todentuntuinen uni, vaikka ei nyt oikeasti naapurin kanssa noin läheisissä väleissä ollakaan.
Saapa nähdä kumpi meille tulee, nyt tuntuu tuon unen jälkeen että tyttö ilman muuta. ;)
Mieskin eilen näki mahan läpi vauvelin potkut. On se jännää!
Mutta nyt töihin lähtö edessä, pitää mennä.
susanna 21+1
Moi!
Töissä taas, joten pääkipu hellitti jo. On se vaan inhottavaa, kun päätä särkee ja kun tässä tilassa ei voi ladata itseään edes noilla särkylääkkeillä täyteen ja raahautua työpaikalle niiden voimin kuten normaalisti. Siinä ei sitten auta muu kuin jäädä potemaan sängyn pohjalle.
Tulipa tässä mieleeni, että vieläkös olisitte innostuneita kokoontumaan vaikkapa joulu-glögille ennen joulua? Paras ja sopivin aika itselleni olisi heti ensi viikolla, torstai 24.11. Muita sopivia olisi tiistai 29.11. tai tiistai 13.12. Joulunalusviikolle en enää uskalla ehdotella mitään, kun en itsekään tiedä missä vaiheessa lähdemme joulun viettoon Pohjois-Karjalaan. Mutta laittakaahan kommenttia vieläkö tavattais tämän vuoden puolella kertaalleen?
Mies kävi hakemassa meille heti eilen skype-vehkeet, semmoisen kultivoituneemman Omo-info mallin. Langatonta vaihtoehtoa hän ei löytänyt, mutta ihan hyvä oli jo tuokin, ja sitten me jo Kirsin kanssa kokeiltiin kuinka puhelut toimivat. Nyt vaan Rudiskin opettelet skypen käytön, on ihan pala kakkua, sekä kaikki muutkin mukaan. Alle 10¿ saa kuulokkeet ja CD:n jossa on ohjelma (skypen voi ladata myös netistä), sen jälkeen puhelut netissä ovatkin sitten ilmaisia. Itsekin löysin heti pikkuveljeni tiedot ja yritin soittaa, mutta siellä eivät yhteydet olleet auki.
Astronautti on ryhtynyt potkiskelemaan ihan kunnolla. Eilen illalla potki virtsarakkoa niin että sattui. Tänäaamuna mies pisti kätensä massulle ja Astris potkin kolme kertaa hänen kättään vasten. Mies lähtikin sitten töihin muikea hymy huulillaan.
Täällä töissä on aika rauhallista. Odottelen yhäkin kommentteja muutamiin juttuihin, ennen kuin voin edetä. Muutenhan töiden määrää onkin kohdallani jo karsittu, että varmasti saisin päätökseen en hommat, joita teen, enkä ressaisi liikaa.
terv.
RouvaSukkula & Astronautti (28+4)
Moikka,
Onpas myrskyisä päivä. En ole varmaan koskaan aikaisemmin nähnyt tällaista tuulta Suomessa, mutta toisaalta en ole aikaisemmin viettänyt syksyä näin lähellä rannikkoa. Meillä alkaa parin tunnin kuluttua neuvolan valmennus ja kuten taisin eilen kirjoitella, on meillä melkein joka päivä jonkinlainen vauvameno tällä viikolla: Huomenna valmennus Haikaranpesässä, torstaina neuvolalääri ja perjantaina synnytyssuunnittelu.
RouvaSukkulan ehdottama jouluglögitapaaminen olisi mukava! Minä ehdottaisin tuota tiistaita 29.11, koska 13.12. on vain päivää ennen laskettua aikaani enkä enää uskalla sopia mitään sinne. Miten siis olisi 29. päivä? Ja missä tapaisimme? Jossain keskustan isossa kahvilassa - Sanomatalossa? Kiasmassa? Strindberg, Engel ym. ovat ihania paikkoja, mutta ne ovat aika ruuhkaisia.
Finnmar: Minä olen toinen humanistiblondi, mutta skype on ollut käsitteenä tuttu jo jonkin aikaa ;-)
Toukkiksen vauvauutiset saavat vieläkin hymyn huulille :)
Katja rv 35+6
RouvaSukkulan viestin... Ensi viikon torstai eli 24.11. sopisi myös oikein hyvin!
K
Glögi-tapaaminen kuullostaa hyvältä. Minulla sopii ajankohdista tuo 24.11 (mutta sekin on mahakipu varauksella).
Huomenna rakenneultra. Jee! Valmistudun jo hymyilemään niin että ultraaja kertoo vauveliinuksen sukupuolen.
Eilen kävi taas asunnon katsoja (meillä on siis asunto myynnissä) ja ne soitti perään ja teki ihan hyvä tarjouksen. Mietitään pari päivää vielä asiaa, mutta meinattiin alustavasti että pitäis saada hiukka enemmän. Mutta koska pariskunta oli niin kiinnostuneita niin tässä on riski että ne nostaa tarjousta ja me joutuu muuttamaan omasta kodista pois... en tiedä kumpaa toivon siis että ne nostaa tarjousta ja me muutetaan vai että ne ei nosta tarjousta.... kiva myydä kun ei oikeasti taida haluttaa myyminen. Olin siis suunnitellut jo vauvan huoneen seinäremontit aikatauluneen ja kustannusarvioineen... nyyyh! No olisihan se kivempi olla miehen työtä lähempänä niin saisin siltä lisäaikaa päivässä tunnin. Katotaan miten käy.
Minulla vauva potkii mahassa tosi paljon. Sanoi kyllä miehellenikin että luulin että se olisi vähän hiljempaa. Ei tuo melskaaminen kyllä haittaakaan, vaan tuntuu ihan kivalta. Olen kyllä päätellyt että minulla täytyy olla istukka jossain muualla kuin mahan puolella kiinni. Joka aamu alkaa aamujumppa ennen kuin herään eli noin klo 5. Sitten on päiväjumpaa pari kertaa päivässä ja vauva villiintyy myös nukkumaan mennessä jumpaamaan. Syönköhän liikaa sokeria... he hehh
Kirsi20+1+ erkki
Mulla on Skype-tunnus! Miehen innostamana otin joskus. En vain ole käyttänyt sitä, linja ei siis ole koskaan auki. Täytyypä taas perehtyä asiaan...
Glögi kuullostaa hyvältä. Periaatteessa kaikki ehdotetut ajankohdat käy, mutta ehkä mieluummin ensi viikon jälkeen kun ensi viikolla on synnytysvalmennuksia kolmena iltana.
Mitäs muuta... hauskaa että niin moni tuntee jo liikkeitä. Kyllä Jaipur ne sinunkin tuntemuksesi varmaan olivat niitä :-) Täällä liikkeet on vahvistuneet jo aika mojoviksi, välillä vatsa heiluu niin että naurattaa. Tänään on kyllä taas hiljaisempaa. Ehkä vauvakin lepää kun äiti on väsynyt. Susumi kirjoitti jotain mitä ajattelin kommentoida mutta en muista enää mitä. Hm.
Mitä vauvan jo saaneille kuuluu? Olisi kiva lukea kuulumisia! Seireeni, Mari, beibi? Lukeeko kukaan enää meidän pinoa vai meneekö kaikki aika tulokkaan kanssa? Toivottavasti kaikki eivät katoa kun se aika koittaa. Perustakaahan oma pino vauvat-puolelle, niin me muut liitytään sitten joukkoon!
Toivoo
Frida75 rv 31+3
Hienon päivän Toukkiksen Papu olikin valinnut syntymäpäiväkseen :)
Milloinkohan kuullaan Cindistä....
Vaipanvaihdoista ja sun muusta joku kirjoittelikin ettei ole kokemuksta- ei mullakaan! Kerran olen ollut lapsenvahtina ehkä noin 17-vuotiaana. Eikä mitään hajua mistään vauvanhoidosta... silti uskon, että kaikki menee hyvin. Kyllähän muutkin ovat oppineet.
Kirsi, vauvalla on vielä tilaa tehdä voltteja ja kärrynpyöriä... itsekin joskus säpsähdän 5-6 aikaan hereille, en tiedä herättääkö vauva vai kissat :) Ja joskus kaamea vessahätä.
hei taas huomiseen.
Rudis rv 24+0
Mulla on täällä tiistai-illan kivaa - keksin viime viikolla, että tv:stä on alkanut uusi Elämäni eläimet sveitsiläinen sarja. En katso sitä eläinten takia vaan kielen, sen mitä ne eläinlääkärit haastaa potilaiden omistajien kanssa. Rakastan sveitsin kieltä, se on musta aivan ihanan kuuloista. Sopivan haastavaakin, kun ei tajua oikeastaan mitään vaikka tavallaan tajuaakin. Onko kukaan muu Sveitsifani? --- Mielummin katsoisin kyllä samaan aikaan YLE Teemalta tulevaa lapsettomuushoito-ohjelmaa, mutta meillä ei näy kanava. Onko muut jo hankkineet digiboxin ja onko kaikki mennyt hyvin sen kanssa? Just noita dokumentteja jää paljon näkemättä ilman sitä.
Hyvä että ootte sitä mieltä, että kuplinnat on liikkeitä. Kyllä ne varmaan onkin, eilen illallakin kupli aika paljon. Mutta pitää ihan hipihiljaa kuunnella ja maata mahallaan jotta niitä tuntee. Mutta Finnmar, mulle sanoi lekuri perjantaina, että ei niitä vielä kuulukaan tuntea, joten ei huolta! Mulla on rakenneultra tulossa maanantaina, taidan kokeilla myös Kirsin hymytaktiikkaa. Ainakaan siinä ei häviä mitään. Eilen luin ekaa kertaa vauvalle ääneen ja juttelin oikein pitkästi. Ajattelin, että jos se on siksi hiljempaa kun ei kuule mitään ääniä, kun oon sekä päivät (oma työhuone) että illat enimmäkseen yksin.
Mutta en enää pitkään. Tänään mies lähti muuttokuorman kanssa kohti Suomea, ja torstaina ovat täällä. Aivan mahtavan ihanaa, vaikea uskoa todeksi että kohta kaikki on taas normaalia. Tänään tuli tosin puhelimessa kiistaa, ja meni romanttisin innostus ohi. Mutta eiköhän se tästä palaa.
Glögitapaaminen oli kiva idea, mielelläni tulen mukaan! Paras olisi 29.11. tai 13.12. Tapaamispaikasta ei näin heti herää mitään ideoita, paitsi olen pitkään halunnut käydä Ekbergillä.
Oisi tosiaan kiva olla yhteydessä vielä vaaveleiden syntymisenkin jälkeen!
Lainasin muuten eilen ison pinon Tony Parsonsin kirjoja. Oon lukenut siltä yhden, The family way, ja tykkäsin tosi paljon, oli niin koskettava aihe, lapsitoive ja hoidot ja raskaana oleminen jne.jne. Suosittelen.
Skype-asiaa vielä harkitsen, en oo koskaan käyttänyt, mutta paljon sitä kehutaan.
Virkeää viikon jatkoa kaikille (ainakin tuolla tuulessa virkistyy)! Jaipur 19+1
En ole pitkään aikaan kirjoitellutkaan. Frida75 kaipailikin jo meitä. Kivaa :)
Aina kun yritän niin joko tyttö on herännyt tai ollut sylissä niin että olen onnistunut tuhoamaan tekstin. Tai sitten ollut jo keskiviikkoilta enkä ole enää viitsinyt kirjoittaa alkuviikon pinoon.
Meillä tyttö on ollut kiltti. Ei maha vaivoja *koputtaa kovasti puuta* ainakaan vielä, siis pientä kipristelyä en laske. D-tipat aloitettu ja rea-tippojakin olen antanut ehken turhaakin.
Maitoa ei rinnoista oikein tahdo riittää joten osaksi tuttelilla tytteli kasvaa.
Aloitimme tyttelin kanssa jo yliopistoopiskelun eli luennoilla on käyty jo kolmatta viikkoa (eli siitäkin syystä en ole kerennyt tänne kirjoittaa) ja kaksi olisi vielä edessä tänä vuonna. Ei ole ainakaan kukaan valittanut että vauva on mukana. Välillä nukkuu vaunuissa ja välillä syötän joko tuttipullosta tai tissistä. Yksi tentti olisi joulukuussa, joten pitää hankkia siksi aikaa joku hoitopaikka.
Meillä on myös skype olemassa. Tosin itsellä ei ole tunnuksia, mutta miehellä kylläkin.
Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta mies tuolta huutelee että tule jo nukkumaan. Lähtee aamulla kuudelta töihin, joten pakko kai sitä on sulkea kone.
Vielä! Meillekin kävisi todennäköisesti tuo glögille tulo. Päivällä ei hirveästi väliä.
Palaan asiaan!
j+beibi kohta 5 viikkoa
Mullekin sopisi tuo glögille meno! ... ja pari joulutorttua ja muutama pipari ja....
Meillä oli eilen Haikaranpesän toinen valmennuskerta. Saimme haastateltavaksemme tuoreen äidin ja isän ja heidän 8 tunnin ikäisen prinsessan!!! Aika upeaa oli, äiti oli yllättävän hyvässä kunnossa ja sanoi, että että on todella euforinen olo, vaikka synnytys oli ollut pitkä. Ja vaavi oli tietysti niin pieni ja niin suloinen... Toivottavasti mahdumme Haikaranpesään, kun aika koittaa. Valmennuksessa kaikilla pareilla oli laskettu aika juuri samoihin aikoihin meidän kanssa. Neljällä parilla taisi olla juuri samana päivänäkin...
Minulla on jäänyt tämä kirjoittelu vähän vähiin, kun ei tule istuttua koneen ääressä samalla tavalla kuin töissä.
Toivottavasti kohta tulee lunta!!!!
T. Swheatie 34+2
HEI!
Nyt en kyllä muista mistä aiheista on viime viikolla kirjoitettu. Mutta uutuusaiheena voisi ottaa skype ilmaiset nettipuhelut. Kaveri houkutteli hommamaan Biltemasta 3,90-7,90 euroa maksavat ' OMO-info' kuulokkeet (sellaiset jossa on kuulokkeet ja mikki suun edessä). Sitten vaan nettiin ja aukaisemaan oma ilmainen skype osoite, sitten vaan soittamaan ihan ilmaiseksi toisten skypepuhelimiin. On kyllä helppo juttu ja halpa (vain nuo kuulokkeet maksoivat). ÄÄni tuli kyllä vähän viiveellä ja maanalta, mutta ei se jutustelua haitannut... saattoi johtua halpís kuulokkeita. Suosittelen kaikille. Varsinkin kun on kotona ja työpaikka ei maksakaan enää puheluita niin kyllä se on ihan selvää säästöä. Skypessä on myös vaihtoehto conferens call... eli monta samalla linjalla.... SIIS yksi skypeen hurahtanut. Onko teillä jo moiset vekottimet? Nyt jo kyllä harmittaa kun en ostanut langatonta mallia....
Omaan mahaan... no ei kovin hyvin. Ukson että vauva voi hyvin ja niin se lääkärikin vakuutteli. Viime yönä heräsin taas valvomaan neljän aikaan kun maha oli niin kipeä (ajettiin miehen vanhemipien luoksi 1 h suuntaansa... ja vaikka minä en ajannut niin se sattuu silti... en vaan kestä istumista). Valvon pari tuntia kirjaa lukien ja olohuoneen sohvalla vääntelehtien, en halunnut ottaa särkylääkettä. Vauva potkii kyllä tosi paljon eli olen siitäkin varma että mahassa on kaikki hyvin, vaan minun kehoon sattuu. Ja ylihuomenna on rakenneultra. Olen siis sairaslomalla ainakin keskviikkoon asti, sitten soitaavat neuvolasta että mitä tehdään. Neuvolassa on kyllä tosi hyvä palvelu. Ja minun neuvola täti on ihana vaikka on kyllä tosi hössö, mutta uskon että on varsin loistava silloin kun vauva on syntynyt ja tutkittavana, kun se on niin ' hellanlettas hössö' -tyyppi.
Meinasin alkaa jo pe maalaamaan, mutta en uskalla ottaa tavaroita esille ja inostua, jos en sitten pystykään tekemään mitään... taidan lähteä katsomaan joko posti on tullut...
Ai niin pitihän minun kertoa yksi juttu: Olen siis puoli välissä raskautta ja sekä tytön että pojan vaatteet on pestynä säilötty matkalaukkuun..... Onko muilla jo vastaaavassa vaiheessa pesty vauvan vaatteee....h eheh eh. Oli ihana kun perjantaina oli kaksi pyykinkuivaustelinettä täynnä vaatteita... toisessa pelkkää vaaleanpunaista ja toisessa melkein pelkkää sinistä... sisko toi niiden autotallistaan vauvan vaatesäkit ja kun olin kotona niin vähän intoonnuin... mies oli illalla vähän että noinko aikaisin tänne tulee vauvan vaatteita... mutta onneksi katseli kun esittelin parhaimmat Marimekot ja vaaleanpunaiset söpötöpöt. Sukat oli hellyttävimpiä.
Kirsi 20+0 + erkki