Olenko sadisti-äiti?

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Jos hemmottelulla meinaa kasvattaa ahkeria kunnon kansalaisia, voin vain ihmetellä, miten ne lapset oppii tekemään kotitöitä ja ymmärtämään, että elämässä on tehtävä töitä saavuttaakseen jotakin. Jos 20 vuotiaaksi elää pumpulissa, tulee melkoisena salamana taivaalta, että nyt täytyykin tehdä jotakin elääkseen. Raha ei kasvakkaan puussa, ruoka ei tulekaan nokan eteen itsestään. Tällaisia ajatuksia, toivottavasti pistää miettimään hieman kasvatusmetodeja.

Jos lapset pääsee osallistumaan omilla, lapsen ehdoilla,eivät he siitä mitään draumoja saa, mutta jos pakottamalla pakotetaan, se onkim sitten eri asia.

perheessähän on jo koululainen! Milloin hän näkee äitiään???

Siinä on kuule iso matka 1-vuotiaasta parikymppiseksi. Eli vaikka 2-vuotias ei imuroisikaan, ei hän välttämättä 20-vuotiaanakin ole imuroimatta...

Näyttää taas olevan keskustelua yhden lapsen äidit vastaan monen äidit... :) Ei minun mielestä monen lapsen kanssa välttämättä ole mitenkään työlästä! Meillä on 5 lasta; vauva, 1-v, 3-v, 4-v ja 7-v. Lapsista kaksi ei ole edes biologisesti meidän, vaan sukulaiselta useamman sattuman kautta adoptoituja. Käydään miehen kanssa töissä systeemillä minä aamut, mies illat tai toisinpäin. Viikonloput ovat sentään vapaita.

Sitä vaan joutuu vaatimaan lapsiltakin enemmän esim. siivouksen ja pienempien sisarusten viihdyttämisen suhteen. Tottakai saavat myös kiitoksen näin tehdessään. Meillä esim. lapset tietävät, että ei ole varaa valittaa siitä, onko aamupalalla muroja vai puuroa, ottaako maitoa vai mehua, minkävärisen paidan voi valita tai mihin saakka illalla voi valvoa. Tietysti saavat leikkiä ja temmeltää, mutta turha vääntö on ollut pakko karsia pois. Olen opettanut viemään esim. likaiset pyykit pyykkikoriin 2-vuotiaasta alkaen, samaten laittamaan likaiset astiat tiskikoneeseen. Puhtaat pyykkinsä lajittelevat omiin kasoihin ja minä sitten viikkaan kaappeihin. Pitävät lajittelua hauskana leikkinä eikä tuo koneen tekemä pyykinpesu minusta ole sinänsä homma eikä mikään. 3-v poika kattaa pöydän mielellään. ruuanlaitto seitsemälle ei ole oikeastaan yhtään sen työläämpää kuin pienemmälle perheelle. Ainoastaan rahaa palaa älyttömästi! 7-v ei osallistu ihan yhtä paljon kuin muut lapset, koska on erityislapsi, mutta on alkanut esim. vaihtaa lattialla vauvalle vaippaa mielellään. 4-v poika auttaa pienempiä pukemisessa joka päivä, 2-v tyttö pyyhkii pölyt niin tehokkaasti, että itse en sitä koskaan tee. Kuka tahansa suostuu imuroimaan koska tahansa ja jos jälki ei ole ihan täydellistä, joku toinen voi jatkaa hommaa. Kuka tahansa isommista lapsista osaa syöttää vauvaa. Leuluja jouduin itse keräämään viimeksi joskus ennen viime joulua.

Ihmettelen, onko joku sitä mieltä, että vahingoitan lapsia? Huutamalla en ole mitään opettanut, ainoastaan houkuttelemalla ja kannustamalla. Teitysti pinna palaa minullakin, jos joku tahallaan törttöilee tai sotkee tai jos olen itse tavallista väsyneempi. Näin kai käy myös yhden lapsen vanhemmille. Mutta tällaiset kotityöt lapset ovat oppineet kyllä yllättävän helposti; toistoa ja neuvoja on tietysti tarvittu paljon. Meillä myös mies on hyvänä esimerkkinä lapsille; tekee saman verran sekä kotitöitä että ansiotöitä kuin minä.

Harmittaa se, että nykyään ei osata enää vaatia lapsilta mitään sellaista, jonka saattaisivat oppia ikänsä puolesta helposti, jos vain vanhemmat ymmärtäisivät vaatia. Meillä lapset ylpeilevät taidoillaan ja nauttivat osallistumisesta perheen elämään, mutta vastaavasti kaikkien ahkeruuden takia ehtivät ehkä saamaan enemmän henkilökohtaista huomiota ja apua kuin muissa yhtä suurissa perheissä. Myös vanhempien pinna löystyy ja iltaisin jaksaa viettää sitä kahdenkeskistä aikaa tv:n puoliunessa toljottamisen sijasta.

Miksi toinen teistä ei ole lasten kanssa kotona? Oliko ihan viisasta adoptoida, kun ette nyt sitten kykene antamaan lapsille kovin paljon aikaa?

Ihan pienenkin lapsen on ok opetella hoitamaan omat jälkensä, lelut ja vaatteet. Mutta vauvanhoito kuuluu kyllä yksin sinulle! Älä hoidata vauvaa taaperoilla!

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Jos hemmottelulla meinaa kasvattaa ahkeria kunnon kansalaisia, voin vain ihmetellä, miten ne lapset oppii tekemään kotitöitä ja ymmärtämään, että elämässä on tehtävä töitä saavuttaakseen jotakin. Jos 20 vuotiaaksi elää pumpulissa, tulee melkoisena salamana taivaalta, että nyt täytyykin tehdä jotakin elääkseen. Raha ei kasvakkaan puussa, ruoka ei tulekaan nokan eteen itsestään. Tällaisia ajatuksia, toivottavasti pistää miettimään hieman kasvatusmetodeja. Jos lapset pääsee osallistumaan omilla, lapsen ehdoilla,eivät he siitä mitään draumoja saa, mutta jos pakottamalla pakotetaan, se onkim sitten eri asia.

Meinaatko ihan selvin päin, että jos lasta ei opeta siivoamaan kaksivuotiaana, häntä ei opeteta kotitöihin ikinä? Ja peli on menetetty loppuiäksi?

Mistä kaltaisiasi mustavalkoisesti ajattelevia puupäitä syntyy...?

Aikuiset lapseni sanoivat yksi päivä että he osasivat tehdä kaikki kotityöt kotoa lähdettyään. No ei nyt ihan sillä ikkunoita eivät pesseet ja pihan hoito oli mulla.



Mutta kyllä meillä oli sama juttu ja minä huomasin miten halukkaasti lapset halusivat tehdä kotitöitä. Vain vähän houkuttelua ja kiitosta! Se alkoi siis jo noin vuodenikäisenä tiskaamisella isänsä kanssa!



Tiedän, että sunkin lapset pärjäävät hyvin työelämässä. Osaavat tarttua työhön!

ja todellakin teki kotitöitä. Työelämässä täysi pönttö - ja todella aloitekyvytön ihminen, ei osannut tarttua mihinkään oma-aloitteisesti.

lapsi tykkää tehdä välillä kotitöitä ja osaa siistiä jälkiään, ei se tarkoita, etteikö hänellä voisi olla muutakin elämää kuten kavereita. Eikä kaikille lapsille ole kaveritkaan niin tärkeitä kuin toisille. Eikä kaikki lapset hingu uuden tavaran ja kielikurssien perään. Minä vietin kesäni kitkien kasvimaata mökillämme, joka ei ollut edes järven rannalla, ja kaiholla muistelen niitä aikoja :) Kaverini oli kielikurssilla, mutta en häntä oikeastaan edes kadehtinut. Musta on jotenkin outoa, jos lapset täytyy jo pieninä opettaa siihen, että kotityöt ovat vihonviimeinen vitsaus, pahinta ja kurjinta mitä voi olla. Onpa kamalaa vaikka puoli tuntia imuroida omaa rakasta kotia, menee elämä pilalle...