ERONNEET, kuinka kävi?

et heti syöksynyt uuteen suhteeseen vaan toivuit kaikessa rauhassa?

"kaikessa rauhassa". Erosin 13 vuotta sitten ja olen ollut uuden miehen kanssa 12,5 vuotta.

Ei lapsia ensimmäisestä avioliitosta (kesti 10 vuotta+3 vuotta seurustelua).

Erottiin, kun ei ollut mitään yhteistä, ei kyllä riitojakaan. Harmitti, etten lähtenyt aikaisemmin.

Mies ei ole sen jälkeen seurustellut, ainakaan tietääkseni. Eikä mene muutenkaan hyvin, mut ei ole enää mun ongelma.

Itselläkin oli fiilis erotessa, että mahdanko enää koskaan kelvata kellekään (olin 30v), mutta hyvin kävi. Nyt olen onnellinen mieheni kanssa.

En käsitä, kuinka erossa voisi käydä muuten kuin hyvin. Elämähän on pitkä. Vaikka eron jälkeen vuosi tai enemmänkin on tosi kurjaa, ei se ole kuin hyttysen ininä isossa erämaassa, kun koko elämää ajattelee.



Itse eroaminen kesti varmaan kolmisen vuotta ennen kuin olimme molemmat asiasta varmoja.



Olin lapsettomassa avioliitossa, koska tiesin jo naimisiin mennessäni, ettei mieheni kestä sitä, että huomioni hajoaa hänestä lapseen (tai mihinkään muuhunkaan). Mies oli ollut uskoton, kun en keskittynyt häneen vaan olin esim. uudessa työpaikassa. Sama jatkui avioliittomme aikana ja siksi erosimme. Oli siis yksinkertaisesti tyhmää toiveajattelua koko avioliitto.



Nyt olen ollut uusissa naimisissa jo yli 10 vuotta. Eron jälkeen olin 5 vuotta yksin tai oikeastaan seurustelin vain lyhyitä pätkiä.



En osaa sanoa, miten miehellä menee. Hän muutti pian eromme jälkeen ulkomaille enkä ole kuullut, että hän olisi tullut takaisin.



Ei tietenkään kaduta.

et heti syöksynyt uuteen suhteeseen vaan toivuit kaikessa rauhassa?

Erosin, koska oltiin "kämppiksiä". Seksiä kerran 3-4 viikossa, ei muuta läheisyyttä, ei keskusteluja, ainoa yhdistävä tekijä kaksi lasta. Olin jo alistunut kohtalooni, kunnes miehellä paloi hihat, uhkasi "hakata" mut ja seuraavana päivänä laitoin eron vireille. Erottiin sovussa, lapset tosi paljon molempien luona, hoidetaan kaikki asiat yhdessä. Ollaan siis ihan yhtä hyvissä väleissä kuin koko 7 vuotta kestäneen yhteiselon ajan. Nyt olen reilun vuoden ollut uudessa parisuhteessa, asumme yhdessä uusperheenä ja kaikki toimii paremmin kuin hyvin. Lapset viihtyy loistavasti keskenään, parisuhde on just sellaista mitä mun mielestä pitääkin olla.



Exä ja nyxä tulee hyvin toimeen keskenään ja kaikki sujuu. Olen onnellisempi kuin koskaan :)

ei pettämistä (miehen puolelta), ei väkivältaa tms vain täysin erilaiset luonteet ja tunne ettei mies arvosta eikä rakasta pätkääkään. Nuorena mentiin naimisiin, 21v ja 33v erottiin. Monta vuotta kyllä mietin miten uskaltaisin erota. Löysin myös suuren rakkauden avioliiton aikana vaikkei siitä tullutkaan silloin sen enempää.



Kolme vuotta ehdin olemaan yh kunnes löysin ihanan miehen jolle kelpasi koko paketti. Nyt jo toistakymmentä vuotta oltu uusperheenä, yhteisiäkin lapsia on siunaantunut.



Mies löysi pian uuden vaimon ja on edelleen tuon kanssa, riitaisa mutta sitkeä liitto heillä.



EI kaduta:)

itseäni lähinnä pelottaa että olen koko loppuelämän yksin, mutta ei tätä liittoa enää kestä edes lapsen takia.

Nosto



Lisää eronneita?

kaduttaa eniten se, etten lähtenyt aikaisemmin!

Yhdessä 18 vuotta, lopulta ero mt-ongelmien ja toisen jatkuvan vastuuttoman bilettämisen takia. Lapsia on. Erosta kolme vuotta, uudessa suhteessa ja kaikki hyvin. Ei kaduta. EX:llä edelleen elämä hakusessa, biletys jatkuu ja mt-ongelmat myös. Tullan toimeen lasten asioissa kun on pakko.

että vanhemmat eroaa. Kumpikin näistä tytöistä on todella hajalla. Sääliksi käy. Ovat olleet paljon meillä yökylässä nyt kun kotona on kuulemma niin kammottavaa.



Pahaa kyllä tekee niiden lasten puolesta.

Mieheni ei ollut minusta yhtään kiinnostunut, seksiä oli max. kerran vuodessa.



Töissä eräs mies kiinnostui minusta ja minäkin jossain vaiheessa hänestä. Mies alkoi piirittää minua ja vihdoin huomasimme olevamme korviamme myöten rakastuneita. Tilanne oli kieltämättä aika epämukava, sillä myös mies oli ollut jo pitkään limboparisuhteessa, jossa oli enää vain lastensa hoitamisen takia.



Alkuvuodet olivat vähän rankkoja, mutta nykyään minä olen exäni kanssa oikein hyvissä väleissä. Olemme molemmat myöntäneet osuutemme liiton hajoamisessa ja antaneet anteeksi. Mies on uusperheellinen omalla tahollaan. Soittelemme säännöllisesti ja olen tavannut exäni avovaimonkin useasti, hyvä tyyppi ja kaunis nainen.



Itse olen todella onnellinen mieheni kanssa, minun kohdallani siis parani vaihtamalla.

että vanhemmat eroaa. Kumpikin näistä tytöistä on todella hajalla. Sääliksi käy. Ovat olleet paljon meillä yökylässä nyt kun kotona on kuulemma niin kammottavaa.

Pahaa kyllä tekee niiden lasten puolesta.

Kun meillä tuli ero, n. 2 vuotta sitten, en todellakaan päästänyt lapsia silmistäni, vaan halusin huolehtia heistä itse. Että näen, miten jaksavat. Kehotin lapsia puhumaan just sen verran kuin haluavat, sekä opettajille että kavereilleen. Ja jos kysymyksiä tulisi, minulta saisi tulla kysymään. Ja joidenkin kavereiden vanhemmat ottikin puheeksi muutamia asioita, jotka olivat jääneet epäselväksi lasten puheissa.

Omalta kohdaltani ero lähti minusta liikkeelle. En vain enää jaksanut. Yriitn kyllä, yritin todella, kävimme pariterapiassa, perheterapiassa ja yritimme puhua, mutta kun asiat vain pääsivät liian pitkälle ennen kuin tähän asti pääsimme. Liian pitkään sätkin yksin ja yritin pelastaa ydinperheen. Kaikkiens ilmissä minä olen syyllinen, koska minä halusin erota. Aika moni tuntuu kuvittelevan että minulla oli uusi mies jo katsottuna, siitä saankin ihmetteleviä kysymyksiä nykyään. Missäs se uusi on, kun ei ole esitelty? Kun ei mitään uutta ole, eikä ollut uskottomuus eikä uusi suhde kyseessä eroaikaan. Oisko exä sitten levitellyt tällaista huhua, en tiedä.

Olen kohta neljänkymmenen, halusin aikanaan neljä-viisi lasta. Nyt olen todennut, että tähän jää, kahteen. En halua olla kiireesti etsimässä jotain miestä, jonka kanssa tehdä pari lasta vielä. Vaan jatkan "yksinäni" elämistä.

Lapset sukkuloivat vanhempien väliä. Virallisesti viikko-viikko, mutta käytännössä öitä lukuunottamatta, kulkevat kuten parhaimmaksi tuntuu. Lasten kanssa on sovittu, että voivat tietyn iän jälkeen jäädä jompaan kumpaan kotiin pysyvämmin. Aika näyttää.

Hmm, mitä muita kysymyksiä ap:llä oli? Niin, exällä on uusi elämänsulostuttaja (joo tätä sanaa käytti kun ilmoitti uudesta puolisosta). Uusperhekuviota virittelevät.

Vaikka oli erittäin hyvä parisuhde tai sanotaan ystävyys niin olisi silti pitänyt uskaltaa lähteä aiemmin. Olimme vain ystäviä (seksiä kerran kuussa ehkä..) ja vaikka oli hauskaa yhdessä niin se sitoutuminen ja oikea parisuhde siitä puuttui. Puhuttiin ja puhuttiin puolitoista vuotta kunnes kumpikin oli sitä mieltä että ollaan yritetty tarpeeksi ja kummatkin halusi jatkaa ystävinä mutta löytää oikean rakkauden. Olimme yhdessä 13 vuotta.



Nyt uudessa suhteessa joka ei välttämättä kestä loppuelämän mutta olen nyt onnellinen ainakin. Mies myös tahollaan uudessa suhteessa ja näemme edelleen toisinaan, hyvissä väleissä olemme.

eli kuinka sinulle kävi kun erosit? Oliko pitkä prosessi? Minkälaisessa suhteessa olit? Miksi erositte? Lapsia? Nyt yh, suhteessa tai sinkku? Kauan erosta on? Miten miehellä menee? Kaduttaako?

- hyvin kävi, eropäätös kypsyi keväällä, kun mies jäi kiinni maksullisista naisista. Meillä oli muutenkin ollut pari kolme vuotta vaikeaa, miehen mielialanvaihdosten, henkisen väkivallan ja sairaalloisen saituuden takia (huoriin rahaa riitti, ei perheelle). Muutin lasten kanssa pois, kun koulut meni kesälomalle. Erosta tuli virallinen nyt vuodenvaihteessa. Alku oli hankalaa, kun mies ei meinannut suostua mihinkään yhteistyöhön, mutta asianajajasta oli hyötyä ja mies tajusi kyllä rahanmenon päälle.

- Lapsia on 3, koululaisia kohta kaikki, Koko perhe on rauhoittunut, lapset uskaltaa kertoa mulle asioitaan ja töppäyksiään, niinkuin aina. Isälleen ne ei ikinä uskaltaneet puhua aroista asioistaan.

- yh olen, erästä miestä olen jonkun kerran tapaillut, mutta ystävinä. En aio roudata häntä lasten eteen tai asumaan. Nautin yhtälöstä minä ja lapset ja koira. Miesten suhteen olen aika epäluuloinen.

- Ex haluaisi mut takaisin. En ole menossa, ei ole tunteita enää. Syö mielialalääkkeitä. En tiedä, onko sillä naista, ei kiinnosta. Lapset on käyneet yhden yön viikonloppuja ja keskiviikkoillat isällään.

- Ei kaduta, varsinaisesti. Joskus mietityttää, miten meillä voisi asiat olla, jos mies olisi mennyt hoitoa hakemaan ajoissa. Asiat ei olisi päässeet tähän lopulliseen pisteeseen.

- meillä meni pitkään huonosti, mutta ero tuli yhtäkkiä kun mies jätti

- suhde oli pitkä ja monitasoinen: paljon hyvää, mutta myös paljon ongelmia. erilaiset luonteet ja haaveet, silti jaksettiin yrittää rakastaa kunnes mies ei enää jaksanut.

- eron pääsyynä miehen rakastuminen työkaveriinsa

- 2 lasta

- nyt yh ja sinkku, mutta deittailen. olen myös todella onnellinen ja nautin elämästäni ihan eri tavalla kuin ennen.

- erosta muutama vuosi

- mies edelleen suhteessa saman naisen kanssa, en tiedä onko onnellinen.

- ei kaduta, mutta joskus surettaa. suren sitä ydinperheen hajoamista. mies myös käyttäytyi eroprosessissa todella ikävästi ja välit meni lopullisesti.

Tehtiin eroa pari vuotta mutta päätettiin yrittää vielä tosissaan mutta sitten mies yhtäkkiä lähti. Oli 10v suhde, lapsia. Erosta 1,5v, olen ollut suhteessa lähes erosta saakka, miehellä menee myös hyvin, molemmat muuttamassa uuden kanssa yhteen.

Oltiin yhdessä yhteensä 8 vuotta. Erottiin koska oltiin niin erilaisia ja minä petinkin pari kertaa suhteemme loppuvaiheessa. Kaksi lasta.



Nyt olen suhteessa samaan mieheen jonka kanssa loppuvaiheessa petin ex-miestäni. Erosta on nyt yli 3 vuotta. Ex-mies on uudessa suhteessa, toisessa eromme jälkeen. Moni asia kaduttaa kyllä.

Erosimme koska minä halusin, taustalla kommunikaatio- ja alkoholiongelmia - sinänsä ulospäin ihan ok parisuhde, kohtelimme toisiamme hyvin ja perhe-elämä toimi kohtuullisesti (av-mittareilla upeasti). Olin myös tavannut miehen, jonka kanssa aloin seurustella heti erottuamme.



Tilanne nyt: minulla on rankkaa, mutta osasin sen ennustaa... Otan kaikki kolhut rankasti, enkä ole vieläkään toipunut siitä, ettei ydinperhe-elämä kohdallani toteutunutkaan. Olen välillä pohjattoman surullinen. En ole katunut, tiedän että tää on parempi kaikille. Eksä järjesti itsensä nopsasti uuteen suhteeseen, aluksi kyllä romahti. Vaikuttaa onnellisemmalta, hyä niin. Olemme ok väleissä, hän yrittää pysyä etäällä. Minulla on välillä ikävä, mutta se on sellaista nostalgiaa - kuin se olisi ollut ihan toista elämää.



Lapset ovat ok pikkuhiljaa, tasapainoisia ja iloisia. Surevat välillä, mutta ovat siänsä hyväksyneet asian. Joskus koen silti syyllisyyttä. Uusi suhde on hyvä, en ollut sen suhteen väärässä. Tämän paremmin minulle sopivaa ihmistä on vaikea kuvitella. Silti asiat ovat monimutkaisia, osaksi siksi että käymme niin tunteella, osaksi siksi että elämä on todella monimutkaista syistä, joita en erittele tähän.



En ole kuivilla erosta, vielä piiitkään aikaan, tai sitten tämä blues johtuu vain elämän yleisestä kuormittavuudesta. En tiedä, alan vähitellen olla huolissani.

- mulle kävi hyvin, en oikeestaan ymmärrä koko kysymystä, mitä sillä tarkoitat

- ei ollut pitkä prosessi, vajaa vuosi

- suhteesta (jos siis tarkoitat entistä liittoa eikä mitään avioliiton ulkopuolista suhdetta): huonossa, en olis muuten eronnukaan

- sovittamattomia erimielisyyksiä, erilaiset arvot jne., paljon riitoja, miehen piittaamattomuus ja lopulta pettäminen, heitin sen pihalle

- nyt yh ja sinkku

- erosta 5 vuotta

- ilmeisesti ihan hyvin, elää uudessa parisuhteessa mutta lapsettomana

- ei kaduta

uudessa suhteessa. Exän sen naisen kanssa, jonka kanssa minua petti ja mulla on uusi mies, jonka löysin pari vuotta eron jälkeen.



Suhde exään oli huono, täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Meillä oli yksi lapsi.



Erosta toipumiseen meni noin kaksi vuotta, mutta puolen vuoden jälkeen olin jo suht tolpillani. Ei todellakaan kaduta. Mun olisi pitänyt lähteä.