Jos jäisit leskeksi, voisitko aloittaa uuden parisuhteen?

muutaman vuoden päästä leskeytymisestä. Mutta naisen kanssa.



t.nainen

Olen kokenut kovia ennen puolisoni tapaamista enkä voinut uskoa että jotain niin hyvää ja ihanaa voisi minulle tapahtua, että enhän ansaitse tällaista rakkautta. Olen muutoinkin melko herkkä, mutta toisinaan itken illalla yksin sitä, kun tajuan miten paljon rakastan miestäni. Kuulostaa varmaan imelältä, mutta osataan me myös mököttää ;)

Meillä on miehen kanssa niin ihana ja fantastinen suhde. Ollut jo 17v.

Meillä on myös tuollainen järisyttävä love story.

Kukaan toinen ei tuohon pysty.

Rakkauteni miestäni kohtaan on niin suuri, ettei uusi suhde mitenkään onnistuisi ja koska en halua.

En ikinä voisi olla kenenkään muun kuin oman rakkaani kanssa. Mä oon sen ikuisesti.

Ihan vaan sen takia että itsellinen elämä kiehtoo paljon enemmän kuin tappelu kotitöistä.



Parisuhteelle ja seurustelulle olisin varmaan valmis vuoden-parin kuluttua leskeytymisestä.



Eihän uusi suhde ole pois kuolleelta puolisolta eikä himmennä entisiä muistoja.

mutta tietenkin jos mukava mies tulisi jossakin vaiheessa vastaan, ryhtyisin seurustelemaan.

Ajattelin, että en voi koskaan olla kenenkään muun kanssa, kuin tuon kuolleen, lapseni isän.



Elämässäni on nyt rakkaus, jollaista en voinut uskoa osakseni saavani. Vaikka ensimmäinen rakkaus ainutlaatuinen olikin.

Sinä 4 sen sanoit! Se, ettei nimenomaan HALUA ketään uutta. Ei ole kysymys siitä, etteikö voi tietää osuuko joku ihana uusi mies eteen, vaan nimenomaan sellainen täysi haluttomuus edes ajatella sellaista.



Ihanaa, en olekaan ainoa. Ehdin joskus jo miettiä, olenko jotenkin outo.

Mutta varmasti se veisi aikaa ennen kuin muut miehet edes kiinnostaisivat. Lisäksi aika erityinen sen miehen pitäisi olla että kestäisi olla se "toinen".

Jo se, että itse en halua uutta. Niin ajattelen myös niin, että koska kukaan muu ei voi tuota mieheni asemaa korvata niin se olisi väärin myös jotain uutta kohtaan.

Muistoja kyllä, kuten joku sanoi, mutta se ei riitä korvaamaan tuota puutetta mikä jää, kun aiak miehestä jättää.

Joskus toivon, että minä olisin se lähtijä ensin. Puolisoni saisi sitten tehdä mitä parhaakseen näkee.

Tosin hän on sitä mieltä ettei ketään muuta voisi ottaa tilalle, mutta on myös sanonut ettei sitä tiedä miten sitten oikeasti kävisi.



nro 4 kuittaa

Lasteni isä ja nuoruuden rakkaus kuoli. En voisi kuvitellakaan viettäväni seuraavia 30-40 vuotta yksin. Eli kyllä voisin todellakin kuvitella seurustelevani jonkun toisen kanssa, on jopa toiveissa. Vihkisormuskin ollut laatikossa jo toista vuotta.

uutta miestä, mutta tuskin enää muuttaisin yhteen asumaan. Eikä toinen mies voisi koskaan korvata rakasta miestäni, ei varmaan edes merkitä niin paljon.



Kuitenkin olisi ehkä mukavaa, jos olisi sellainen "hyvä ystävä", jonka kanssa viettää aikaa...



Toivon kuitenkin, että tätä asiaa ei tarvitse miettiä eli että saan viettää pitkän ja onnellisen loppuelämän(kin) mieheni kanssa.

Minulla on samantapainen tausta kuin sinulla, ap. Ja kaikki on nyt täydellistä. Jos lapset olisivat jo aikuisia, lähtisin luostariin talkoolaiseksi ja ehkä jäisin sille tielleni.

Äitini siis oli seitsemän vuotta yksin leskeksi jäätyään, mutta löysi sitten uuden miehen. Pitkään hän sanoi, että ei enää ketään miestä isäni jälkeen voisi kuvitellakaan tapailevansa. Niin se elämä heittelee :)

Jäin leskeksi 27-vuotiaana ja 2 vuoden päästä menin uusiin naimisiin. Enkä koe tässä kerta kaikkiaan mitään pahaa. Kunnes kuolema meidät erottaa luvattiin ja se erotti liian pian. Mutta elämä jatkuu ja koska en ole yksinviihtyvää lajia niin miksi takertua vanhaan menneeseen ja kieltäytyä menemästä päin uutta. Kumpikaan rakkauksista ei syö tunnemaailmassani arvoa toisiltaan.

ja toivoisin miehellenikin uutta suhdetta, ajan kanssa. Mun hautajaisiin jos tois deitti-seuraa, niin sitten alkaisin sille kummittelemaan.