Harmittaa...
Olin tänään työhaastattelussa. Kysessä olisi ollut tosi kiva paikka.
Haastattelija vielä läksiäissanoiksi sanoi et mun jälkeen on enään kaks haastateltavaa ja et sijoitun kärkipäähän.
Jus joo. Soitti sitten myöhemmin,et valinta ei tälläkertaa osunut minuun.
puhelimessa vielä muisti mainita että olen ihan kärkitasoa ja ett'ä heillä on tulossa muita paikkoja avoimeksi alkuvuodesta. Kysyi olenko kiinostunut niistä. No,tietysti.
Mainitsi lopuksi vielä että toivottavsti kukaan ei ehdi palkata mua enne kuin heidän uudet paikkansa alakvat.
Mur,
Haastattelu meni hyvin.
Sanoi minun kertoneen juuri sellaisia asioita mistä hän pitää. Mulla on alalta 7-vuoden työkokemus sekä alan koulutus.
Mistä siis mahtoi jäädä uupumaan etten saanut paikkaa.
Nyt täytyy vielä koittaa kestää vanhassa ikävässä työssä.
Uusia hakemuksia olen titysti kaikkialle laittanut.
Pettymys vain oli tän päiväisenhaastattelun jäkeen hirmuinen.
Kiitos jos joku jaksoi lukea. Anteeksi kirjoitusvirheet. En jaksa oikein ajatella selkeesti nyt.