Kertokaas miksi lähes kaikki parisuhteet hajoavat jossain vaiheessa?

nosto

jokainen meistä muuttuu. Ihminen ei ole sama 20 v ja 50 v. Tulee erilaisia haluja ja tarpeita, jotka eivät enää sovikaan yhteen sen toisen muuttuneiden tarpeiden kanssa.

että olen nuoresta ihmisestä muuttunut niin paljon, että siinä kasvukipuillessa ei ollut enää vaihtoehtona jatkaa silloisissa suhteissa, onnellisena ainakaan. Kumppani kun ei ole kasvanut samaan suuntaan tai tahtiin... Tietenkään. Loppujen lopuksi halusimme eri asioita ja olimme hyvin erilaisia - puhun nyt sekä teini-iän 4 vuoden suhteesta että "nuoren aikuisuuden" aikaisesta suhteestani.



En tietenkään kumpaakaan enää erityisemmin tunne, mutta siihen teini-iän kumppaniin nyt törmätessäni suhtaudun jotenkin erittäin siskomaisesti, me kasvoimme yhdessä ja opettelimme olemaan suhteessa. Mitään viehätystä häntä kohtaan ei ole, ja minun silmissäni hän on edelleen se sama lapsellinen baareissa juoksija...



Entinen taas on muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi kuin tavatessamme, en tunnista samaa miestä, johon rakastuin. En tuntenut enää suhteen viimeisinä vuosina, kuin hetkittäin. Kun nyt yritän ajatella mahdollisimman objektiivisesti, jos "joutuisin" tutustumaan häneen nyt, en tuntisi mitään mielenkiintoa noin parisuhdemielessä, aivan eri tyyppinen ihminen kuin millaista arvostan.



Kun sitten 35-vuotiaana tapasin nykyisen kumppanini, oli tilanne jo eri. Olen kasvanut siksi ihmiseksi, mikä olen, enkä usko, että kumpikaan kokee enää mitään erityisempää kasvunpyrähdystä ihmisenä. Ikäkriisejä, erilaisia vaiheita elämässä, uusia tilanteita ja erilaisia suhtautumistapoja niihin kenties, mutta me olemme jo me ja hyväksyneet itsemme tällaisina kuin olemme. =)



Nyt tiedän, että itselleni sopivampaa kumppania en tule löytämään, joten olen ajatellut, että ainoa syy omalta osaltani eroon olisi sitten se, että haluankin olla jostain syystä loppuelämäni yksin. Parempaan en voi vaihtaa. En osa kuvitella, että näiden vuosien jälkeen enää "kyllästyisin" mieheeni tai toteaisin, että hän ei olekaan se sama, johon rakastuin.



Mitään takeitahan mistään ei ole, en minä voi tietää mitä miehen päässä liikkuu ja tuleeko kenties joskus hetki, jolloin hän kyllästyy minuun ja siihen mitä minä olen. Mutta sitä murehdin sitten, ja siihen asti elän onnellisena ja tyytyväisenä valintaani. =)

Mikaan suhde ei kesta ikuisesti, viimestaan kuolema erottaa.

Mikaan suhde ei kesta ikuisesti, viimestaan kuolema erottaa.

mistä tälläisen ap keksit? Aika moni yhdessä kuolemaan astikin..

Mitä tarkoitat parisuhteen hajoamisella?

mistä tälläisen ap keksit? Aika moni yhdessä kuolemaan astikin.. Mitä tarkoitat parisuhteen hajoamisella?

Jotku on yhdessä kuolemaan asti, muttei ihmisellä sinänsä ole mitään pakkoa olla yhdessä koko elämäänsä. Ajatus elinikäisestä parisuhteesta on kulttuurin tuotos eikä nyky-yhteiskunnassa ole enää sitä yllä pitäviä voimia - niin kuin ei ollut ennen muiden vahvojen instituutoiden syntymistä. Tosin vanhoina aikoina avioliittokin oli enimmäkseen taloudellinen instituutio, eikä varsinkaan miehiltä odotettu uskollisuutta.

Mä en eroa ikinä ku mun miehellä on niin hyvä muna ettei kannata

Jotku on yhdessä kuolemaan asti, muttei ihmisellä sinänsä ole mitään pakkoa olla yhdessä koko elämäänsä. Ajatus elinikäisestä parisuhteesta on kulttuurin tuotos eikä nyky-yhteiskunnassa ole enää sitä yllä pitäviä voimia - niin kuin ei ollut ennen muiden vahvojen instituutoiden syntymistä. Tosin vanhoina aikoina avioliittokin oli enimmäkseen taloudellinen instituutio, eikä varsinkaan miehiltä odotettu uskollisuutta.

- Joo, tiedän, mutta mitkä on sitten ne syyt joiden takia halutaan lähteä parisuhteesta? Kyllästyminen? Toisen osapuolen käytös- tai luonnehäiriöt eron syynä ymmärrän kyllä, mutta eivät taida kuitenkaan olla kovin yleisiä... En mä tarkoita että ihmisten pitäis välttämättä pysyä yhdessä, mä vaan ihmettelen, onko kuitenkin katteettoman ihanteellinen käsitys parisuhteista tms.

Mä olen ssuhteessa sellaisen ihmisen kanssa joka ei alkuun heerättänyt mitään suuria intohimoja (lähinnä vähitellen on tullu kiintymystä) ja on varmaan aika erilainenkin kuin minä. Onko tällainen suhde jotenkin "tuhoon tuomittu", vai onko se vain elämää, että suhteissa nyt ei oikeasti olla niin suurilla tunteilla?