auttaako terapia oikeasti?

Mutta kyllä niitä hyviäkin terapeutteja on. Kyllä terapia auttaa, jos terapeutti osaa asiansa, ja sinä olet kehityskelpoinen. Terapia edellyttää, että asiat käsitellään, samoin tunteet ja ne käydään läpi. Jotkut oppivat käsittelemään ja purkamaan traumojaan, kaikki ei.

Tosin nyt harmittaa, että lopetin terapian aikaisemmin, kuin terapeutin mielestä olisi ollut hyvä. Selvittämättä jääneet asiat jouduin kuitenkin käymään myöhemmin läpi, ja yksikseen se oli paljon hankalampaa ja hitaampaa.

kun käy loppuun asti. Monta keskeytin, mutta viimein kävin 3v ja tervehdyin :)

Hoito kesti yli neljä vuotta 2x/vko (+ lääkitys). Olin hyvin motivoitunut paranemaan, tietysti. :)

Terapiaan pitää sitoutua, se on kovaa työtä eikä mitään juttelua tai säälin kerjäämistä terapeutilta. Paljon "terapiatyötä" tapahtuu myös istuntojen välillä, kun potilas työstää sitä, mitä on istuntojen aikana tapahtunut ja mitä on oivaltanut.

Nuo kumminkaiman kassinkantajien jutut psyykkisesti häiriintyneistä terapeuteista ovat kaupunkilegendoja. Joka ikisessä ihmisessä on narsistisia piirteitä, puhdasverisiä narsisteja ja psykopaatteja on todella harvassa. (Narsisti-leiman heittely tällä palstalla on suorastaan naurettavaa!)

Yleensä potilas käy tapaamassa terapeuttia pari kertaa ennenkuin molemmat voivat päättää onko heidän hoitosuhteellaan mahdollisuus onnistua. Mt-hoitaja tai konsultoiva psykiatri voi auttaa terapeutin löytämisessä.

Kävin kognitiivisessa yksilöterapiassa.

terapia on? asioista juttelua?

varsinkin, jos jo aloittaessaan osaa nimetä selkeitä asioita, joiden kokee vaikuttaneen siihen, miten nykyhetkessä voi ja tuntee, tai jotain selkeitä tavoitteita, joihin haluaisi päästä.



Terapeutin kanssa yksiin käyvät kemiat ovat tärkeä asia, ja se onkin ehkä ongelmallisin kohta: ilman istuntoa ei voi sanoa, että kenen kanssa asiat sujuvat, ja toisaalta jos joutuu käymään useammalla terapeutilla, niin harvalla on varaa maksaa omasta pussistaan niitä kokeilukäyntejä.



Terapia on myös todella raskasta, ja voi olla vaikea löytää sille sopivaa elämäntilannetta. Tavallaan joutuu tasapainottelemaan terapian ja muun elämän kanssa, että jaksaa kaiken, toisaalta elämää ei voi laittaa terapian ajaksi myöskään hyllylle. Toisaalta terapiassa on yleensä helpompia ja raskaampia vaiheita, tai toisin sanoen välillä voi tuntua, että mikään ei etene eikä oikein löydy ideaa koko jutusta, ja välillä taas päästään käsiksi moneen oleelliseen asiaan, ja niitä selvittelee ajatuksissaan koko ajan.



Mutta jos mietit terapiaa, niin antaisin neuvoksi perehtyä ensinnäkin terapiasuuntauksiin (kognitiivinen, psykodynaaminen, lyhytterapia, taide/musiikki ym. terapia, psykoanalyyttinen jne) ja toisaalta sen, että jos terapeutin kanssa eivät kemiat käy yhteen, niin sen myöntää itselleen heti. Kemioiden käymisellä yhteen tarkoitan sitä, että terapeutti tuntuu ymmärtävän tapaasi selittää asioita ja tulkitsee sanomisesi sillä tavalla kuin sen tarkoititkin. Mikään hyvä kaveri terapeutti ei ole, vaan tietty ajatuskulkujen haastaminen kuuluu asiaan.



Itse jätin terapian kesken, tavallaan asia harmittaa, mutta tein itse juuri sen virheen, että otin ensimmäisen terapeutin jolla kävin ja ajattelin, että kyllä tämä tästä...