Tuosta "syntymälahjasta" tuli mieleen.

Kun me saimme mieheni kanssa lapsen, olimme tosiaan ihan kaksin. Emme ole koskaan saaneet _mitään_ apua hoito- tai aineellista sukulaisilta kun lapset olivat pieniä ja olisimme sitä tarvinneet.



Tietysti myöhemmin normit synttäri- ja joululahjat, mutta kukaan ei koskaan halunnut ottaa lapsia hoitoon, auttaa meitä ja mitään.



Itse olen vannonut, että jos lapsenlapsia tulee minä toimin toisin. Haluan auttaa aineellisesti ja ajallisesti, haluan paapoa ja passata, että minun lasteni ei tarvitse käydä samaa läpi masennuksineen ja uupumuksineen.



Siihen ei mielestäni ole kellään mitään sanomista, paitsi lapseni omalla perheellä ( puolisolla ja lapsellani) asia koskee heitä ja he päättävät ottavatko avun vastaan. Voin ostaa vaikka tuhat syntymälahjaa ja hoitaa vauvoja niin paljon kuin sielu sitää.



Minä olen lasteni äiti aina. Ei kukaan kitkerä palstamummo.