Lue keskustelun säännöt.
Ääääh! en osaa luokitella enää tuntemuksiani!
08.01.2012 |
Pakko saada ulos tää tai pää hajoaa pian...
En oo koskaan uskonut et voisin löytää jotain hienoa, sitä toista ihmistä, joka saa mut tuntemaan näin. Nyt tapahtui ihme.
Hänen kanssaan olemme tavanneet muutamaan otteeseen, hän tuijottelee estoitta silmiin kokoaikaisesti, hymyilee... Kun emme ole yhdessä, kaipaa minua ja haluaa päästä lähelleni. Olemme hyvin samanlaisia ihmisinä... herkkiä, empaattisia ja koko elämän unelma sama, kaikki mieltymykset ja arvot ovat samoja...
Halaus hänen kanssaan on kuin parasta huumetta, mitä on. koko maailma sulkeutuu ympäriltä pois ja aika hyppii kuin kiireinen jänis ollessani hänen kanssaan. Hänen syleilyssään tunnen oloni niin turvalliseksi, etten koskaan muusta ole tiennytkään. Oloni on niin onnellinen ja hyvä, kaikki murheet ja muu tuntuu katoavan olemattomiin... Tuntuu että pala, joka minusta on ollut kadoksissa, olisi siinä, ja olisimme yhtä. Kaipaus tuntuu fyysisenä kipuna, en kykene ajattelemaan mitään muuta kuin häntä, ja haluaisin koko ajan hänen lähelleen... En ymmärrä tätä tunnetta! Mitä tää on olevinaan?
Kommentit (3)
on väliaikainen hormonihäiriö. Se kyllä asettuu n.18 kuukauden kuluessa ja sitten näet sen toisen jo realistisessa valossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä en osaa tehdä mitään muuta kuin kuunnella musiikkia ja unelmoida hänestä. humallun ajatuksesta että hänkin tuntisi samoin... Jos on jokaiselle se toinen puolikas, hän on minulle sitä. En ymmärrä, tälläistä olotilaa toivoo ja sitten kun se on siinä, mulla ainakin on pää niin sekaisin että tekis mieli vaan huutaa :/
Vaikka ilmeisesti saan jotain vastakaikuakin... Hän auttaa, pitää huolta... Ei saa silmiään irti, ja olen hänen mielestään äärettömän kaunis. hänen arkensa on juuri sellaista, mitä toivoisin arjelta parisuhteessa. hän osaa pitää huolta itsestään. Kodistaan. Ahdistaa tuntea näin vahvasti!
ap
Mulla ei, koska mun kaipauksen ihanaa kohdetta en pääse halaamaan ja se särkee kyllä mun sydämeni pieniksi palasiksi. :( Voiko olla mitään musertavampaa, kuin valtaisan syvä ihastuminen, josta on kai sitten vaan pakko selvitä eteenpäin ja jaksaa jatkaa. Miten joku voikin vaikuttaa toiseen sillä tavoin, sekoittaa niin täysin. Tiedän kuulostavani ihan pateettiselta, mutta kun lähes humallun pelkästä ajatuksesta että jos kuitenkin hän ja minä... Voi hitto. Kun en vaan tajua, en ihan vielä.