Meidän 5-vuotias ei ole vielä koskaan luistellut,
ollaanko ihan matti myöhäisiä? Nyt lähti isänsä kanssa ostamaan ekat hokkarit. On kyllä aina ollut motorisesti omaan, rauhalliseen tahtiinsa kehittyvä ja luulen, että viime talvena ei olisi vielä onnistunut.
Kommentit (12)
eikä vielä kertaakan ole luistellut. Mahdollisimman pian pitäis kyllä päästä yrittämään.
Ei ole ollut kelejä eikä kiinnostusta, lisäksi 4-vuotiaan harkintakyky on melko huono. On kyllä taitava liikkumaan noin muuten ja esim. kiipeilemään, tasapainokin hyvä.
Meillä lapsi oli viime talvena 5- vuotias ja kuoli. Jos ei olisi ennen luistellut niin olisi myöhäistä.
Oli kuitenkin vuosia ennen kuolemaansa ollut jäällä ja luisteli viimeisenä vuotenaan jo hyvin. Hänen isoveli oli maalissa kun ei ollut niin hyvä luistelemassa.
Mutta tärkeämpää on että yhdessä tehdään ja liikkuminen on hauskaa.
Tuon ikäinen oppii todennäköisesti melko nopeasti jo ihan oikeasti luistelemaan, vaikka häntä ei olekaan viety jo 2-vuotiaana jäälle kävelemään luistimet jalassa.
Ei ollenkaan:) työskentelen päiväkodissa ja usein viisivuotiaissa on heitä, jotka eivät vielä syystä tai toisesta ole luistellleet.
Nopeasti oppivat, kun käyvät säännöllisesti jäillä.
Ei ole lapsi luistellut, enkä usko, että jaksamme ikinä viedäkään. Kehitysvammainen lapsi, jolle kaikki on todella vaikeata, ja pakko keskittyä olennaisiin asioihin kuten syöminen, pukeminen ja vessassa käynti.
Lapset on lisäksi tosi erilaisia, joku uskaltaa yrittää kaksivuotiaana, joku toinen taas vasta kuusivuotiaana. Meille osui esikoisen kanssa edelliset huonot talvet juuri silloin, kun hän oli 3-4-vuotias. Niinpä ekat luistelukokemukset tulivat siinä 5-vuotiaana. Nuorimmainen taas on saanut nauttia tähän asti hyvistä talvista ja aloittikin luistelu-uransa ;) jo 2-3-vuotiaana. Säistä riippumatta uskon myös, että esikoinen ei hyvänäkään talvena olisi uskaltaunut luistimille ennen sitä 5. ikävuotta. Nuorimmainen taas hallitsi homman heti...
Eivätkä olleet tosiaankaan ainoat joilla eka luistelukerta tapahtui vasta koulussa. Opettajat siis kertoivat. Nyt 4 vuotiaamme luisteli ekan kerran viimetalvena, eli 3 vuotiaana, koska itki kun ei päässyt isompien sisarusten kanssa "pelaamaan lätkää". Aikamoista kaatuiliahan se oli mutta pikkuhiljaa tajusi mistä on kyse, mutten voi vieläkään sanoa että osaisi luistella ;) Tänä talvena ei olla päästy luistelemaan vielä kertaakaan. Helsingissä asutaan.
kaksi edellistä talvea oli ne lauhat (esim. 2008 ei kenttiä ollut ollenkaan).
Mutta, sitten kun luistelun opettelemisen aloittaa, niin parhaita tuloksia saa toistoilla, toistoilla ja toistoilla! Ennemmin vartti pari kertaa viikossa, kuin tunti kerran kuussa.
Ja se tuli vielä mieleen, että kaupungissa asumisen yksi plussapuoli on se, että luistelemaan pääsee talvesta riippumatta, jäähallien ilmaisilla yleisöluisteluvuoroilla. Mekin käyty nyt syyskuusta asti joka sunnuntai. Toki, tämä riippuu varmasti ihan kaupungista, onko tällaista mahdollisuutta.
meillä on luisteltu vain hallissa jossa luistelukausi on pitkä syyskuusta huhtikuuhun eikä tarvitse säästä välittää.
eiköhän se siitä lähde jos innostunut vain on. Meidän 2/3 hokkareille tyrkätty 3v iässä, esikoisella meni pitkä pätkä ennenkuin hiffasi jujun, nuorempi hoksas melkeinpä heti