Lue keskustelun säännöt.
Olen yli 30vuotias ja oon huomannu jollain tavalla katuvani kun hankin nuorena niin monta lasta.
06.01.2012 |
Nyt oon sitten suurperheen yh äiti ja ahdistaa hiukan, kuinka helppoa se elämä olisikaan yhden tai kahden lapsen kanssa... Lapset kuitenkin jo yli puolimatkassa aikuisuuteen ja siis enhän mä niille tälläsii ajatuksii tuo julki enkä oikeastaan tieten tahtoen tälläsii mieti, oon vaan jääny viime aikoina useamman kerran itselleni kiinni tälläisistä aatoksista.
Kommentit (5)
Mietin juuri, että elämä on tosi helppoa nyt, kun itse olen 30 ja lapsi jo toisella kymmenellä:)
Mutta olisin lapsia lisääkin toivonut, mutta mies kuoli. Sisarukset ovat rikkaus.
Nyt olen kuitenkin ihan tyytyväinen näin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja maailma ei ainakaan kitä. Eikä tulevat riutiköyhät tenavat, jotka saavat perinnöksi ylähuulen alahuulen päälle.
Elämässä voi tehdä niin paljon huonoja valintoja, mut lasten saaminen taitaa olla niistä vähiten huonoin. ;)
Kauhulla mietin et kuinka ylipäänsä oon selvinny siitä kun lapset oli pieniä (4lasta 2:een vuoteen)...
Kai mä oon vanha, ja työelämään paluulla (2v sitten, 9vuoden kotona olon jälkeen) luultavasti oma osansa... Niin ja totaaliyh:n rooli ei oo kovin herkullinen kun on kuvitellut aikanaan että liitto kestää vaan eipä kestänyt edes kaksosten syntymään (mies sekos huumeisiin), elämä meni äkisti uusiks. Vaan siis selvitty on ja selvitään edelleen, lapset on aina huolehdittu parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä nää aatokset siis onkin oikeammin muotoiltuna tieto siitä että en nuorena osannut ajatella tätä hommaa / vastuuta loppuun saakka vaan pidin lasten kasvatusta liian "helppona nakkina"...
T:Ap