Olisko lapsen kuolema vaikeampi kestää, jos kärsii lapsettomuudesta?
Tuli mieleen kun luin tuota auto-onnettomuudessa kuolleen Samulin äidin kirjoittelua. Samulin kuolemasta on alle 1v ja perheeseen odotetaan uutta vauvaa. Hyvä näin ja niin itsekin tekisin, mutta kun meillä raskaaksi tuleminen ei ole koskaan ollut itsensään selvyys, vaan on tarvittu hoitoja. Pelkään niin kamalasti lasten kuolemaan, koska tiedän, että raskaaksi en enää tule.
Kommentit (4)
jos lapsi kuolee "ei ihan vauvana" eli siinä välissä vanhemmille tullut ikää lisää eikä enää voi tai halua raskautua, vaikka sinänsä ei olisi lapsettomuudesta kärsinyt.
Itseni on vaikea uskoa, että uusi lapsi korvaisi vanhan, mutta jäljellejääneistä sisaruksistakin olisi apua. Vaikeampaa ehkä siis, jos kyseessä ainoa lapsi.
Samulin tapausta ja blogia en tunne eli taisi tulla hiukan yleisluonteinen vastaus.
Kaikki lapset oli/on tekemällä tehtyjä, useamman vuoden ivf:t ym. hoidot takana. En ole halunnut yrittää enää uudelleen raskaaksi tuloa kuopuksen kuoleman jälkeen. Saa nähdä, jos joskus mieli muuttuu. Olen vasta kolmekymppinen eli iän kannalta aikaa on, tosin raskaisiin hoitoihin ryhtyminen ei innosta. Sanoisin, että aiempi lapsettomuus on pikemminkin auttanut minua pärjäämään psyykkisesti paremmin lapsen kuoleman jälkeen. Ajattelen, että olen kuitenkin hyvin onnekas, kun minulla on kaksi elossa olevaa lasta, se kun on paljon enemmän kuin olisin voinut toivoakaan. Alussa nimittäin lasten saannille annettiin melko pessimistinen ennuste joten minua on kyllä todella lykästänyt.
Vaikka helposti tulinkin uudelleen raskaaksi sitten kun sen aika oli.
En mitenkään panikoinut tms. mutta menettämisen pelko esittäytyy aina välillä todella voimakkaasti. Vaikka vauvamme on jo 7kk. Viimeksi tänään mielessä kävi ohi mennen, että toivottavasti emme menetä häntä.
Tämä menettämisen pelko kohdistuu usein myös muihin ihmisiin, mieheeni, vanhempiini jopa lemmikkeihini. Raskaana ollessa tohdin aidosti iloita vasta kun edellisen raskauden keskossyntymisen ajankohta oli ohitettu. Mutta siltikään en uskaltanut toivoa että kaikki menisi loppuun asti hyvin. Vaikka menikin.
Tästä saa nyt sen kuvan että olen ihan hullu :D Voin lohduttaa että en ole. En tarkitsele vauvan vointia enkä suojele häntä ihan kaikelta. Menettämisen pelko ei ole koko aikaa läsnä, mutta aina silloin tällöin se putkahtaa mieleeni. Yleensä silloin kun luen onnettomuuksista joissa on kuollut lapsia tms. Näiltä yritän sulkea silmät ja korvat enkä ota niihin kovinkaan paljoa kantaa.
Mutta mielestäni tätä ei voi verrata keskenään. Jokainen kokee asiat niin erilailla.
Tunnen kaksi äitiä, joilta on kuollut vauva kohtuun ja molemmilla oli suuri tarve tulla raskaaksi uudelleen. Ja molemmilla uusi vauva oli myös tietyllä tavalla antamassa voimaa selvitä tai antamassa syytä elää. Sitä en tiedä miten kävisi jos lapsi olisi jo isompi.
Noiden tapausten jälkeen minullakin on ollut suurempi pelko lasten menettämisestä ja joskus se auttaa myös jaksamaan lasten kiukkua ym. vaikeita hetkiä. Pitäisi kai aina elää ja nauttia siitä hyvästä, mitä tällä hetkellä saa elämässään jakaa.