Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsesi syntyi, niin oliko se rakkautta ensi silmäyksellä?
01.01.2012 |
Minulla ei ollut. En tiedä vaikuttiko siihen se, että olin heti yksin lapsen kanssa. En tuntenut vauvaa kohtaan mitään. Olin vain tuskastunut kun sosiaalinen elämäni kuoli, yöt piti valvoa ja kokoajan oli hoidettava vauvaa.
No tietenkin oli, mutta silloin se tuntui vaikealta. Ajan mittaan aloin tottua lapseen ja arki alkoi helpottaa. Rakkaus tuli jossain vaiheessa, mutta ei suinkaan edes ensimmäisenä kuukautena.
Nyt tytön ollessa jo 10v jumaloin häntä ja vihaan itseäni, koska olin niin paska äiti hänen vauva-aikana. Tekisin niin monta asiaa toisin. Tiesin raskausaikana, että rankkaa tulee olemaan, mutta en tiennyt alkuunkaan mitä se oikeasti oli. Jos lapseni nyt kuolisi, niin en miettis montaa minuuttia, vaan lähtisin mukana.
Kommentit (14)
muistan vaan kuinka alkuun olin "ihmeissäni", kaikki tuntui niin uudelle ja oudolle. Rakkaus tuli pikkuhiljaa. Toisen lapsen kohdalla rakastin heti kun sain rinnalleni.
Nyt toki rakastan molempia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on kuitenkin, että nyt rakastat häntä syvästi. Ehkä sinun olisi hyvä jutella omista tunteistasi ja komemastasi syyllisyydestä esim. perheneuvolassa, että pääsisit asian kanssa sopuun.
Minulla on kome lasta, joita kaikkia olen rakastanut alusta asti yli kaiken. Tsemppiä sinulla.
Asiaan varmaan vaikutti se, että toka lapsi syntyi keskoskaksosena ja toinen vauvoista kuoli, oli siis tosi paljon murhetta silloin ja vaikea kiintyäkään johonkin kaapissa makaavaan pieneen nukkemaiseen olentoon. Kiinnyin vauvaan vasta, kun hän oli lähemmäs vuoden ikäinen ja nyt on jo kiintymyssuhde onneksi täysin kunnossa.
Olet kuitenkin ollut läsnä ja hyvä äiti eikö? Ja nyt rakastat lastasi. Se on tärkeintä.
Tärkeintä on kuitenkin, että nyt rakastat häntä syvästi. Ehkä sinun olisi hyvä jutella omista tunteistasi ja komemastasi syyllisyydestä esim. perheneuvolassa, että pääsisit asian kanssa sopuun. Minulla on kome lasta, joita kaikkia olen rakastanut alusta asti yli kaiken. Tsemppiä sinulla.
Mutta rakashan hän oli, kolmen tytön jälkeen ja pitkän ikäeron vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta rakashan hän oli, kolmen tytön jälkeen ja pitkän ikäeron vuoksi.
Ja se lopullinen sinetti tuli heti synnytyksen jälkeen. Olin myyty joka kerta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta n. viikon vanhaan vauvaan alkoi muodostua jonkunlaisia tunteita, tosin luulen että nekin vaan silkasta vastuuntunnosta jne.
Mäkin olin yksin, ja synnärillä lykättiin nyytti kainaloon ja mä mietin vaan koko ajan että "Älkää helvetti jättäkö mua yksin tänne ton kanssa, mitä mä teen josse alkaa huutamaan." :D
No, nyt on viiteen vuoteen mahtunut itkua, huutoa ja sitä "mitä helvettiä mä ton kanssa teen"-tunnetta kaiken sen rakkauden sekaan niin paljon, ettei tää yksinolo enää kauheesti pelota :D
ekan joo, toiseen ei. tosin nyt kääntynyt päinvastoin, toiseen tunnen läheisyyttä enemän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli vaikea raskaus ja jossain vaiheessa jo ajattelin että raskaus ei hyvin pääty. Synnytin terveen pojan, en voinut muuta kuin itkeä ilosta ja tunsin heti sen rakkauden.
Kahden aiemman kohdalla se on ollut lähinnä sellaista hyvää tunnetta ja wau tommomenko se nyt on, mutta en voi sanoa että rakkautta heti. Raskaudet oli normaaleja ja helppoja, tiedä miten ne sitten ylipäätään vaikuttaa?
rakkautta ensi silmäyksellä. Kuvittelin että tunne tulee vasta myöhemmin, mutta se tuli heti? Tällä hetkellä yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kanssa jäänyt paskat fiilikset vauva-ajasta. Tyttö oli n. 2kk,kun musta alkoi tuntua, että niin joo onhan se ihan kiva. Siihen asti homma oli ollut ihan pelkkää selviytymistä ja asian ihmettelyä.. eikä silleen positiivisessa milessä. No,siihen sitten vielä koliikit päälle, niin ei ollut juu rakkautta ensi silmäyksellä. Yietenkin nykytilanne on tärkein jne. mutta väkisinkin tuollaiset asiat jäävät vaivaamaan ja muutenkin meitä äitejä syyllistetään milloin mistäkin. Jokainen parhaansa yrittää kuitenkin.
en ole koskaan jaksanut katsella yhtä miestä pitkään romanttisessa mielessä vaan jotenkin muunnan heidät ystävikseni. kun tuli raskaaksi tiesin heti että nyt mennään kahdestaan vauvan kanssa, rankkaa tai ei miestä ei pidetä vain vauvan takia, toki tapaamiset on ja muutenkin nähdään usein.
Rakastuin vauvaani jo alkuraskauden aikana, jopa niin suojelevasti että kenenkään en antanut masua koskea ja sain tiukka-mamma lempinimen heti :D
Tyttäreni on nyt jo melkein 2v ja rakastun häneen päivä päivältä enemmän. Kun synnytyksen jälkeen hoitajat alkoivat neuvomaan mitä pitää tehdä ja miten asiat pitää hoitaa, kuuntelin heitä ja samalla ajattelin että seli seli osaan paremmin. Ja niinhän se on mennyt, mutta olen aina hoitanut lapsia ja vauvoja. Ensimmäiset "hoitokeikkani" olivat jo 10 vanhana kun pihassa valvoin nuorempia lapsia heidän äitiensä käydessä kaupassa ym.
Mulle oli alun alkaen selvää että oma elämä jää syrjään ja annan kaikkeni ja ennemmänkin omalle vauvalleni. Katua ei ole tarvinnut kertaakaan. Meillä on sanaton yhteys ja toimimme yhteen saumattomasti, olen hänen ja hän on minun.
Yksi asia tosin on yllättänyt, en olisi ikimaailmassa voinnut arvata että voisin rakastaa ketään näin paljon ja päivä päivltä vielä enemmän...
Tilanne oli itse asiassa ihan samanlainen kuin ap:lla, jäi heti alkujaan yksin. Poika vei kuitenkin sydämeni samantien.
Kuopus onkin sitten eri asia. En tiedä. Tyttö on nyt 1½v. enkä oikein vieläkään tunne mitään syvää rakkautta, kiintymystä ehkä. En sitten tiedä, mistä mahtaa johtua, mutta toisaalta tuntuu pahalta kun en kykene antamaan hänelle niin paljon kuin esikoiselle.