Päiväkotisattumuksia?
Onko tarhassa mennyt hyvin? Kivat ja tutut hoitajat? Turvallista jättää lapsi hoitoon? Ei tapaturmia ja vaatteetkin löytyy? Olisipa meilläkin niin. Pph:lla kaikki meni loistavasti mutta tarhaan siirtymisen jälkeen homma kusee :( Keskusteluaika varattu; miten tämä voi olla mahdollista :((
Kommentit (8)
Joissakin paikoissa ei ymmärretä, miten tärkeää laadukas ja empaattinen hoito on pienille, toisaalta aina kaikkea ei pystytä huomaamaan, vaikka paikassa olisikin empaattiset ja ammattitaitoiset opettajat ja hoitajat.
Eipä tuossa eroa kotihoitoon. On pudonnut samaiselta telineeltä minunkin läsnäollessani.
Lapsi ollut nyt puoli vuotta hoidossa. Mukavat ja tutut hoitajat, ei kadonneita vaatteita eikä selviä ruhjeita. Noh, muutaman kerran poika on saanut lapiosta kasvoihin ulkona, mutta on ollut ihan vahinkoja kun lapset olivat vähän riehaantuneet.
En tiedä, onko sillä jotain vaikutusta että päiväkoti on pieni (kolmekymmentä lasta) ja hoitajat ovat muutoinkin tuttuja, samalla kylällä kun asutaan.
olisi kiva tietää, miten yksi lapsi voi saada 8 tuntia hellyyttä, syliä ja saumatonta turvallisuutta (onnettomuudet kun tapahtuu sekunnissa,tietysti estetään korkeille paikoille kiipeämiset, ovilla leikkimiset yms. mutta kompastuminen matonreunaan tai kaverin salamannompea nappaaminen hampailla...?)
Yhdessäkään ei ole tietenkään nimeä, mutta ei näytä kelpaavan vanhemmillekkaan. On villasukkaa, college-housua, ReimaTecin hanskoja yms. Lisäksi ulosmennessä haemme sisarten ryhmiä myöten asianmukaisia ulkoiluvaatteita (jos vaikka olisi jäänyt sinne aamulla) ja kun jo matkalla päiväkotiin hävinneitä vaatteita ei löydy puemme päälle varavaatteita (joissa isolla nimi), mutta kas, vajaa puolet tulee takaisin päiväkotiin.
"Pesettekö täällä lasten vaatteet?" kun näki kodinhoitohuoneessa pesukoneen. t.lto
olisi kiva tietää, miten yksi lapsi voi saada 8 tuntia hellyyttä, syliä ja saumatonta turvallisuutta (onnettomuudet kun tapahtuu sekunnissa,tietysti estetään korkeille paikoille kiipeämiset, ovilla leikkimiset yms. mutta kompastuminen matonreunaan tai kaverin salamannompea nappaaminen hampailla...?)
Onneksi kotihoidossa pidät lastasi koko ajan vähintään kädestä kiinni ettei vaan kompastu, etkä tietenkään päästä ketään muuta lasta kosketusetäisyydelle.
Mun lapsilla on mennyt päivähoidossa hyvin. ei mitään erityistä. Pienempi pienten puolella jossa tosi kivat hoitajat ja tarhakaverit. vaatteita ei ole huomatakseni hävinnyt.
Isomman ryhmässä valitettavasti on vaihtununt toinen hoitaja. poika myös tippunut kiipeilytelineeltä, mutta sama olisi varmaankin käynyt myös kotihoidossa (niin, olen huono äiti annan pojan kiipeillä ilman että pidän kiinni).
tuollakin on vaatteet pysynyt tallella ja muutenkin yhteistyö kodin-päiväkodin välillä toimii.
Olen tyytyväinen kyllä meidän lapsien päiväkotiin.
1-vuotiaamme oli toista viikkoa päiväkodissa kun hänet unohdettiin ulkoilun jälkeen yksin ulos. Muu ryhmä ja siis kaikki koko pihalla olleet lapset ja aikuiset olivat menneet sisälle ja jossain vaiheessa joku katsoi ikkunasta ja näki että joku lapsi on vielä pihalla. Samaa lasta myös purtiin hoitopäivän aikana niin että jäi veriset ja märkivät hampaanjäljet, hoitajat eivät olleet kukaan huomanneet yhtään mitään.