Oletteko suhteen alkaessa "sopineet" aikataulusta?

mutta itse olin vahvasti sitä mieltä, että ei hoppuilla (miehellä oli juuri päättynyt edellinen suhde, opiskelut oli vaiheessa jne). No, muutettiin osittain olosuhteiden pakosta parin kuukauden jälkeen saman katon alle ja noin puolen vuoden jälkeen alettiin pohdiskella esikoista. Näin se joskus vain menee:)

ei haluta yhteisiä lapsia, eikä muuttaa yhteen:)



Ja kymmenen vuotta alkaa olla pikkuhiljaa onnellista suhdettamme takana. Seurustelustamme tekee helppoa se, että kuitenkin asutaan naapureina:)

Ei olla puhuttu. Pikkuisen yllätyksenä tuli esim. kosinnan nopeus ;-) Meillä ei tosin tässä suhteessa ollut ihan hirveästi vaihtoehtojakaan. Ikää kun on riittävästi ja lapsia jo on, niin jos haluaa lisää lapsia, niin on toimittava. Onneksi miehen kanssa hyvin samanlainen ajatus- ja arvomaailma, niin ei ole ollut ongelmiakaan. Muistan, että jossain nuoruusvuosien suhteessa ei ollut näin auvoisesti. Silloin pitää hälytyskellojen soida, jos sovittuja asioita lykätään ja lykätään.

sovimme, että lapsi tehdään viimeistään 30-vuotiaana (olimme tuolloin 23-vuotiaita) ja jos jotain haluaa toteuttaa ja mennä ja tulla, niin ne hommat on tehtävä ennen lasten hankkimista. Meillä molemmilla oli isompi haave jonka toteutimme ennen lasta, ja hyvä niin, ois muuten jääneet nekin asiat tekemättä.

Suhde eteni omalla painollaan ja kaikki kävi kun aika näytti sopivalta. Liian pitkälliset sopimukset eivät ole meidän juttu. Ei me olla mietitty asumisjärjestelyjäkään jos ero tulisi :)

aika yksiin kävi molempien ajatukset millä aikataululla olisi hyvä mitäkin tehdä.