Mitähän tässä enää tekisi? Miehestä asiaa...

Joo, itse olen mieheni valinnut, ja näin jälkiviisaana jo heti alkuun näkyi merkkejä, että jotain ongelmia voisi tulla, mutta ne merkit olivat niin pieniä...



Mies ei ole koskaan pitänyt kotitöistä. En muuten minäkään. Oma poikamieskämppänsä oli todella sotkuinen. Yhdessä sitä sitten siivoiltiin välillä. Kun muutettiin yhteen, tein 70% kotitöistä, mies enemmänkin autteli. Ei haitannut, koska itse pidin siistimmästä kuin mies, joten koin, että tavallaan kuuluukin tehdä enemmän.



Arvatkaapa, mikä on nykytilanne. Joo, 100% kotitöistä on minun harteillani. MIes ei tee mitään, ellen käske, komenna ja valita runsaasti etukäteen, ja sittenkin tietysti haukkuu minua nalkuttavaksi akaksi (mitä tietty olenkin). Tällaiseksi tilanne muuttui jo toisen lapsen raskausaikana. Mies kävi läpi tuolloin kriisiä, joten kestin sen, mutta nyt on alkanut mietityttää ,koska se kriisi loppuu. Toinen lapsikin on jo 2-vuotias.



Olemme molemmat työssäkäyviä tällä hetkellä. Aloitin työt pari kuukautta sitten, ja miehen mielestä emme ehdottomasti tarvitse siivoojaa. En sitten hankkinut, ja koti on kieltämättä todellinen läävä. Joulusiivoukseen mies ei osallistunut millään tavalla. Lahjojen hankintaan mies ei osallistunut millään tavalla. Jouluvalmisteluihin (joulukorttien teko ja pipareiden leipominen lasten kanssa) ei osallistunut lainkaan. Kaksi viimeistä yötä olen pakannut lahjoja pikkutunneille ,myös miehen sukulaisten lahjoja, jotka siis olen myös ostanut. Mies on nukkunut tuon ajan. Aamuisin olen noussut ylös lasten kanssa, koska mies ei jaksa. Viime yönä pääsin nukkumaan viideltä ja klo 7.30 kuopus heräsi. Siitä sitten riisipuuron keittoon. ARvatkaapa, mitä tekee mies nyt, kun aamupala on syöty? Nukkuu.



Väsyttää ja kiukuttaa nyt niin kovasti, että tekisi mieli pakata lapset autoon ja vain lähteä. Mutta en voi pilata lasten joulua. Eikö tähän todellakaan ole muuta ratkaisua kuin ero? Mies ei suostu pariterapiaan, sitä olen jo pyytänyt. Asiasta ei voi myöskään keskustella, koska alkaa heti huutaa.



Asia olisi ihan toinen, jos mies edes arvostaisi asioita, joita teen. Mutta hän vähättelee ja ivailee. Työssäni on ollut nyt todella paljon kiireitä, mutta mies on laittanut koko ajan omat työnsä tärkeimmiksi, joten en ole voinut ylitöitäkään tehdä. Olen sitten tehnyt iltaisin, kun lapset nukkuvat, mutta univelka on melkoinen. Aamuisin on ollut vaikea ajaa autoa, mutta mies vain nauraa, kun kerron näistä vaikeuksista. Aivan kuin hän ei lainkaan välittäisi väsymyksestäni tai ylipäätään voinnistani.



Ainoa järkevä ratkaisu on ero. Harmittaa vain vietävästi, kun lapset ovat näin pieniä, mitään yritystä ei ole tehty parisuhteen parantamiseksi ja menettäisimme ns. unelmiemme kodin. Mutta ei tässäkään ole järkeä. Olen muuttunut nalkuttavaksi ja itkeväksi akaksi, siinä mies on aivan oikeassa.



Ei taida kellään olla tähän mitään helppoa ratkaisua. :(