Kumpi sinusta on tärkeämpää, että lapsi pärjää erinomaisesti koulussa,
vai että hän on sosiaalisesti kyvykäs ja kavereiden suosiossa?
Kommentit (28)
ja pidän tärkeänä kirjoittamista, lukemista, matematiikkaa JA sosiaalisia taitoja. Kaikki nämä ovat tässä iässä tärkeitä opittavia asioita ja ei niitä voi jaotella, että joku olisi tärkeämpää kuin toinen.
Sitä on lähes mahdoton oppia isompana ja sen puuttumisesta on suurta haittaa elämässä. Akateemisia taitoja voi harjoitella myöhemminkin.
sosiaalisesti taitavia. Sosiaalinen kyvykkyys ja sosiaalisuus ovat taas kaksi eri asiaa. Sosiaalinen lapsi/aikuinen voi olla taitamaton sosiaalisilta kyvyiltään, sillä sosiaalisuus viittaa vain mielenkiintoon toisia ihmisiä kohtaan ja viihtymistä heidän seurassaan.
sosiaalisuus mut on se tärkeetä että koulussakin pärjää (keskivertooppilas)
Meillä poika 7 vee on aina ollut sosiaalinen, tekee heti kavereita kun menee vaikka kisoihin, koulussa pärjää hyvin ja siellä tykkää olla.
poikani on sosiaalisesti kyvykäs ja kavereiden suosiossa, ja se alkoi jopa häiritä koulunkäyntiä. Läksyistä piti tapella, mitään vaikeaa ei tahtonut tehdä kun siihen meni tärkeää kaveriaikaa. Joulukuussa syntyneenä oli sen verran lapsellinen, ettei ymmmärtänyt koulun tärkeyttä vielä 3. luokallakaan, joten jätettiin kertaamaan luokka. Eli otin riskin kavereiden suhteen, poika olisi voinut joutua kiusatuksi tms. luokalle jäännistä. Onneksi näin ei käynyt, kavereita on nyt monella luokalla ja koulu sujuu erinomaisesti. Peruskoulun numeroilla kuitenkin on suuri merkitys koko loppuelämän kannalta, jos alussa lähtee huonosti ja tottuu alisuoriutumaan, sitä ei ole helppo korjata teini-iässä.
ja kuvitellaan niiden sulkevan toisensa pois pidän sosiaalista lahjakkuutta (ja kaikkea mistä se kertoo ja mitä siitä seuraa) tärkeämpänä.
Koulumenestys kestää vain koulu- ja opiskeluajan. Sosiaalinen lahjakkuus on ominaisuus, joka kestää koko elämän.
Lasteni ei tarvitse olla supersuosittuja eikä joukon johtajia. Tärkeintä on, että lapsilla on kavereita joista he pitävät ja jotka pitävät heistä.
Varsinkin lapsen ikä vaikuttaa. Lapseni menstyy hyvin, ja hänellä on kavereita, mutta ei kauheasti. Hän kokee vaikeaksi, että pärjätäkseen ns coolien poikien kanssa pitäsi kuulla kiroilla, roikkua kioskilla, kiusta muita, olla kovaa jätkää, polttaa ja juoda. En pidä sitä hirveänä, ettei tee noita.