Minkä takia ihmiset eivät kehu lastensa menestystä / hyviä puolia?

kun annan ne kehut sille lapselle suoraan



ja jos ei ole mitään saavuttanut, arvosanoja tai muuta, niin saatan muuten vain napata kolmasluokkalaisen halaukseen ja sanoa että hän on maailman paras, rakkain ja kaunein lapsi

Omia lapsiani kehun, heille itselleen, mutta myös muille (sori vaan jos jotain ärsyttää...;-))



He ovat loistokappaleita, kilttejä, hyväkäytöksisiä, empaattisia, avuliaita, nopeaälyisiä, menestyvät koulussa ja ovat siellä ja harrastuksissaan pidettyjä.



Minä olin myös kaikkea tuota lapsena, mutteipä sitä paljoa silloin 70-80-luvuilla kehuttu, halittu ja jos oltiinkin ylpeitä, sitä ei kyllä kerrottu kenellekään, varsinkaan ei sille lapselle itselleen.

Sitä toista tyyliä on harrastettu liian pitkään, huonoin tuloksin.

"Miksi sita pitaa muille kehua?"



No, ei sitä lasta pidä muille mennä moittimaankaan, niinkuin ap:n viestissä.





Itse en puhu lapsestani kuin parille työkaverille, sellaisille, joilla on samanikäisiä. En moiti nekä kehu, korkeintaan kerron jos on ollut jotain äidin hermoja piinaavaa tai joku hauska kommentti. Eli aika vähän kerron mitään perheen ulkopuolelle, ei minuakaan kiinnosta muiden tenavien touhut.

Mä matonen oon matkamies maan....Yäk!



Koska minuun tuo kulttuuri ei vaikuta niin olen aina kehunut lapsiani muille ja heille itselleen. Tahallani olen muille hieman kehuskellut kun on ollut aihettakin.



Mutta ei ihmiset halua kuulla myönteistä puhetta lapsista -ei todellakaan noin yleisesti ottaen. Minkäs sille voi! Itse kehun myös muiden lapsia mutta ei siihenkään oikein osata suhtautua normaalisti. Ei se mua haittaa vaan naurattaa! Olen mieluummin tämän amerikkalaisen kulttuurin kannattaja tässä asiassa ja opettanut lapseni sanomaan sanan kiitos kun joskus heille jotain myönteistä sanotaan.



Voi kun tämä asenne muuttuisi Suomessa. Silloin näkisimme miten esim. pikkulapset kukoistaa kun heittiä oikein kehutaan!

Olen 32-v perheenisä ja kehun lapsiani. En kuitenkaan brassaile niillä muille. Kehut voi kertoa lasten kuullen.



Omat vanhemmat eivät paljoa kehuneet. Olin hyvä koulussa, jos tuli kokeesta 9+ - 10 se oli "ihan ok". Kahdeksikolla alkava koetulos aiheutti kommentointia laiskottelusta.



Ja eivät kehu vieläkään. Olen ihan suht hyvin menestynyt elämässä, on ylempi korkeakoulututkinto ja työ esimiehenä. Silti ei tule kehuja ei etenkään lasten kasvatuksessa. Pikkuasioista kyllä jaksavat valittaa.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.



Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.

Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

Juuri näin! t. ap :)



Edelleen ihmettelen, MIKSI lapsiaan ei saisi kehua ulkopuolisille? Tai miksi vanhempi ei saisi olla ylpeä omasta kasvatuksestaan?

Sanavalintasi kertovat aika paljon.



Kyllähän elämässä "menestyy", vaikkei olisikaan positiivista näkemystä itsestään ja yrittäisi toteuttaa huimimpia unelmiaan. Jotkut hakee menestystä näyttääkseen (parhaassa tapauksessa jo haudassa oleville) vanhemmilleen, että on hyvä ja kelpaa. Mutta esimerkiksi Rovion tai Linus Thorvaldsin kaltaisia menestystarinoita ei olisi, jollei olisi uskoa itseensä ja tekemisiinsä, rohkeutta tavoitella kuuta taivaalta ja itsetuntoa taistella eteentulevia esteitä vastaan.



t. ap

ettei se loukkaa toista: jos hänen lapsellaan on vaikeuksia samassa asiassa niin en kyllä silloin ala hehkuttamaan, eihän se tuntuisi kivalta. Mutta lapseni kuulleen kyllä kehun hänen vahvuuksiaan ja ihanuuttaan muille kun se tuntuu soveliaalta. Samalla kyllä tuon esiin muidenkin lasten - esim. keskutelukumppanin - lasten vahvuuksia. Myönteisyys lisää myönteisyyttä ja miksi tosiaan jättää käyttämättä tilaisuus tukea toisen hyvinvointia!

Kehuskele lapsiasi vanhemmillesi niin avartuvat hekin ja ehkä uskalatavat sanoa sinustakin miten ovat ylpeitä ja tykkäävät. Aloita sinä ja seuraa tilannetta:)



Tiedätkö kun äitinä kehuin lapsiani heidän kotona ollessaan olen itsekin hhämmästyksekseni saanut heiltä hienot kiitokset nyt aikuisena. Upeeta!

Mun kolmevuotias oppi lukemaan ja uimaan tänä syksynä, ajattelin kertoa kummitädillensä näistä hienoista saavutuksista, mutta sitten muistin että kummitädillä on kuusivuotias ihan normaali lapsi joka ei osaa vielä lukea eikä uida, jäi sitten kertomatta...



Oman perheen kesken näitä oppimisia on kyllä juhlittu, lukemaan oppimisen kunniaksi on pidetty kakkukestit.

syntymäpäiviään vaikka kuinka saisi lahjoja!!!!!

Lapsen on tärkeä kuulla, että vanhempi kehuu häntä muille ihmisille.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.



Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

joka oli aivan ihmelapsi ja piti oppia lukemaan ennen koulua ja oli verbaalisesti lahjakas ja paras ja mahtava ja hyvä ja aivan ihmelapsi.

Juu ja pennulle tehtiin HOJKS heti ekalla kun oli ihan talikka kakara. Nyt on yläasteella ja kova ottamaan kuppia ja pinnaa suurimman osan ajasta. Ei jätkää paljon koulussa enää näy.

Ollaan hirnuttu, että miksi ei mamma enää ihmelastaan kehu.

Ja minä kehun lapsiani, heille itselleen.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.

Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

joka oli aivan ihmelapsi ja piti oppia lukemaan ennen koulua ja oli verbaalisesti lahjakas ja paras ja mahtava ja hyvä ja aivan ihmelapsi.

Juu ja pennulle tehtiin HOJKS heti ekalla kun oli ihan talikka kakara. Nyt on yläasteella ja kova ottamaan kuppia ja pinnaa suurimman osan ajasta. Ei jätkää paljon koulussa enää näy.

Ollaan hirnuttu, että miksi ei mamma enää ihmelastaan kehu.

Ja minä kehun lapsiani, heille itselleen.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.

Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

joka oli aivan ihmelapsi ja piti oppia lukemaan ennen koulua ja oli verbaalisesti lahjakas ja paras ja mahtava ja hyvä ja aivan ihmelapsi.

Juu ja pennulle tehtiin HOJKS heti ekalla kun oli ihan talikka kakara. Nyt on yläasteella ja kova ottamaan kuppia ja pinnaa suurimman osan ajasta. Ei jätkää paljon koulussa enää näy.

Ollaan hirnuttu, että miksi ei mamma enää ihmelastaan kehu.

Ja minä kehun lapsiani, heille itselleen.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.

Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

ilkeä ja pahansuopa? Nauraa lapsen epäonnistumisille. Suosittelen terapiaa, jos ainoat naurut saat elämässäsi toisten epäonnesta.

vanhempia), vaan sen pennun äiti. Oli niin huvittava tapaus jo päiväkoti-iässä kun hänen poikansa oli oikein ihmelapsi ja niin verbaalisesti lahjakas ja hoki, että oppii kyllä lukemaan varmaan 5 vuotiaana ja on niin lahjakas liikunnassa ja parempi kuin kukaan muu.

On kamala läski ja juoppo ja oppi lukemaan vasta kolmannella ja on ollut koko ajan erityisopetuksessa.

Kovin on mamma hiljainen nykyään pojastaan.

joka oli aivan ihmelapsi ja piti oppia lukemaan ennen koulua ja oli verbaalisesti lahjakas ja paras ja mahtava ja hyvä ja aivan ihmelapsi.

Juu ja pennulle tehtiin HOJKS heti ekalla kun oli ihan talikka kakara. Nyt on yläasteella ja kova ottamaan kuppia ja pinnaa suurimman osan ajasta. Ei jätkää paljon koulussa enää näy.

Ollaan hirnuttu, että miksi ei mamma enää ihmelastaan kehu.

Ja minä kehun lapsiani, heille itselleen.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.

Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

ilkeä ja pahansuopa? Nauraa lapsen epäonnistumisille. Suosittelen terapiaa, jos ainoat naurut saat elämässäsi toisten epäonnesta.

Se rakentaa positiivista, hyvää minäkuvaa lapselle, mikä on tärkein lapsen voimavara ja vaikuttaa hänen käsitykseen itsestään kanssaihmisenä ja oppijana. Kun on hyvä minäkuva, uskaltaa ponnistella ja oppia, kestää epäonnistumisen uhkaa eikä luovuta heti ensimmäisten esteiden tultua eteen.

Kannattaa siis kehua niin omaa lastaan kuin myös osallistua muiden lasten kehumiseen ja vahvuuksien näkemiseen ja ilmaisuun, se tukee lapsien kehitystä!

Ei tietenkään katteettomasti, mutta jokaisesta lapsesta löytyy

rutkasti hyviä ominaisuuksia ja taitoja.

Kuin myös ap:n kanssa.. Olen itse kehunut lasta sekä hänelle itselleen että muille. Minä olen kritisoinut vanhempiani siitä, että minua kyllä kehuttiin vuolaasti n. kouluikään asti, mutta koulumenestystä ym. ei sitten noteerattu juurikaan. Tuntui aikuisikään asti, että menestykseni oli heille itsestäänselvyys ja se välillä tuntui todella pahalta. Sukulaisten läsnäollessa minun juttujani vähäteltiin ja en kunnola muista, että he olisivat koskaan sukulaisten kuullen sanoneet mitään hienoa minusta. Vasta nyt kun he näkevät, miten minä kehun

lapsiamme, he ovat alkaneet ymmärtää kehua minuakin Ja antaneet hyvää palautetta kasvatuksestamme :)

tämä on minulle aikuiselle ihmiselle ollut tosi tärkeää. Se vain ei tainnut oikein silloin olla tapana kehua lapsia. Hienoa, että nyt kehutaan enemmän. Minusta on ihana kuulla, kun toiset vanhemmat kehuvat lapsiaan!

Ja tosiaan mun poikani on oikeasti aivan mahtava!