Äitiys avautuu vasta toisen lapsen jälkeen!

Ei olla kovin "perhe"... Hohhoi. Onko ne aivot luiskahtanu alateitse lattialle, vai etkö ole nukkunut lainkaan puoleen vuoteen?

Omasta halustasihan sinä olet heidät tehnyt. yksilapsisella on ihan yhtä suuri oieus valittaa kuin useamman lapsen äidillä, Kummatkin ovat oman osansa jossain määrin valinneet.



Koska muutenhan ei kukaan saisi valittaa: ei kaksilapsiset, koska kolmilapsisilla on vaikeampaa, eivät kolmilapsiset, koska nelilapsisilla on vaikeampaa jne.



Lapset eivät saisi valittaa, koska aikuisilla on laskut maksettavina. eivät nuoret, koska eivät tiedä keski-iästä. eivät keski-ikäiset, koska eivät teidä vanhuudesta. Eivät vanhukset, koska eivät tiedä kuolemasta. eivät kuolevat, koska eivät ole vielä kuolleet.

Meinaatko,että jos isä tai äiti poistuisi kuviosta kahden lapsen jälkeen,niin jäljelle jäävä kolmikko ei enää ole perhe, kun heitä on vain kolme?



Ja sittenkö ne, joilla ei ole lapsia ovat superitsekkäitä, jos jostain valittavat?



Etpä sinäkään kuullosta ratkaisuusi kovin onnelliselta, kun on tuota VASTUUTA ja KOVAA työtä. hoh-hoijaa

Heh, mulla on yksi lapsi enkä todellakaan valita että olisi rankkaa. Helppoa on ollut. Mutta mitäs jos lapsiluku jääkin yhteen, sehän tarkoittaa että koko loppuelämä on ruuusuilla tanssimista! Ooh, ei koskaan vastuuta eikä kovaa työtä! Eihän siis sitä toista kannata hankkiakaan saatikka useampaa.

Toisen lapsen myötä äitiyteen on minulla ainakin tullut ihan uusia ulottuvuuksia, muun muassa pohdiskelua lasten tasavertaisesta kohtelemisesta, ajan jakamisesta molemmille, ensimmäisen lapsen kanssa tehtyjen ratkaisujen kriittistä tarkastelua. Mitkä menetelmät toimivat, mitä tehdään toisin. Mitkä asiat lapsen kasvamisessa ja kehityksessä ovat kasvatukseni ansiota ja mihin ei voi omalla toiminnallaan mitenkään vaikuttaa...



Kyllä yksi lapsi tuo mukanaan vastuun ja velvollisuuden, mutta toinen lapsi pakottaa enemmän arvioimaan omaa äitiyttään.

kunnolla reflektoimaan itseään!

Toisen lapsen myötä äitiyteen on minulla ainakin tullut ihan uusia ulottuvuuksia, muun muassa pohdiskelua lasten tasavertaisesta kohtelemisesta, ajan jakamisesta molemmille, ensimmäisen lapsen kanssa tehtyjen ratkaisujen kriittistä tarkastelua. Mitkä menetelmät toimivat, mitä tehdään toisin. Mitkä asiat lapsen kasvamisessa ja kehityksessä ovat kasvatukseni ansiota ja mihin ei voi omalla toiminnallaan mitenkään vaikuttaa...

Kyllä yksi lapsi tuo mukanaan vastuun ja velvollisuuden, mutta toinen lapsi pakottaa enemmän arvioimaan omaa äitiyttään.

Melkoisen suurta potaskaa päästelit juuri näppäimistöltsäsi.



t. viiden lapsen äiti

Toisen lapsen myötä äitiyteen on minulla ainakin tullut ihan uusia ulottuvuuksia, muun muassa pohdiskelua lasten tasavertaisesta kohtelemisesta, ajan jakamisesta molemmille, ensimmäisen lapsen kanssa tehtyjen ratkaisujen kriittistä tarkastelua. Mitkä menetelmät toimivat, mitä tehdään toisin. Mitkä asiat lapsen kasvamisessa ja kehityksessä ovat kasvatukseni ansiota ja mihin ei voi omalla toiminnallaan mitenkään vaikuttaa... Kyllä yksi lapsi tuo mukanaan vastuun ja velvollisuuden, mutta toinen lapsi pakottaa enemmän arvioimaan omaa äitiyttään.

Nimim minä kyllä ajattelin näitä jo ekan kohdalla, sittemmin uudestaan useamman lapsen kohdalla...

kunnolla reflektoimaan itseään!

Toisen lapsen myötä äitiyteen on minulla ainakin tullut ihan uusia ulottuvuuksia, muun muassa pohdiskelua lasten tasavertaisesta kohtelemisesta, ajan jakamisesta molemmille, ensimmäisen lapsen kanssa tehtyjen ratkaisujen kriittistä tarkastelua. Mitkä menetelmät toimivat, mitä tehdään toisin. Mitkä asiat lapsen kasvamisessa ja kehityksessä ovat kasvatukseni ansiota ja mihin ei voi omalla toiminnallaan mitenkään vaikuttaa...

Kyllä yksi lapsi tuo mukanaan vastuun ja velvollisuuden, mutta toinen lapsi pakottaa enemmän arvioimaan omaa äitiyttään.

Mutta toistaiseksi voin arvioida asiaa vasta kahden lapsen kokemuksella. Ja tämä nyt oli mun kokemus siitä, mikä on erilaista toisen lapsen äitiydessä, kuin ensimmäisen.

En siis todellakaan allekirjoita ap:n näkemystä, että 1-lapsinen perhe ei olisi oikea perhe, mutta kyllähän toisen lapsen myötä saa lisää kokemusta. Itsekin uskoisin lapsenkasvatusasioissa ennemmin kuuden kuin yhden lapsen äitiä.

Yksilapsisten perheiden äidit eivät ikinä saakaan kunnolla kokea sitä, mitä äitiys on. He eivät ikinä saa tietää, millaista on vastuu perheestä. Pitäisikö yksilapsisia perheitä alkaa kutsua pienperheiksi? Samalla tapaa kuin monilapsisia kutsutaan suurperheiksi. Sillä eihän kolmihenkinen porukka kodin sisällä vielä kovin "perhe" ole.

Tämä oli paras vähään aikaan, kiitos ap! :DDD

Onneksi minä uskon lapsenkasvatusasioissa itseeni enkä toisiin äiteihin...

Itsekin uskoisin lapsenkasvatusasioissa ennemmin kuuden kuin yhden lapsen äitiä.

mutta kyllähän toisen lapsen myötä saa lisää kokemusta. Itsekin uskoisin lapsenkasvatusasioissa ennemmin kuuden kuin yhden lapsen äitiä.

Voihan sitä kasvattaa kuusikin lasta ihan päin prinkkalaa ihan hyvin.

Kokemusta karttuu, toki, mutta ei kuusi lastakaan kata kaikkia maailman lapsia kokemuksemn osalta :), joten siltä pohjalta on vähän turhaa lähteä olemaan asiantuntija.

t. viiden lapsen äiti

Yhden lapsen kanssa eläminen on kuin sinkkuna jatkaisi.

Meillä se lapsiluku jäi yhteen juuri siksi, että vastuu perheestä tuntui ihan riittävältä jo silloin. Enempää en olisi jaksanut, ja kun lapsen isä ei ole isätyyppiä, niin oli parempi jättää lapsiluku yhteen. Mies myös pohdiskeli jo yhden lapsen jälkeen, että tuskin niitä kaikkia lapsia pystyy yhtä paljon rakastamaan. Minulla uraputki katkesi jo sen yhdenkin takia enkä ole kymmenessä vuodessa toipunut siitä uupumuksesta, joka tuli sen ekan lapsen taaperoaikana.



Voihan jollakin se eka lapsi olla tosi helppo kokemus, mutta ei kaikilla. Minulle tämä ensimmäinenkin lapsi oli hyvin avartava ja opettavainen kokemus. Luulin äitiyden olevan paljon helpompi juttu.

Jokainen lapsi on omanlaisensa persoona, ja perhe muuttuu, kun siihen tulee uusia jäseniä. Itse olen onnellinen neljän äiti.

Näin ihan Suomen laissa olevan vihkikaavan mukaan.

Näin tuntuu se kaikilla menevän. Toisen lapsen saatuaan ihan melkein jokainen tuttavapiiristäni alkaa ymmärtämään, mitä äitiys merkitsee. Miten kovaa työtä se on. Yksilapsisten äitien valitukset alkavat kuulostaa itsekkäältä ja naiivilta huomionkaipuulta. Yksilapsisten perheiden äidit eivät ikinä saakaan kunnolla kokea sitä, mitä äitiys on. He eivät ikinä saa tietää, millaista on vastuu perheestä. Pitäisikö yksilapsisia perheitä alkaa kutsua pienperheiksi? Samalla tapaa kuin monilapsisia kutsutaan suurperheiksi. Sillä eihän kolmihenkinen porukka kodin sisällä vielä kovin "perhe" ole.