Leikkikentällä

Lucas leikki sisariensa kanssa olohuoneessa. Äiti itki, äiti itki samoin kuin silloin kun Lucasin isä oli ollut kotona. Pikkuveli huutaa makuuhuoneessa, hän on alle vuoden ikäinen Max. Lucas lähtee vanhimman siskon perässä ulos leikkimään, koska ei halua nähdä äidin itkevän. Lucas halaa äitiään lähtiessään ja sanoo: ”Ei isi enää lyö, sinähän sanoit, että isä on nyt poliisisetien luona opettelemassa kiltiksi, eikä tule enää. Lähden ulos äiti.”



Äiti hymyilee ja pyyhkii kyyneleen silmäkulmastaan ja sanoo isosiskolle, että katsoo samalla hieman pikkuveljen perään. Alvalla ärsyttää vahtia 4-vuotiasta pikkuveljeään. Alva on jo iso tyttö, 12-vuotias ja haluaisi kavereidensa kanssa keskustaan. ”En katso, mä meen nyt!” kuuluu eteisestä ja Lucas lähtee samalla oven avauksella ulos.



Lucas näkee leikkipuistossa tuttuja kavereita, mutta ei heti halua mennä sinne, siellä on myös se iso Johan. Johan on joskus töninyt Lucasia ja sanonut ”huoranpenikaksi”. Eihän Lucas tiennyt mitä sana tarkoitti, mutta se satutti silti, muutkin pojat olivat nauraneet. Tutut tarhakaverit kuitenkin jo huutavat Lucasia liukumäelle ja hän lähtee juoksemaan innoissaan. Siellähän on melkein kaikki lähitalon kaverit, Lucas innostuu. Liukumäen juurelle päästyään Lucas ehtii kuulla takaa huudahduksen, kun hän jo kaatuu maahan ja ilmat pakenevat keuhkoista ulos. Johan siellä sanoo: ”Tämä ei ole köyhille, mene pois tai annamme opetuksen”.



Lucas saa viimein vedettyä ilmaa sisään, silmät jo kostuvat ja suupielet värisevät: ”Tuo ei ollut kivaa, se oli tyhmästi tehty!” hän saa vaivoin sanottua samalla, kun purskahtaa itkuun. Johan vain innostuu muiden nauraessa ympärillä, hän ilkkuu takaisin. Lucas nousee ja haluaakin lähteä heti kotiin takaisin, mutta muut pojat seisovat edessä. Lucas lähtee juoksemaan eri suuntaan ja ajattelee, etteivät muut seuraa jos hän meneekin lähimetsään, sinne muurahaispesälle, jonka isoveli näytti.



Kyllä, kyllä muut seuraavat muurahaispesälle, melkein kaikki leikkikentän lapset juoksevat perässä nauraen ja kiljuen. Lucas juoksee jo muurahaispesän ohi, mutta pienet jalat eivät jaksa kovin pitkälle. Lucas pysähtyy nähdessään edessä ison pojan, sehän on Max. Max on isoveljen luokalla ja kiva poika. 10-vuotias Max huomaa Lucasin ahdingon ja huutaa heti muille, että lopettaisivat. Hän ajaa muut lapset pois ja lapset lähtevätkin ja näyttävät leikkivän jo hippaa mennessään. Lucas on helpottunut ja yrittää saada hengityksen tasaantumaan itkun ja juoksun jälkeen, ääni vielä tärisee pelosta, kun Lucas sanoo: ”Olet kaikkein paras kaveri”.



Lucas huomaa hyppynarun tippuneen muilta lapsilta. Hän katsoo Maxia ylöspäin ja sanoo: ”Näytä kuinka hyvä sinä olet, minä en osaa” ja ojentaa narun. Max ottaa narun ja katsoo Lucasin silmiä, jotka vielä punertavat itkusta: ”Osaatko tällaisen leikin, tässä pyöritetään naru näin” sanoo Max ja kietoo narua Lucasin kaulan ympäri ja lopuksi vetää lujasti. Lucas ei voi ymmärtää asiaa, häneen sattuu, eikä pysty kysymään Maxilta mitä tapahtuu.



Muutama sekunti ja Alvan ei tarvitse enää kertaakaan katsoa pikkuveljensä perään, äidin ei tarvitse käskeä Lucasia olemaan hiljaa. Lucasin ei enää tarvitse huolehtia äidin jaksamisesta tai pelätä Johania tai miettiä tuleeko isä vielä takaisin.



Kaivaten ”Eno Suomesta”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011121414946472_ul.shtml

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011101914598442_ul.shtml